Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela toteaa Euroopan unionin ottaneen ison harppauksen kohti liittovaltiota. EU venyttää ja suorastaan rikkoo omia sääntöjään ottamalla yhteistä velkaa ja vastaamalla taloutensa huonosti hoitaneiden maiden ongelmista. Koskela vaatii perusteellista keskustelua EU:n suunnasta.

-Italia on yksi elpymispaketin suurimmista hyötyjistä. Italiassa veronkierron hinnaksi on arvioitu jopa 190 miljardia euroa. Tätä vajetta varten Suomikin nyt ottaa lisää velkarahaa. Ei tämän näin pitäisi mennä, Koskela tuhahtaa.

Elpymispaketin myötä EU on muuttamassa merkittävästi muotoaan. Kyseessä ei ole enää sama yhteisö johon 25 vuotta sitten liityttiin. Rauhanyhteisöstä on tullut rahanjakoyhteisö, jossa pohjoiset maat verottavat itsensä hengiltä tukeakseen matalan veroasteen etelän maita.

-Liittovaltio ei ole mikään epämääräinen poliittinen termi, vaan sillä on vaikutuksia kaikkeen. Mitä pidemmälle tämä liittovaltiokehitys etenee, sitä vähemmän asioitamme päätetään Suomessa, Koskela sanoo.

Liittovaltiokehitys on Koskelan mukaan EU:n kannattajille rationaalinen valinta. Esimerkiksi euroalue ei aidosti pysy pystyssä ilman vahvaa keskusjohtoisuutta. Yhteisvaluutta voi toimia vain niin sanotulla optimaalisella valuutta-alueella, jollainen euroalue ei nyt ole.

-Suomessa tarvittaisiin perusteellinen keskustelu integraation suunnasta. EU:n ja euron kannattajat ovat liian kauan päässeet liian helpolla. Myös heiltä on syytä odottaa kestäviä perusteluja ajamansa politiikan aidoista hyödyistä. Tyhjät puheet poliittisesta pääomasta ja viennin pelastamisesta on jo kuultu, Koskela sanoo.

SUOMEN UUTISET