

LEHTIKUVA
Terho: Brexitistä tai Trumpista ei tarvitse kauhistua – “Joidenkin maailmankuva ehkä romahtaa, mutta maailma ei romahda”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ihmettelee liberaalien puheita “totuuden jälkeisestä aikakaudesta, jossa tosiasiat eivät enää merkitse politiikassa mitään”.
– Tosiaanko, tähänkö asti on siis eletty totuuden aikakautta? Terho kysyy.
Eurojäsenyyden piti turvata vienti ja talouskasvu
Terho listaa blogissaan esimerkkejä kotimaisen politiikan perinteisiä “totuuksista”. Ensimmäisenä hän mainitsee eurojäsenyyden, jonka piti turvata Suomen vienti ja talouskasvu.
– Tämä kuvattiin lehdistön ja vanhojen puolueiden enemmistön taholta viime vuosiin saakka selvänä totuutena, jota vain pölvästit ja edesvastuuttomat poliittiset voimat epäilivät. Vasta viime aikoina poliittinen leimaaminen on hiipunut, koska asiantuntijoiden parissa on niin yleisesti tunnustettu, että euroon liittyminen oli Suomelle huono ratkaisu.
Mihin katosi huutava työvoimapula?
Terhon listalle on päätynyt myös viime vuosikymmenellä kovasti hoettu ja povattu työvoimapula, jonka piti koittaa tällä vuosikymmenellä, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle.
– Tätä väistämätöntä työvoimapulaa piti tietenkin liberaalien mielestä torjua niin, että Suomeen otettaisiin nopeasti 300 000 tai jopa 500 000 maahanmuuttajaa. Samalla kaikki kritiikki maahanmuuttojärjestelmää kohtaan vaiennettiin ja kritiikin esittäjät leimattiin.
– Elettiinkö tuolloin 10 vuotta sitten tosiaan totuuden aikakautta? Terho kirjoittaa.
Toisteltu monikulttuurisuutta rikkautena
Tosiasioilla ei ole Terhon mielestä minkäänlaista vaikutusta liberaalien mielipiteisiin.
– On itse asiassa vaikea keksiä mitään niin perusteetonta mielipidettä, etteikö sitä politiikassa olisi joku taho aina hokenut totuutena. Milloin on ehdottomina toisteltu monikulttuurisuuden olevan rikkautta, milloin neuvostovastaisuuden olevan moraalitonta.
– Politiikassa on kautta aikojen esitetty jos jonkinlaisia väitteitä tai lupauksia, joiden uskottavuutta tai toivottavuutta kukin äänestäjä saa sitten tahollaan arvioida. Nykytilanteessa ei tässä suhteessa ole mitään uutta, Terho toteaa.
“On helpompaa syyttää muita valehtelusta”
Terhon mukaan Brexitin ja Trumpin edustaman poliittisen suuntauksen menestys rakentuu juuri liberaalien antamiin tyhjiin lupauksiin ja mahdottomiin visioihin.
– Eivät uudet poliittiset voimat saa kannatusta siksi, että ne valehtelevat. Ne nousevat, koska heidän edeltäjänsä itse antoivat katteettomia lupauksia (mitä joku kutsuisi kai valehteluksi) ja edistivät vain äänekkään vähemmistön mahdottomia ja epätoivottuja tulevaisuudenvisioita.
– Brexitistä tai Trumpista ei tarvitse kauhistua. Joidenkin maailmankuva ehkä romahtaa, mutta maailma ei romahda. On tietysti aina helpompaa syytellä muita valehtelusta kuin pohtia omia virheitään ja sanomisiaan, mutta se on varma, että ilman suurta turhautumista asioiden nykytilaan eivät ihmiset äänestä suurten muutosten puolesta.
Toivottavasti totuuden aika koittaa
Terho sanoo pystyvänsä eläytymään brittien ja amerikkalaisten turhautumiseen.
– Minäkin koen, että olen koko elämäni kuunnellut poliittista keskustelua, jonka monet perustotuudet ovat olleet täyttä poliittisesti valikoitua vääristelyä. Siksi lähdin perussuomalaisiin, siksi haluan muutosta ja siksi toimin sen puolesta.
– Emme siis elä totuuden jälkeistä aikaa, mutta toivottavasti totuuden aikakin vielä kerran politiikassa koittaa, Terho toivoo blogissaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä
Yleisradion hyytävä hiljaisuus SDP-kansanedustaja Kimmo Kiljusen skandaalilausunnoista suomenvenäläisille on herättänyt talven mittaan huomiota sosiaalisessa mediassa. Perussuomalaisten joensuulainen valtuutettu Outi Mara kyllästyi odottelemaan Yleisradion toimia, ja hän on joulukuusta saakka jakanut X-tilillään kuvakaappausta Kimmo Kiljusta koskevasta jutusta vaatien Yleltä perusteellisempaa aiheen käsittelyä.

