Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Terho Ykkösaamussa: EU:n rajavartiojoukko erikoinen valtioiden itsenäisyyden kannalta

11.12.2015 |12:11

EU:n yhteinen nopea rajavartiojoukko olisi teknisesti mahdollinen, mutta sitä pitää miettiä tarkasti valtioiden itsemääräämisoikeuden kannalta. Näin arvioi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho Ylen Ykkösaamussa.

Yle kertoi aamulla tuoreimpana Brysselin tietona, että komissio kaavailee EU:lle omaa rajavartiojoukkoa, jonka apu pitäisi ottaa vastaan, vaikka vastoin jäsenmaan tahtoa EU:n vähemmistöpäätöksellä. Asiasta kertoivat alun perin Financial Times ja belgialainen Le Soir.

”Tavoite sinänsä tarpeellinen”

Lehtitietojen mukaan suunnitelma esitetään ensi viikolla. Raja- ja merivartiojoukot korvaisivat nykyisen rajavartioviranomaisen Frontexin. Kooksi kaavaillaan 1 000-2 000 miestä, jotka voisivat liikkua parissa päivässä EU:n ulkorajoille.

– Tavoite on sinänsä järkevä ja ihan tarpeellinen. Toisaalta meidän on vaalittava EU:n jäsenmaiden itsenäisyyttä. On erikoinen ajatus, että EU voisi lähettää mitään joukkoja jäsenmaahan ilman, että jäsenmaa on pyytänyt sitä. Tästä ehdotuksesta on kuultava lisää ja virallinen ehdotus, ennen kuin tätä voi julkisuudessa linjata, Terho aprikoi perjantaiaamuna.

Terho piti joukkojen kokoa realistisena. Joukko olisi vielä riittävän pieni ja joustava vietäväksi jäsenmaasta toiseen. Vastaan voivat tulla kysymykset jäsenmaiden itsemääräämisestä ja laeista ja suostuvatko maat tähän.

– Se tulee olemaan isompi este kuin käytännön syyt, Terho toteaa.

Schengenin viime pelastus?

Tarkoitus olisi pelastaa Schengen-sopimuksen periaate niin, että EU:n ulkoraja voitaisiin pitää kiinni vastaavassa tilanteessa, joka vallitsee nyt EU:n ulkorajoilla esimerkiksi Kreikassa ja Unkarissa.

Saksa ja Ranska ovat ajaneet yhteistä rajavalvontaa jo pidemmän aikaa, parikymmentä vuotta. Suomi on ilmoittanut valvovansa rajojaan itse. Kreikka suostui vastaanottamaan apua vuotavien rajojensa valvontaan EU:lta vasta äskettäin pitkän kädenväännön jälkeen.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
8.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
10.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää