Artikkeli kuva

Tossavainen: Putin voitti vähän, mutta menetti paljon enemmän

12.02.2015 |16:14

Ukrainaan on saatu sopimus, joka rauhoittaa tilanteen jossakin määrin ja joksikin aikaa. Sekin on tyhjää parempi, sillä ilman sopimusta sota olisi todennäköisesti laajentunut melko hallitsemattomaksi ja todella vaaralliseksi ei vain Ukrainan, vaan jopa laajemman alueen osalta.

Venäjän valtaeliitti ymmärsi, että taloudellinen painostus askel askeleelta kiristyessään olisi johtanut Venäjällä todella vaikeaan tilanteeseen. Kansa olisi kurjistunut yhä enemmän ja sen jälkeen kansa olisi lähtenyt kaduille ja heittänyt valtaklikin pihalle. Sitä tilannetta itsevaltainen porukka pelkää enemmän kuin aseita.

Tavoite Venäjä-johtoisen jonkinlaisen EU-kopion rakentamisesta Venäjän ja muutaman naapurimaan kanssa voidaan nyt haudata. Samalla Venäjän ja Ukrainan välinen yhteistyö on lopullisesti tuhottu vähintään vuosikymmeniksi eteenpäin. Haavat ovat niin syvät, että paraneminen on vaikeaa. Veljeskansat eivät ole enää veljeskansat.

Venäjä sai aikaiseksi osaan Ukrainaa ns. jäätyneen konfliktin. Se on todellinen Pyrrhoksen voitto, sillä samalla Venäjä menetti paljon enemmän. Venäjä menetti Ukrainan.

Venäjä vetäytyy nyt nuolemaan haavojaan. Ennen pitkää se kuitenkin hyvin todennäköisesti jatkaa omaksumallaan uusimperialistisella linjallaan. Onko seuraavan operaation kohteena Moldova vai Baltia, niin sen aika näyttää.

Reijo Tossavainen
kansanedustaja (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
9.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17
10.
Suomen uutiset logo

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla

03.09.2026 |12:21

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää