Artikkeli kuva

Tossavainen: EU ja Suomi – Tulos tai ulos!

28.01.2013 |14:05

Kansalaisista piittaamatta euroeliitin kabineteissa EU:sta haluttaisiin kehittää pitkälle menevä liittovaltio. Sitä voidaan kuvata kahdella merkittävällä asialla: yhä enemmän päätettäisiin Brysselissä ja yhä enemmän me maksaisimme. Eurostoliiton rakentajat näkevät unikuvia tulonsiirtounionista.

Minun ja yhä usemman muunkin mielestä kyse on painajaisunesta. Siksi kehityksen suunta on muutettava. Vetojuhdan rooliin asettui Britannian pääministeri David Cameron. Ja seuraajia löytyy yhä enemmän ja yhä useammalta taholta ympäri Eurooppaa. Ja noille vaatimuksille tulee pontta kansalaisten mielipiteistä. Esim. Britanniassa EU:sta eroamista kannattavia on jo enemmän kuin nykymenon kannattajia.

Euroopan Unionin parlamenttivaalit ovat ensi vuonna. Keskeisin kysymys silloin niin meillä kuin muuallakin tulee olemaan Unionin tulevaisuus. Vastakkain ovat tulonsiirtounionin kannattajat ja kansalaisten käytännön tarpeista lähtevän politiikan kannattajat. Suomessa rintamalinjan toisella puolella ovat Perussuomalaiset ja toisella puolella tulonsiirtounionin kannattajat Kokoomuksen johdolla.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että Suomen pitää Britannian ja ilmeisesti muidenkin maiden tapaan neuvotella sopimukset uusiksi. Jos siinä ei onnistuta, eli nykyisen systeemin tilalle ei haluta rakentaa lähinnä vapaakauppaan keskittyvää valtioiden välistä yhteistyöjärjestöä, niin silloin Suomen on valitta oma tie yhdessä muiden samalla tavalla ajattelevien maiden kanssa.

Jo nykyisellään Euroopan Unioni suoltaa päätöksiä, jotka eivät useinkaan ole meidän oloihimme soveliaita. Samalla me olemme nettomaksajina per asukas EU:n huippua. Maksamme jopa enemmän kuin esim. Saksa ja Ruotsi. Eurohuumassa meille neuvoteltiin todella huono sopimus.

Kabinettien hämärässä rakennetaan kaikin mahdollisin keinoin jopa nykyistä tiukempaa liittovaltiota. Suomeksi sanottuna toteutuessaan se olisi tulonsiirtounioni. Me maksaisimme paljon enemmän kuin nykyisin. Samalla kansallinen päätösvalta vähenisi. Ja etelässä jatkuisi sama hulvaton meno kuin tähänkin saakka.

Tarvitsemme muutoksen. Askelmerkit siihen on haettava kaikilla tasoilla käytävän laajan julkisen keskustelun kautta.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

10.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta

03.10.2024 |13:12

Uusimmat