Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Vasemmistoliitto vaatii 500 miljoonaa euroa elvytykseen

21.08.2013 |15:12

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie vaati puolueensa eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Porissa, että elvytykseen on laitettava vähintään puoli miljardia euroa.

Eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja peräsi ennen muuta Saksaa mukaan elvytystalkoisiin.

– Saksa on Euroopan taloudellisesti vahvin maa ja Suomi on osa Eurooppaa. Se taas tarkoittaa sitä, että yksin Suomen elvytystoimet eivät riitä, vaan mm. Saksan on tultava mukaan esimerkiksi mittavilla energiainvestoinneilla. Jos Saksa tällaisiin toimiin ryhtyy, siitä on etua myös Suomelle, Lapintie perustelee.

Lapintie on harmissaan siitä, tuottajavastuu laki ei mene eteenpäin.

– Syynä takkuamiseen on se, että osa hallituskumppaneistamme pelkää, että tuottajavastuulaki lisäisi byrokratiaa työnantajille. Meidän mielestämme se taas toisi yritykset samalle viivalle, kun pääurakoitsija olisi vastuussa koko alihankintaketjusta. Sillä olisi myös suuri merkitys harmaan talouden vastaisessa taistelussa.

Lapintien mielestä hallitus pysyy vaikeuksista huolimatta pystyssä.

– Uskon, että pystymme jatkossakin kompromisseihin. Siksi en usko, että hallitus kaatuu. Helppoa tämä ei kuitenkaan ole. Me olemme edelleen tyytymättömiä siihen, että yhteisöveroa laskettiin niin paljon.

Vasemmistoliitolla on tukku toiveita, joiden se soisi muuttuvan todeksi budjettineuvotteluissa.

– Me toivomme lisää varoja työllisyydenhoitoon, siis rahaa elvytykseen, erityisesti ratojen, teiden ja asuntojen rakentamiseen. Haluamme myös, että pienituloisten verotus kevenee. Mutta erityisesti pääomatulojen verotusta pitäisi kiristää niin, että pääomatulojen verotus tulisi lähemmäksi ansiotulojen verotusta, Lapintie vaatii.

Annika Lapintie vakuuttaa vasemmistoliiton suhtautuvan ay-liikkeeseen kunnioittavasti.

– Meillä on toisenlainen tapa suhtautua ay-liikkeeseen kuin demareilla. Ehkä he ovat käyttäneet virheellistä retoriikkaa. Mutta tärkeintä on kuitenkin se, että saamme tähän maahan kokonaisratkaisun.

SEPPO HUHTA


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää