Donald Trump on vahvistanut, että hän aikoo haastaa BBC:n oikeuteen sen jälkeen, kun Panorama-ohjelmassa vääristeltiin hänen puhettaan.
Hän vahvisti asian Air Force One -koneessa matkalla Mar-a-Lagon kartanolle Floridaan. Trump sanoi hakevansa virallisesti vahingonkorvauksia BBC:ltä jo ensi viikolla.
– He muuttivat minun suustani tulleita sanoja. Haastamme heidät oikeuteen miljardista dollarista viiteen miljardiin dollariin, luultavasti ensi viikolla.
– Minusta tuntuu, että minun täytyy tehdä se. He ovat jopa myöntäneet huijanneensa, hän sanoi The Telegraphille.
Presidentti Trump lisäsi, että Britannian pääministeri Keir Starmer oli ”erittäin nolostunut” skandaalista ja että hän aikoo keskustella pääministerin kanssa viikonlopun aikana.
The Telegraph paljasti aiemmin tässä kuussa, että BBC oli muokannut Trumpin pitämää puhetta niin, että siitä sai käsityksen hänen yllyttäneen ihmisiä ”taisteluun” Capitolin alueella tai kongressissa.
BBC esitti torstaina anteeksipyynnön Yhdysvaltain presidentille sen jälkeen, kun tämä uhkasi haastaa yhtiön oikeuteen miljardin dollarin vahingonkorvauksista, ellei se pyydä anteeksi editointia.
Trump kehui The Telegraphin raportointia
Trump kehui myös The Telegraphin raportointia ”suureksi palvelukseksi valeuutisten paljastamiseksi” ja totesi BBC:n toimineen ”pahemmin kuin CBS Kamala Harrisin tapauksessa”.
Presidentti viittasi CBS:n 60 Minutes -lähetykseen hieman ennen presidentinvaaleja, jolloin hänen poliittisen vastustajansa Kamala Harrisin haastattelua oli editoitu niin, että vastaus kuulosti johdonmukaisemmalta.
Trump totesi myös, että CBS – BBC:n sisarkanava – oli yrittänyt ”vaikuttaa vaaleihin” ja kertoi haastaneensa yhtiön oikeuteen 10 miljardista dollarista. Hän sopi asian CBS:n kanssa aiemmin tänä vuonna 16 miljoonalla dollarilla.
”Haluaisin selvittää, miksi he tekivät sen”
Erillisessä GB Newsin haastattelussa perjantai-iltana Trump totesi myös, että hänellä on ”velvollisuus” kohdata BBC, jota hän kutsui korruptoituneeksi ja ”äärimmäisen valheelliseksi”.
– Tämä oli niin räikeää. Jos et tee mitään, et estä sitä tapahtumasta uudelleen muille ihmisille. Minusta tuntuu, että se on velvollisuus. Haluaisin selvittää, miksi he tekivät sen.
Presidentti arvosteli BBC:n väitettä, että se olisi tahattomasti johtanut katsojia harhaan puheen muokkauksella.
– He kirjoittivat minulle kauniin kirjeen, jossa he pyytävät anteeksi. Mutta jos se on todella tahatonta, eikö silloin juuri olla pyytämättä anteeksi? hän sanoi.
BBC ajautui sekasortoon The Telegraphin paljastuksen jälkeen, kun yhtiö oli yhdistänyt yhteen kaksi eri aikaan pidettyä puheen osaa niin, että vaikutti siltä, että Trump yllytti mellakkaan Capitolilla.
BBC:n pääjohtaja Tim Davie ja uutisjohtaja Deborah Turness erosivat viime sunnuntai-iltana. Tilannetta on pidetty yhtiön pahimpana kriisinä sitten Jimmy Savile -skandaalin, jossa BBC:n tunnetun juontajan todettiin syyllistyneen vuosikymmeniä jatkuneisiin seksuaalirikoksiin.
Myös SVT ja ABC Australia muokkasivat puhetta
Torstaina The Telegraph paljasti, että myös BBC Newsnight oli vääristellyt puheen kuvaa vuonna 2022 niin, että näytti siltä, kuin Trump olisi rohkaissut kannattajiaan mellakoimaan.
Eilen uutisoitiin, että myös ABC Australia ja Ruotsin yleisradio SVT olivat käyttäneet Trumpin puhetta samankaltaisesti kuin BBC.
Sama vääristely Ylen esittämässä dokumentissa
Ylen tutkivan journalismin dokumentissa USA – demokratia vaarassa on käytetty Trumpin puheesta leikkausta, joka on samankaltainen kuin BBC:n Panorama-ohjelmassa.
Ylen esittämässä kaksiosaisessa dokumenttisarjassa Donald Trumpin puhetta on leikattu samankaltaisella tavalla kuin BBC:n Panorama-ohjelmassa.
BBC-tyylinen muokkaus löytyy dokumentin toisesta osasta, jossa edustajainhuoneen 6. tammikuuta -valiokunnan varapuheenjohtaja Liz Cheney sanoo kameralle: ”Näin presidentti ohjeisti väkijoukkoa”.
Kuva siirtyy valiokunnan kuulemistilaisuuden videoseinälle, jossa pyörii video Trumpin puheesta:
– Me kävelemme sinne yhdessä. Me lähdemme yhdessä. Me kävelemme sinne, lähdemme kohti Capitolia.
Kuva siirtyy mielenosoittajiin, joiden ”taistele Trumpin puolesta” -huutoa kuuluu nauhalta.
– Me taistelemme hitosti. Jos ette taistele, teillä ei enää ole omaa maata, Trump sanoo videolla.
BBC ei näytä kohua herättänyttä Panorama-jaksoa enää uudelleen. Viime toukokuussa julkaistu Ylen dokumentti sen sijaan on katsottavissa Yle Areenassa.
Dokumenttia on toistettu yli 72 000 kertaa.