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Antikainen: Islamia ei tule sisällyttää ylioppilaskirjoituksiin – suomalaisen kristillisyyteen pohjatuvan kulttuurin on oltava ensisijaista
Opetushallituksen työryhmä ehdottaa, että islamin uskonto tulisi ottaa mukaan ylioppilaskirjoituksiin. Työryhmän mukaan islamin tulisi olla yhtenä vaihtoehtona reaaliaineiden kokeissa. Nykyisin abiturientit voivat kirjoittaa vain evankelisluterilaisen tai ortodoksisen uskonnon.

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin
Ruotsin maahanmuuttoministeri lähti niin sanotusti kentälle ja suunnisti ongelmalähiöön. Matka sujui ongelmitta poliisin kyydissä ja samalla hallituksen edustaja sai ensiarvoisen tärkeätä palautetta uuden lainsäädännön vaikutuksista virkavallan arkityöhön. Ministeri julkaisi somessa postauksen reissustaan - ja taas kerran maton alle lakaistu todellisuus pamahti kaikkien silmille.

Suden suojelustatus alenee täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi – helpottaa kannanhoidollista metsästystä
Euroopan villieläinten suojelusta vastaava komitea hyväksyi viime vuoden joulukuussa ehdotuksen suden suojelustatuksen alentamisesta täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi. Susien kannanhoidollista metsästystä helpottava asetus astuu voimaan huomenna.

Hallitus aikoo lakkauttaa suojeluaseman lähtömaassaan lomailevilta – Vigelius: “Jos lomailee Irakissa, ei tarvitse suojelua Suomessa”
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen, jossa kiristetään ulkomaalaislakia turvapaikanhakijoiden ja suojelua saaneiden osalta. Jatkossa muun muassa lähtömaassa lomailu johtaisi lähtökohtaisesti ulkomaalaisen suojeluaseman lakkauttamiseen.

Ruotsalainen ICA-ketju juhlistaa kansanmurhaa “joelta merelle” -taateleilla – Israelin valtio pyyhitty pois kartalta ja korvattu Palestiinalla
ICA-kauppaketjun taatelilaatikoissa lukee "Free Palestine". Pakkaus on kuvitettu palestiinalaislipuilla ja Kalliomoskeijan kuvalla, jonka vieressä olevan kartan tarkoitus on kuvata "joelta merelle" ulottuvaa Palestiinaa, josta Israel on pyyhitty pois.

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista
Donald Trump lupasi kongressissa pitämässään linjapuheessa rauhaa Ukrainaan, veronalennuksia ja työpaikkoja amerikkalaisille ja teollisuusyritysten paluuta Yhdysvaltoihin. Hän iloitsi siitä, että laiton siirtolaisuus on saatu kuriin, woke-ideologia on poistettu valtionhallinnosta ja kouluista ja että miehet eivät enää pääse urheilemaan naisten sarjoihin.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.
Uusimmat

Purra: Mihin unohtui ilmastolaki Maaseudun Tulevaisuuden paneelista?

Vantaalla täysi sadan ehdokkaan lista kuntavaaleissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää