Naisten oikeuksia ajavan Sex Matters -järjestön toimitusjohtaja Maya Forstater sanoo, että BBC:n sukupuoli-ideologian edistäminen on rohkaissut lapsia ahdistumaan ”sairaalloisesti murrosiästä”.
Hänen mukaansa BBC:n ”transsukupuoli-ideologian normalisoinnilla” on ollut todellisia, haitallisia seurauksia.
Kirjeessään BBC:n hallitukselle Forstater vaati yleisradiota ”korvaamaan aktivistikielen normaalilla kielellä” uutisoinnissaan.
Lisännyt kysyntää murrosiän estäville lääkkeille
Hän sanoo myös, että BBC:n ohjelmat ovat lisänneet kysyntää murrosikää estäville lääkkeille, jotka on nyt kielletty Britannian julkisessa terveydenhuollossa (NHS).
Viime viikolla The Telegraph paljasti, että BBC:n trans-uutisointi oli ”käytännössä sensuurin alaista”, koska BBC:n sukupuoliasioihin erikoistuneet toimittajat kieltäytyivät käsittelemästä sukupuolikriittisiä juttuja.
Asia tuli ilmi Michael Prescottin laatimasta sisäisestä raportista, joka paljasti myös vinoutunutta raportointia Gazasta sekä Donald Trumpin puheen muokkauksen Panorama-dokumentissa.
Viime viikon sunnuntaina Tim Davie erosi BBC:n pääjohtajan tehtävästä yhdessä BBC Newsin toimitusjohtajan Deborah Turnessin kanssa.
”Kiistanalainen ideologia esitettiin faktana”
Forstaterin mukaan ”kiistanalainen ideologia uutisoitiin ikään kuin se olisi fakta”. Hän sanoo, että monet BBC:n työntekijät ovat ”menettäneet kosketuksen todellisuuteen” aihepiirin käsittelyssä.
– Tarvitaan merkittävä, rohkea ja vakauttava uudelleenarviointi, jotta henkilöstö voidaan vapauttaa tekemään työnsä sillä tasolla, jota yleisö BBC:ltä odottaa.
Kirjeessään BBC:n hallituksen jäsenille Forstater toi esiin myös sen, että toimittajat, jotka haluavat kertoa totuuden siitä, että on olemassa vain kaksi biologista sukupuolta, työskentelevät ”pelon kulttuurin, sisäisten kantelujen uhan ja canceloinnin riskin” lamauttamina.
”Todellisia ja haitallisia seurauksia lapsille”
Forstater esitteli myös viisikohtaisen suunnitelman, joka BBC:n tulisi toteuttaa. Siihen sisältyy myös transsukupuoli-ideologian normalisoimisen lopettaminen BBC:n sisällöissä.
– BBC:n rooli lapsiin kohdistuneessa sukupuolidysforian ja transsukupuolisuuden edistämisessä on saanut aikaan todellisia ja haitallisia seurauksia. Se on rohkaissut lapsia kokemaan patologista ahdistusta normaalista murrosiästä ja lisännyt kysyntää haitallisille murrosikää estäville lääkkeille, jotka ovat nyt kiellettyjä.
Hän mainitsee kommentissaan myös vuonna 2014 esitetyn BBC-ohjelman nimeltä I am Leo.
Fostater sanoo myös, että sukupuoliaiheisiin erikoistunut uutistiimi ja alueelliset uutistiimit ovat pitäneet aihetta esillä ja vahvistaneet trans-ideologian normalisointia BBC:n uutisoinnissa.
– Tämä on juurtunut alueellisiin uutisiin, joissa drag queenien jatkuva näkyvyys tekee BBC:stä naurunalaisen.
”Vain naiset voivat olla raskaana”
Kehottaessaan BBC:tä luopumaan aktivistikielestä, kuten ”raskaana olevat ihmiset”, hän sanoi:
– Lakatkaa käyttämästä ilmausta ”transsukupuoliset naiset”, joka ymmärretään laajasti väärin…
– Kun sukupuoleen liittyviä termejä käytetään, ne voidaan ymmärtää selkeästi ainoastaan biologian kautta. Mikään etuliite, kuten ”trans” tai ”transsukupuolinen”, ei voi muuttaa sitä. Niiden käyttäminen johtaa yleisöä harhaan.
Forstater vaatii BBC:tä myös varmistamaan, että kaikki toimittajat voivat ”kertoa suodattamattoman totuuden ilman pelkoa”. Hän vaatii myös BBC:tä uudelleenkouluttamaan henkilöstönsä.
– BBC:llä on ollut arkipäivää sateenkaari-kaulanauhat, naisiksi identifioituvien miesten pääsy naisten WC-tiloihin ja sukupuolijärjestöjen näkyvä rooli. Siten on luotu kuvaa, että sukupuoli-identiteetille on osoitettava kuuliaisuutta.
– Ne, jotka vastustavat tätä, kohtaavat seurauksia. Tämän on loputtava, jotta BBC voi palauttaa luottamuksen sen tuotantoon.
Joutui pyytämään anteeksi Trumpilta
BBC pyysi anteeksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpilta Panorama-jaksosta, joka yhdisteli osia hänen 6. tammikuuta 2021 pitämästään puheesta. Yhtiö katsoi kuitenkin, että Trumpin vaatimalle miljardin dollarin korvausvaatimukselle ei ole perusteita.
BBC tiedotti, että editointi oli antanut ”virheellisen vaikutelman siitä, että presidentti Trump olisi esittänyt suoran kehotuksen väkivaltaan” ja ilmoitti, ettei se näytä vuoden 2024 ohjelmaa enää uudelleen.
Myös toista Trumpin puhetta editoitiin
The Telegraph kertoi eilen, että BBC:n Newsnight-ohjelmassa esitettiin harhaanjohtavasti leikattu versio Yhdysvaltain presidentin puheesta jo vuonna 2022.
Kummassakin BBC:n ohjelmassa leikatusta puheesta saattoi The Telegraphin mukaan saada käsityksen, että Trump kehotti ihmisiä jonkinlaiseen ”taisteluun” Capitolin alueella tai kongressissa.