
Vanhanen korruptioseminaarissa: Suomi ei voi moralisoida veroetua hakevia yrityksiä
Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen puolusti suuria yrityksiä korruptioseminaarissa maanantaina Helsingin Katajanokalla. Seminaarin järjesti STETE eli Suomen toimikunta Euroopan turvallisuuden edistämiseksi.
Entinen keskustalainen pääministeri puuttui keskusteluun, jossa moitittiin yritysten veronkiertoa.
– Jokainen maa suunnittelee omaa verolainsäädäntöään omien lakiensa ja perustuslakiensa mukaisesti. Kun yritykset sitten käyttävät näitä verolakeja omaksi edukseen, ruvetaan puhumaan aggressiivisesta verosuunnittelusta, Vanhanen aloitti.
Hän otti esimerkiksi kansainvälisen nettiyritys Googlen, jonka moititaan pitävän kirjojaan Irlannissa maan alhaisen yhteisöveron vuoksi.
– Emme me voi moittia yrityksiä emmekä muita maita tässä asiassa, kun me olemme itse säätäneet lakejamme juuri Googlen kaltaisten yritysten houkuttelemiseksi, että ne rakentaisivat tietokonekeskuksensa Suomeen, Vanhanen sanoi.
Google ei maksa mainoksista ja sovelluksista saamistaan tuloista veroa Suomeen, vaikka mainostaja olisi suomalainen yritys. Sama pätee Appleen ja Facebookiin. Google ja Facebook ovat keskittäneet mainosmyyntinsä Irlantiin sen pienen yhteisöveron vuoksi, Apple toimii Luxemburgissa.
– Kuinka voimme moittia Irlantia, Luxemburgia, Hollantia, kun toimimme itse samoin? Voimmeko määrätä Viroakaan nostamaan yhteisöveroaan Suomen tasolle 20 prosenttiin, vaikka Virossa veroa ei peritä lainkaan ennen kuin raha otetaan yrityksestä ulos, Vanhanen kysyi.
Verkottumisessa
pitää löytää raja
Vanhanen piti päättäjien verkottumista periaatteessa hyvänä asiana ja pienen maan etuna. Hän sanoi saavansa yhä paljon kutsuja erilaisiin seminaareihin, joita markkinoidaan juuri verkottumispaikkana. Mutta jossakin on raja, jota on vaikeaa määritellä.
– Suomessa on paljastunut laajoja kartelleja ainakin asfaltti- ja puukaupan aloilla. Ne menevät korruption puolelle, mutta siinäkin olisi tärkeää tietää, millä tasolla hämärät kaupat on päätetty eli millä tasolla toimitaan epäeettisesti: tapahtuuko se männynjuuritasolla insinööriportaassa, keskitason johdossa vai pääjohtajien tasolla, Vanhanen pohti ja vakuutti, ettei tunne metsä- ja asfalttialan käytäntöjä tässä asiassa.
Kunnan luottamusjohto
ei ole ”pieni eliitti”
Vanhanen piti myös nurinkurisena seminaarissa esitettyä tulkintaa, jonka mukaan kunnissa suurten rahojen jakamisesta päättäisi pieni eliitti.
– Jos ajatellaan, että vaaleilla valittu enemmistö olisikin yht’äkkiä eliitti niin sitten on ymmärretty asia aivan uudella tavalla, Vanhanen irvaili.
Pieniä yrityksiä Vanhanen puolusti, kun puhuttiin yritysten yhteiskuntavastuusta. Hän sanoi monen yrityksen rakentavan hyvää brandia tuomalla esiin yrityksen hyviä toimintatapoja ja käytäntöjä, jotka ylittävät lain määräämän tason.
– Ei pitäisi ajatella kuitenkaan niin, että kun yritykset näin toimivat, siitä korkeammasta tasosta tulisi seuraavaksi normi. Yhteiskuntavastuuta ei pitäisi nostaa uudeksi säätelyjärjestelmäksi lakien rinnalle, Vanhanen toivoi.
Veli-Pekka Leskelä
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää