Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini julkaisee uuden kirjan Peruspomo.

Soini kertoo kirjassaan vuoden 2008 kuntavaaleista lähtölaukauksena vuoden 2011 vaalivoiton ”jytkyn” synnylle. Hän kuvaa puheenjohtajuuttaan, joka nojaa esimerkin voimaan: Yhdessä tehdään – minä johdan.

– Kirjassani kerron soinilaisin sanakääntein miksi, miten ja keiden työn tuloksena perussuomalaiset nousivat merkittäväksi poliittiseksi voimaksi ja Suomen tunnetuimmaksi puolueeksi ulkomailla, Soini selventää.

– Olen kärsivällinen mies, pyrin olemaan luja ja lempeä. Poliittisen johtajan tärkein ominaisuus on kestää henkistä epämukavuutta. Kosmisen kylmän hetkenä, vastuun ja odotusten ruhjomana, puoluejohtaja on yksin. Menestyksen myötä myös vastustus lisääntyy.

Timo Soini ja perussuomalaiset ovat vaikuttaneet vahvasti suomalaiseen poliittiseen ilmapiiriin ja keskusteluun haastamalla sekä toiset puolueet että kaikki kansalaiset pohtimaan arvojaan, valintojaan ja toimintatapojaan.

Peruspomo ilmestyy huhtikuussa 2014. Soinin ensimmäinen kirja Maisterisjätkä ilmestyi vuonna 2008. Soinin yhteistyökumppanina kirjahankkeessa on kirjallisuusagentti Tuula Kousa, joka välitti kirjan julkaisuoikeudet.

PS VERKKOTOIMITUS