Terveyspalvelut puhuttivat Ylen vaalitentissä

26.10.2012 |16:08

Ylen viimeisessä vaalitentissä torstaina käytiin kovaa vääntöä muun muassa terveyspalveluiden turvaamisesta. Näissä asioissa monilla puoluejohtajilla olikin selvästi paikoin suuria ideologisia näkemyseroja.

Tilaisuus alkoi kannatusmittauskatsauksella. Perussuomalaisten kannatus näytti 15,2 prosenttia. Timo Soini kuitenkin huomautti, että eduskuntavaaleissa perussuomalaisten kannatus näytti yli kolme prosenttiyksikköä alakanttiin.

– Kuntavaalien jälkeen tilanne kuntakentällä muuttuu kahdella tavalla. Ensinnäkin isoissa kaupungeissa hallitseva kokoomuksen ja demarien sinipuna-akseli murtuu. Samoin käy monissa pienemmissä kunnissa hallitsevalle keskustan yksinkertaiselle – siis todalla yksinkertaiselle – enemmistölle, Soini kertoi.

Terveyskeskusmaksujen poistamiseen ehdokkailla oli erilaisia mielipiteitä. Timo Soini kannattaa terveyskeskusmaksujen poistamista kotikunnassaan Espoossa.

– Maksut maksukyvyn mukaan ja vähävaraisille suunnatut julkiset palvelut on parempi kerätä verojen kautta maksukykyisiltä. Julkiset terveyskeskukset ovat nimenomaan köyhien ja pienituloisten turva.

Joka kuuhun kurkottaa

Vanhuspalvelulaissa kävi Soinin mukaan sillä tavalla, että kuuhun kurkotettiin,  mutta katajaan kapsahdettiin. 0,7 prosentin hoitajamitoituksesta puhuttiin mutta 0,5 prosenttiin jouduttiin tyytymään, eli samaan mikä käytännössä on jo olemassa. RKP:n Carl Haglundia Soinin asenne kismitti ja hän ihmettelikin, mahtaako kyse olla pelkästä kateudesta, kun perussuomalaiset eivät olleet lainvalmistelussa mukana. Soini näpäytti takaisin:

– RKP:lle ja Haglundille tulee keväällä hyvä tilaisuus olla meidän mukanamme poistamassa terveyskeskusmaksua Espoosta, jota äsken vastustitte, onhan RKP mukana jokaisessa sopimuksessa

Puoluejohtajia puhututti myös terveyskeskuslääkäripula. Miten saada terveyskeskuslääkärit pysymään terveyskeskuksissa? Monilla puoluejohtajista oli kysymykseen yksinkertainen resepti valmiina hihassa. Timo Soinilla on jonkin verran omakohtaista kokemusta lääkäreistä ja heidän ongelmistaan.

– Tämä on kokonaisvaltainen asia, jota pitää lähestyä monelta kantilta. Lääkäreillä on myös yksityiselämä, joten esimerkiksi syrjäseutulisät, opintolainojen osittaiset anteeksiannot, seniorilääkärien tuki nuoremmille… kaikki nämä asiat on otettava tulevaisuudessa paremmin huomioon, jotta lääkärit eivät valu yksityissektorille, jossa nämä asiat hoidetaan paremmin.

Teksti: Mika Männistö


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Elokapinan kieltämistä ajavasta kansalaisaloitteesta tuli megahitti – aloitteen tekijöiden mukaan suursuosio lähettää selkeän viestin: ”Kansa ei enää hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa”

28.09.2024 |20:08

Uusimmat