Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Vantaan entistä demarikaupunginjohtajaa epäillään törkeistä virka- ja lahjusrikoksista

01.10.2013 |14:20

Vantaan entistä sosiaalidemokraattista kaupunginjohtajaa Jukka Peltomäkeä epäillään törkeistä virka- ja lahjusrikoksista. KRP sai valmiiksi Peltomäkeä koskevat esitutkintatoimet valmiiksi tiistaina. Peltomäkeä epäillään törkeästä lahjuksen ottamisesta sekä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja arkkitehtitoimisto Forma-Futuran toimitusjohtaja Leila Tuomista törkeästä lahjuksen antamisesta.

Esitutkinnassa on selvitetty vuosilta 2005 – 2011 Leila Tuomisen antamat, yhteensä noin 500 000 euron taloudelliset edut, joiden epäillään liittyvän Jukka Peltomäen virkatoimiin.
Esitutkinnassa on selvitetty lukuisten sellaisten asemakaavamuutos- ja rakennuslupa -hankkeiden sekä Marja Vantaa -projektin etenemistä, joissa rakennusliikkeiden konsulttina on toiminut rakennusarkkitehti Leila Tuominen.

Myös rahanpesua

Samassa yhteydessä Keskusrikospoliisi on tutkinut vuosilta 2006 – 2011 useita rahanpesuepäilyjä, joihin on kuultu epäiltynä yhteensä kahdeksaa henkilöä. Rahanpesuepäilyjen kohteena olevat henkilöt eivät ole Vantaan kaupungin virka- tai luottamushenkilöitä.

Esitutkinta-aineisto käsittää peräti noin 8 000 sivua. Siitä on toimitettu myös sähköinen esitutkintapöytäkirja. Asiakokonaisuus siirtyy nyt loppulausuntovaiheen jälkeen syyteharkintaan. Esitutkinta aloitettiin kesällä 2011 Keskusrikospoliisille tulleen tutkintapyynnön jälkeen.

 

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
5.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
7.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää