Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Timo Soini: EU:n puolustettava vainottuja kristittyjä

01.10.2013 |15:29

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini puhui tänään Manchesterissa Euroopan parlamentissa toimivan European Conservatives and Reformist -ryhmän tilaisuudessa. Puheessaan hän vaati, että EU:n on osana ulkopolitiikkaansa puolustettava ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota entistä voimakkaammin.

Viime aikoina etenkin kristittyihin vähemmistöihin kohdistuva vaino ja terrori ovat yleistyneet ympäri maailman. Tuoreimpana esimerkkinä on Pakistan. Tilanne on huono myös Egyptissä, Nigeriassa ja Syyriassa.

– Meidän pitää huolehtia siitä, että EU tuomitsee kristittyihin kohdistuvan väkivallan ja toimii vainon lopettamiseksi. Ketään ihmistä ei saa vainota hänen uskontonsa vuoksi, Soini sanoo.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
4.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
8.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – “Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39
9.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää