Artikkeli kuva

Teollisuus ottaa hatkat Suomesta – “miksi asioista on systemaattisesti vaiettu?”

20.02.2015 |18:00

– Ilmastopolitiikkaa verhoavalle salailun ja vaikenemisen politiikalle on tehtävä loppu. Teollisuus ottaa hatkat Suomesta. Nyt on viime hetki tunnustaa tosiasiat ja tehdä yhdessä täyskäännös sekä Eurooppa- että teollisuuspolitiikassa, vaati puoluetyömies Matti Putkonen (ps.) Lappeenrannan Perussuomalaisten vaalikauden avaustilaisuudessa tänään.

Putkonen moitti keskustan, SDP:n ja kokoomuksen vaikenemiseen ja salailuun perustuvan politiikan ajaneen Suomen konkurssin partaalle ja työttömyyden rajuun kasvuun. Hän nosti esimerkiksi EU:n alle 50 MW:n laitoksille määrittelemät päästörajoitukset, jotka lopettavat kuoripitoisen risun polttamisen.

– Vaihtoehdot ovat vähissä: kallis pelletti tai runkopuusta tehty hienohake. Hienohake on metsäteollisuuden raaka-aine, jolloin syntyy outo kilpailutilanne raaka-aineesta. Metsäteollisuus joutuu kilpailemaan markkinaehtoisesti samoista rungoista massiivisilla veroeuroilla ja valtiontukiaisilla pystyssä pidettävää kannattamatonta energiatuotantoa vastaan. Näillä eväillä Äänekosken ja Savon sellu-investoinnit joutuvat aivan uuteen puntarointiin.

Kaikki tämä on ollut tiedossa, mutta miksi siitä on systemaattisesti vaiettu, Putkonen kysyy.

Hänen mukaansa kyse on ollut lyhytnäköisestä omien kannattajien intressien puolustamisesta ja valtiontukihanojen sulkeutumisen pelosta.

– Kepu pelkää metsänomistajille lupaamiensa energiapuubisneksen katteettomien verotukimiljoonien hiipumista. Vihreät pelkää ”vihreän totuuden” todellisten kasvojen paljastumista. Metsätähteen kerääminen ja polttaminen polttaa todellisuudessa vain veroeuroja tuottaen siinä sivussa hengenvaarallisia PAH-yhdisteitä ympäristöön, korosti työmies Putkonen.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
5.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
7.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59
8.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
10.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja puntaroi kuolemanrangaistuksen syvintä olemusta

02.02.2025 |14:42

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää