Väyrynen SM:ssa: Rehnin ja hänen ehdokkuutensa tuovat lisä-ääniä

20.08.2013 |12:53

Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen ei pidä ongelmana sitä, että keskustan eurovaaleihin tulisi vastakkaisia linjoja edustavat ehdokkaat. Väyrynen on eurokriittinen, komissaari Olli Rehn puolestaan euroliberaali.

– Minulla on se käsitys, että keskusta hyötyy siitä, että europolitiikan molemmat näkemykset ovat esillä ehdokkaiden joukossa. Tällä asetelmalla hankimme keskustalle lisäkannatusta, hän sanoo keskustan pää-äänenkannattajan Suomemaan haastattelussa.

Hän arvioi jopa, että keskusta voisi saada yhden lisäpaikan eli neljä euroedustajaa. Keskustan euroedustaja Anneli Jäätteenmäki piti Suomenmaan haastattelussa neljättä paikkaa todella kovan takana. Kaikkien ehdokkaiden pitäisi silloin etsiä tosissaan lisää äänestäjiä.

Väyrynen aikoi ilmoittaa mahdollisesta euroehdokkuudestaan myöhemmin syksyllä, kun kokonaistilanne on hieman selkiintynyt.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on pitänyt puolueen tavoitteena kolmea paikkaa. Saman verran on nyt keskustan lisäksi kokoomuksella.

 

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää