Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Tolppanen: Pankkien tappioita ei saa maksattaa veronmaksajilla

19.12.2013 |11:34

Eduskunnan suuri valiokunta antoi pääministeri Jyrki Kataiselle neuvottelumandaatin pankkien suorasta pääomittamisesta Euroopan vakausmekanismin kautta. Eurooppaneuvosto käsittelee  asiaa tällä viikolla.

Pankkien suora pääomittaminen EVM:n kautta käy kalliiksi veronmaksajille. EVM:llä ei ole omaa rahapuuta, kaikki varat ovat lähtöisin kansalaisten kukkaroista, myös suomalaisten lompakoista. Tämä ei ole oikeaa politiikkaa. Vastuu kuuluu valtioille, niiden on itse vastattava omien pankkiensa kriiseistä. Euroopassa pankkien valvonta on kuulunut valtioille. Jos valtiot eivät ole valvoneet pankkien toimintaa, vaan katsoneet läpi sormien niiden tekemät virheet, niiden on myös vastattava virheistä. Euroopan vakausmekanismin EVM:n käyttö pankkien suoraan pääomittamiseen tässä tilanteessa käy liian kalliiksi vakausmekanismiin kuuluvien valtioiden kansalaisille.

Koko ehdotuksen tekee kummalliseksi myös se, että suunnitteilla olevaan pankkiunioniin osallistuminen ei edellytä osakkuutta EVM:ssä. Näin ollen esimerkiksi Ruotsi tai Englanti voisivat liittyä pankkiunioniin ja saada tarvittaessa pankkikriiseilleen tukea EVM:stä, vaikka ne eivät ole osallistuneet EVM:n rahoitukseen.

Pankkien suora pääomittaminen vakausmekanismin kautta tarkoittaia mm kriisipankkien osakkeiden ostamista. Tämä johtaa vääjäämättä siihen, että EVM:stä tulee roskapankki. Maksumiehiksi tässäkin joutuvat veronmaksajat,  joilla ei ole ollut mitään tekemistä kriisin syntymisen kanssa.

Maria Tolppanen

MARIA TOLPPANEN


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
4.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
6.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11
9.
Suomen uutiset logo

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa

17.02.2025 |18:33

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää