UPM karsimassa 110 työpaikkaa Suomesta

27.08.2013 |16:34

Metsäyhtiö UPM kaavailee 110 työpaikan karsimista Suomessa. Kiinasta vähennetään 165 työpaikkaa. Yhtiö kertoi aamulla aloittavansa uudet yt-neuvottelut, joissa tavoitellaan enimmillään 180 työpaikan vähentämistä taloushallinnosta. Kirjanpidon yhtiö suunnittelee ulkoistavansa. Yt-neuvottelut ovat osa tämän kuun alussa ilmoitettua tulosparannusohjelmaa.

Ammattiliitto Pro moittii suunnitelmia tiedotteessaan. Puheenjohtaja Antti Rinteen mielestä vähennykset osoittavat hallituksen yhteisöveron vähennyksen sinisilmäiseksi. Hän muistuttaa yhtiön vähentäneen tammi-huhtikuussa jo 260 työntekijää. Asiasta kertoi STT, jonka jutun julkaisi mm. Suomenmaa.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
7.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
8.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää