

LEHTIKUVA
Vihreiden atomirimpuilu sai rajusti siipeensä
Vihreät saivat rajusti siipeensä eduskunnan ydinvoimakeskustelussa tiistaina. Vihreät olivat verhonneet ydinvoiman vastustamisensa isänmaallisuuden kaapuun. Vihreiden ohella osansa sai myös vasemmistoliitto. Eduskunta käsitteli valtioneuvoston periaatepäätöstä Fennovoiman ydinvoimaluvasta.
Vihreät toistivat taas, ettei Suomen kannata sitoutua vanhentuvaan ydintekniikkaan varsinkaan silloin, kun se hankitaan Venäjältä, jonka vihreät leimaa epäluotettavaksi kumppaniksi Ukrainan tilanteen nojalla.
Putin-kortti pöytään
Oras Tynkkysen (vihr.) mukaan Rosatom on valtion liikelaitos, joka vastaa Venäjän ydinasehuollosta suoraan presidentti Vladimir Putinin alaisuudessa. Se on liikelaitos, joka kuuluu geopoliittisiin intresseihin.
– Fennovoima havittelee tänne Putinin reaktoria, Tynkkynen sanoi.
Myös vasemmistoliitto esitti vihreitä myötäileviä näkemyksiä. Muut puolueet hyökkäsivät vihreitä vastaan yksin tuumin.
Ydinvoima ylimenokauden ratkaisuna
Tynkkynen antoi pienen kädenojennuksen ydinvoiman suuntaan.
– Ymmärrän itse niitä näkemyksiä, joiden mukaan ydinvoima voi olla kelvollinen tai siedettävä tai tyydyttävä ylimenokauden ratkaisu. Mutta meidän ei tarvitse tyytyä keskinkertaiseen, kun parempaa on tarjolla, hän sanoi.
Tämä höräytti mm. kokoomuksen Kimmo Sasin korvia.
– Tynkkynen käytti hyvän puheenvuoron, jonka mukaan vihreät kannattaa ydinvoiman ylimenokauden ratkaisuna. Kannatatteko täten myös Fortumin voimaloiden korvaamista venälälisellä tekniikalla, Sasi kysyi.
– En sanonut niin kuten Sasi sanoi, Tynkkynen väitti.
– Edustaja Tynkkynen: Te sen sanoitte: teistä ydinvoima on hyvä ylimenokauden energiamuoto.
– Eikä sanonut, vihreiden ryhmästä huudeltiin.
– Ilmeisesti teillä on niin kova ryhmäkuri, ettei tällaisia mielipiteitä sallita, Sasi tulkitsi.
60 vuoden investointi
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto selvensi myös, ettei Tynkkynen suinkaan tarkoittanut vihreiden kannattavan ydinvoimaa edes ylimenokaudella.
– Hän sanoi, että he jotka kannattavat ja niin edelleen, Alanko-Kahiluoto muotoili.
Keskusteluun puuttui myös SDP:n Jouni Backman, joka sanoi äänestäneensä ydinvoimasta sekä puolesta että vastaan. Hän kertoi kantansa kääntyneen myönteiseksi ilmastopoliittisista syistä. Hän varoitti kansanedustajia päättämästä 60 vuoden investointia päivänpoliittisten kiistojen perusteella.
– Epäilen, että valta saattaa vaihtua monesti naapurissakin, Backman aprikoi.
Muutos 15.10.2014 klo 17:30: Jutussa kerrottiin aiemmin Tynkkysen sanoneen: ”Jaamme näkemyksen, että ydinvoima voi olla keskinkertainen tai siedettävä ylimenokauden ratkaisu”. Tynkkynen käytti kuitenkin ilmaisua: ”Ymmärrän itse niitä näkemyksiä, joiden mukaan ydinvoima voi olla kelvollinen tai siedettävä tai tyydyttävä ylimenokauden ratkaisu”.
Veli-Pekka Leskelä
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää