Artikkeli kuva

Tavio tavoittelee perussuomalaisten varapuheenjohtajuutta

14.03.2017 |13:15

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio kertoi viime viikolla harkitsevansa perussuomalaisten puheenjohtajavaaliin lähtöä. Asiaa harkittuaan Tavio on päättänyt lähteä ehdolle puolueensa varapuheenjohtajaksi.

Tavio kertoo olevansa samalla linjalla Jussi Halla-ahon maahanmuuttokriittisyydessä ja Sampo Terhon EU-kriittisyydessä. Yhdestä asiasta Tavio antaa kuitenkin myös kritiikkiä:

– Kumpikin kärkiehdokkaista toivoo Nato-jäsenyyttä. Itse taas toivon, että perussuomalaiset olisi vahvasti Nato-jäsenyyttä vastaan.

– Nyt kun seuraavakin puheenjohtaja on todennäköisesti Nato-myönteinen, koen tärkeäksi, että varapuheenjohtajina on puolueettomuuden kannattajia. Tuen Laura Huhtasaarta toiseksi varapuheenjohtajaksi, sillä yhteistyömme lakivaliokunnassa on ollut saumatonta ja yhdessä me toisimme vahvaa suomenmielistä tahtotilaa puheenjohtajistoon.

Tavio linjaa, että hän toivoo perussuomalaisten olevan ennen kaikkea kansallista itsemääräämisoikeutta ja Suomen kansan etua painottava puolue.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää