Kansanedustajan ja valtiovarainvaliokunnan jäsenen Ville Vähämäen mielestä hallituksen budjettiriihen lopputuloksena hallitus on vaihtanut maalia.
– Kun hallitusohjelmassa lähdettiin siitä, että valtion velka saadaan taittumaan ja työllisyysaste nousuun, niin nyt uudeksi maaliksi on otettu kestävyysvaje. Työllisyyttä ja kasvua tukevia toimia ei budjettiriihen tuloksista juuri voi lukea, Vähämäki huomauttaa.
– Hallituksen esittämät luvut kestävyysvajeen taittamiseksi ovat hatusta vedettyjä. Kysymys on pikemminkin toivomuksista kuin tosiasioista. Myös kuntatalous joutuu ahtaalle ja kuntien on karsittava palvelujaan. Jotkut kunnat joutuvat jopa lopettamaan palvelujaan.
Aivan erityisesti valtiovarain valiokunnan jäsentä ottaa päähän, että työ ja kasvu unohdettiin.
– Eniten pieleen meni työvoimapoliittisten toimien ja kasvuhakuisuuden kohdalla.
Suomalainen osaaminen ja kasvun edellytys eli vienti jäi ilman tukea. Tältä osin tämä hallituksen esitys on pikemminkin leikkauslista.
Vähämäki löytää listalta myös pari hyvää kohtaa.
– Olihan siellä sentään tämä työttömien suojaosa eli että työtön voi tienata kuukaudessa 400 euroa ilman työttömyyskorvauksen menettämistä. Myönteistä oli myös suojaosa asumistuen suhteen, Vähämäki myöntää.