Varsinais-Suomen piiri järjestäytyi – puheenjohtajistoon jälleen vahva naisedustus

10.01.2014 |11:22

Varsinais-Suomen Perussuomalaisten piirihallitus teki torstain järjestäytymiskokouksessaan Kaarinassa seuraavat valinnat: ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Janne Aso Kaarinasta, toisena varapuheenjohtajana jatkaa Tuija Ketonen Loimaalta ja kolmanneksi puheenjohtajaksi valittiin Sanna Leivonen Salosta. Varsinais-Suomessa on perinteisesti ollut vahva naisedustus puheenjohtajistossa, ja tätä perinnettä jatkettiin edelleen vuonna 2014.

Piirin puheenjohtajana toimii Juhani Pilpola Liedosta. Hänen mukaansa vuodesta 2014 on tulossa poliittisesti vilkas, joten varapuheenjohtajillekin tulee riittämään tekemistä. Juhani Pilpola on luotsannut kasvavaa perussuomalaisten joukkoa vuodesta 2012.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
9.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää