

MIKA RINNE
Viikon 14/2013 luetuin
Toimeentulotuen hakeminen on nöyryyttävää
Satu oli työtön vuonna 2007. Lisäksi hän oli sairastellut ja joutunut ostamaan kalliita lääkkeitä, joita Kela ei korvannut. Samaan aikaan piti maksaa vuokra-, sähkö- ja vesimaksut. Rahat eivät riittäneet, joten Satu haki toimeentulotukea Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimistosta huhtikuuta varten. Etuuskäsittelijä laski lainvastaisesti helmikuun lopun pankkitilin saldon tuloksi ja sen vuoksi Kortelainen sai kielteisen päätöksen.
– Tuo raha oli varattu maaliskuun vuokraan ja muihin laskuihin. Minä tarvitsin tukea huhtikuuksi, sillä tiesin etteivät rahani riitä. Kielteisen päätöksen takia jäin puille paljaille pariksi viikoksi, Kortelainen muistelee.
Kortelainen valitti päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Sieltä pyydettiin kaupungilta lausuntoa asiasta. Hallinto-oikeuden lausuntopyynnön jälkeen kaupunki maksoi noin 230 euron tuen takautuvasti ennen kuin asia eteni oikeudessa. Kortelainen on kuullut, että lukuisilta ihmisiltä on evätty tukioikeus saldon perusteella.
– Etuuskäsittelijät saattavat olla koulutukseltaan merkonomeja, jotka eivät tunne sosiaalilainsäädäntöä. Pelkät rahapäätökset ovat kuitenkin etuuskäsittelijöiden varassa. Sosiaalityöntekijälle varataan aikaa vain siinä tapauksessa, että on muutakin ongelmaa, Kortelainen sanoo.
Niukkuutta jaetaan
Useat Jyväskylän sosiaalitoimen asiakkaat kokevat, että heidän toimeentulostaan tingitään kaupungin tiukan taloustilanteen takia. Monet hakijat harmittelevat pitkiä käsittelyaikoja ja lukuisten asiapapereiden toimittamista. Esimerkiksi omat tiliotteet pitää paljastaa parilta kuukaudelta, mikä koetaan nöyryyttäväksi.
– Itse en hae tukea huvikseni vaan pakosta. Aikaa vievä hakuprosessi on henkisesti rasittava. Henkilökohtaisia tapaamisia ei saa pelkkien talousvaikeuksien vuoksi. Erilaisten asiapapereiden hankkiminen maksaa. Pelottaa, jos sairastuu vakavasti. Miten silloin jaksaa hakea tukea? Kortelainen kysyy.
Kortelaisen mielestä perusturva pitäisi saada yhdeltä luukulta. Sen voisi hoitaa Kela, jos sillä olisi tarpeeksi resursseja. Yhden luukun periaate säästäisi myös inhimillisiä voimavaroja. Valtiovalta on karsinut lääkkeiden Kela-korvauksia, ja julkisen terveydenhuollon resurssipula pakottaa hakemaan hoitoa yksityiseltä sektorilta. Tämä merkitsee Kortelaisen mielestä lisää tukihakemuksia.
– Ei köyhillä ole tähän varaa. Tämä on järjetöntä siksikin, että ilman lääkkeitä ja hoitoa työttömät eivät pysy työkykyisinä.
Kortelaisen mielestä asumistuki on jäänyt pahasti jälkeen vuokrien hinnoista, mikä synnyttää toimeentulotuen tarvetta etenkin yksin asuvilla.
– Mielestäni tietyt pienet tulot pitäisi jättää huomioimatta etuuskäsittelyssä. Esimerkiksi 200-300 euroa/kk pitäisi saada hankkia ilman lisäselvityksiä. Tämä vähentäisi toimeentulotuen tarvetta, Kortelainen toteaa.
Suuri joukko elää tuen varassa
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan vuonna 2011 noin 372 000 suomalaista joutui turvautumaan toimeentulotukeen selvitäkseen arjesta. Hakemuksista hylättiin noin 12 prosenttia.
– Toimeentulotukiasiakkaiden määrä putosi vuonna 2008, mutta sitten kansainvälinen talouskriisi nosti hakijamäärää. Vuosittain meillä tehdään noin 1,8 miljoonaa toimeentulotukipäätöstä, kertoo ylitarkastaja Jaakko Ellisaari sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Ellisaaren mukaan monet hakijoista tarvitsevat neuvontaa.
– Toimeentulotuen hakuprosessin liittyy byrokraattista kitkaa, sillä asiakas asetetaan kohtuuttomiin tilanteisiin. Kaikki eivät pysty tuottamaan viranomaisille vaadittuja tietoja.
Saamiensa yhteydenottojen perusteella Ellisaari patistaa viranomaisia korjaamaan asenteita.
– Sosiaaliviranomaisten suhtautuminen asiakkaisiin on outoa. Välillä asiakkaille on lyöty jopa luuria korvaan, Ellisaari hämmästelee.
Ellisaari kannustaa ihmisiä pitämään oikeuksistaan kiinni ja vaatimaan oikaisua tukipäätöksiin. Nyt vain noin promille hakijoista vaatii oikaisua.
– Oikaisujen avulla kuntien lautakunnat pääsisivät jyvälle, jos toimeentulotukiasiat eivät etene. Myös meillä ministeriössä seurataan hallinto-oikeuden päätöksiä, joiden perusteella voimme ohjeistaa kuntia, Ellisaari selittää.
Oikaisuvaatimuksen tekemiseen saa apua sosiaaliasiamieheltä. Myös muilla kuntien sosiaaliviranomaisilla on neuvontavelvollisuus. Sosiaalityöntekijän puheille pitää päästä seitsemän arkipäivän kuluessa.
(Teksti on julkaistu Perussuomalainen 4/2013 -lehdessä)
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää