Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) vastustaa ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok.) ajatusta valtiosihteereiden korvaamisella varaministerillä.
Sen sijaan hän esittää ruotsalais-norjalaista mallia, jossa ministereiden valtiosihteerit vaihdettaisiin samalla kertaa kun hallituskin vaihtuu. Tuomioja kertoi ajatuksistaan mm. Kansan Uutisissa.
– Ruotsissa ja Norjassa on toimiva ja selkeä järjestelmä, jossa jokaisella ministerillä on hallituksen mukana vaihtuva poliittinen valtiosihteeri. Tämä toimii samalla ministeriön kansliapäällikkönä siihen sisältyvin täysin valtuuksin ja virkavastuin, Tuomioja kertoo.
Suomessa kansliapäälliköt ovat virkamiehiä, jotka valitaan 5-7 vuodeksi kerrallaan. Valinta tapahtuu perinteisesti jäsenkirjan perusteella tai siten, että valittu henkilö on kyseistä alaa sillä hetkellä hallitsevaa puoluetta “lähellä”. Tapoihin kuuluu samalla kiistää, että puoluekanta olisi vaikuttanut valintaan millään tavalla. Esityksen sopivasta henkilöstä tekee ministeri.
Kansliapäällikkö on ministeriönsä korkein virkamies. Valtiovarainministeriötä, ulkoministeriötä ja valtioneuvoston kansliaa johtaa korkeimpana virkamiehenä kuitenkin valtiosihteeri, joka vastaa muuten kansliapäällikköä.
Sen lisäksi ministereillä on poliittisesti valittu valtiosihteeri, joka toimii hänen neuvonantajanaan ja vaihtuu hallituksen mukana. Hän voi myös jatkaa uuden saman puolueen ministerin mukana, jos ministeri vaihtuu kesken hallituskauden.