

MATTI MATIKAINEN
Tossavainen: Suomessa kolme tasasuurta puoluetta
Perussuomalaisten kannatus EU-vaalien alla oli gallupeissa noin 17 prosentin luokkaa. Toteuma itse vaaleissa oli kuitenkin selvästi alempi. Puolueen kannattajista monet kokivat suomalaisten meppien vaikuttamismahdollisuudet ja erityisesti yksittäisen äänestäjän vaikuttamismahdollisuudet niin vähäisiksi, että he eivät käyneet äänestämässä.
EU-vaalien tulos oli ilouutinen perussuomalaisia vastustavalle medialle. Moni ”arvostettu” toimittaja kiirehti kertomaan, että maassa on kaksi suurta puoluetta ja että seuraavan hallituksen muodostavat kokoomus ja keskusta.
Sitten tuli Ylen teettämä eduskuntavaalien gallup. Sen tulos oli ikävä uutinen PS-vastaiselle medialle. Esimerkiksi HS noteerasi sen seitsemän rivin (!) mittaisella uutisella. Siinä tosin ei kerrottu perussuomalaisten kannatuksen noususta mitään. Myös Ylen oma uutisointi keskittyi kertomaan, että kokoomus on keskustaa suurempi. Toki sekin on uutinen, mutta samalla unohdettiin kertoa, että kokoomuksen kannatus laski. Tosin keskustan kannatus laski sitä huomattavasti enemmän.
Perussuomalaisten kannatuksen muutos +1,3 %-yksikköä on poikkeuksellinen suuri muutos. Sen suuruus ja merkitys ”unohdettiin” kertoa. Ei haluttu antaa myönteistä kuvaa, kun juuri oli todistettu päinvastaista.
Tosiasiat ovat kuitenkin tosiasioita. Tällä hetkellä kolme suurinta puoluetta on 1,2 %-yksikön sisällä. Siis virhemarginaalin sisällä. Käytännössä se tarkoittaa, että nämä puolueet ovat jokseenkin yhtä suuria. Seuraavassa gallupissa järjestys voi olla ihan mikä hyvänsä.
Joka tapauksessa gallup vaikuttaa niin, että tulevien 10 kuukaudena aikana suurimman puolueen asemasta käydään kovaa kisaa. Tämän hetken puoluekannatus kertoo kuitenkin kiistatta sen, että suurimman puolueen eli pääministeripuolueen asema on tällä hetkellä kaikkien kolmen isoimman puolueen saavutettavissa. Sitä media ei halua kertoa, koska se antaisi perussuomalaisista liian myönteisen kuvan.
Reijo Tossavainen
kansanedustaja (ps.)
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEAn kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Muslimit joukkovoimalla ruotsidemokraatteja ja oikeistohallitusta vastaan – Ruotsin moskeijoissa veisataan vasemmiston virsiä
Ruotsin moskeijoissa kaikuu nyt sosialidemokraattinen kutsuhuuto. Samaan aikaan muslimien nokkamiehet kehottavat somessa äänestäjiä karttamaan ruotsidemokraatteja ja ylipäänsä oikeiston Tidö-puolueita. Näin uskonto on valjastettu vasemmiston vaalityöhön.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää












