Jätevesiasetus on keskustan johtaman hallituksen ja keskustalaisen ympäristöministerin aikaansaannos. Kun sen järjettömyys myöhemmin huomattiin, keskustalainen ympäristöministeri ei korjannut selviä ylilyöntejä.

Kansalaiset korjasivat ylilyönnit omalla tavallaan. Keskusta kärsi viime eduskuntavaaleissa rajun vaalitappion, jonka yhtenä pontimena oli jätevesiasetus ja toisena yhtä keskeisenä keskustalaisen vallankäytön rappio.

Nyt siis perussuomalaiset ovat lähteneet toden teolla vaatimaan jätevesiasetuksen kumoamista. Tilanne on otollinen, sillä nykyinen ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen on aiemmin arvioinut, että ”jätevesiasetusta ei koskaan olisi pitänyt säätää, sillä se on maalaisjärjen vastainen”.

Nyt eduskunnan kyselytunnilla untuvikkoministeri kaarteli ja kierteli, kun perussuomalaiset kysyivät, että ”pidättekö sananne, ja kumoatte nykyisen jätevesiasetuksen”. Selkeää vastausta ei tullut, vaan ”tarvitaan selvittelyjä” itsestään selvän asian osalta.

Kansalaisten keskuudessa on runsaasti epätietoisuutta jätevesiasetuksen suhteen. Se ei ole ihmekään, sillä myös ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen oli tietämätön asetuksen sisällöstä.

Reijo Tossavainen
kansanedustaja (ps.)