
Vihreiden Soininvaara: On kolme syytä uskoa että Niinistön kannatus ei riitä ratkaisuun ensimmäisellä kierroksella
Tilastotieteilijä ja pitkän linjan vihreä älykkö Osmo Soininvaara perustelee blogillaan, miksi tuoreen HS-gallupin osoittama 58 prosenttia ei takaa Niinistön valintaa jo ensimmäisellä kierroksella. Soininvaaran suosikki on tietysti Haavisto, mutta samat perustelut pitävät yllä myös Huhtasaaren ja Väyrysen kannattajien toivoa.
Ensimmäinen syy on Niinistön nopeasti laskeva trendi. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä toiseen kierrokseen, koska puolet äänistä on jo annettu, Soininvaara muistuttaa.
Niinistön kannatuksen pitäisi olla vaalipäivänä alle 42 prosenttia, jos ennakkoäänistä olisi tulossa mitattu 58 prosenttia. Mutta onko Niinistö pärjännyt näin hyvin ensimmäisellä kierroksella?
Vaikeampi mitata kuin puoluekannatusta
Ei välttämättä. Toinen syy uskoa toiseen kierrokseen on mittaamisen vaikeus.
– Eduskuntavaalitulosta osataan mitata aika tarkasti, mutta presidentin vaali on eri asia, Soininvaara kirjoittaa.
Puoluekannatusmittauksia ei tehdä niin, että kysytään tuhannelta ihmiseltä, ja jos näistä 250 kannattaa kokoomusta, ennustetaan kokoomukselle 25 prosentin kannatusta.
– Sellainen johtaisi aivan metsään, koska ihmisiä saadaan kiinni vaihtelevasti niin, että otoksessa voi olla aivan liikaa tai aivan liian vähän kokoomuslaisia, Soininvaara selittää.
Otos tasapainotetaan kysymyksellä, ketä äänestit viimeksi. Jos viimeksi kokoomusta äänestäneitä on enemmän kuin kokoomusta äänestäneitä oli vaaleissa, arviota ruuvataan alaspäin ja päinvastoin, Soininvaara selittää.
Soininvaara arvelee, että myös presidentinvaaligallupit tasapainotetaan eduskuntavaalikäyttäytymisen perusteella.
– Mutta se on ihan väärin. Otos voi siis olla aivan poskellaan, eikä sitä havaitse mitenkään. Tämän takia eri yhtiöt myös saavat kovin erilaisia tuloksia. Sitä, mihin suuntaan otos on vinksallaan ei voi tietää, mutta sen tiedämme, että tulokset ovat epätarkkoja ja ilmoitetut luottamusvälit tällä kertaa aliarvioivat epävarmuutta roimasti.
Ei osaa sanoa
Kolmas epävarmuustekijä on ne, jotka eivät osaa tai halua sanoa, ketä äänestävät. Näitä oli HS-gallupissa 17 prosenttia.
– Heidät on vain jätetty pois. Tämä tarkoittaa, että oletetaan tämän joukon jakautuvan samalla tavalla kuin kantansa ratkaisseiden. Tämä oletus liioittelee Niinistön kannatusta reippaasti, Soininvaara uskoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Vigelius SDP:n Nurmisen yt-aikeista: Tätäkö tarkoitti, että kaiken voi tehdä reilummin?
Tampereen kaupunginhallitukselle esitetään yt-neuvottelujen aloittamista vähintään 10 miljoonan euron säästöjen saavuttamiseksi. Säästöjä tehdään kaikilla palvelualueilla. Perussuomalaisten kansanedustajan, Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigeliuksen mielestä päätökset osoittavat, mitä SDP:n vaalilupaus "kaiken voi tehdä reilummin" todella tarkoittaa.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta
Aikoinaan Libanonista Saksaan turvapaikanhakijoina saapuneet arabitaustaiset klaanit tekevät huomattavan osan Saksan rikoksista. Saalista kerätään etenkin huumekaupalla, ryöstöillä, suojelurahalla ja kiristyksellä. Klaanin jäseniä yhdistävät ehdoton lojaalisuus omia perheenjäseniä ja sukulaisia kohtaan, perinteiset arvokoodit ja oma oikeuskäsitys. Tutkijat muistuttavat, että kaikki perheklaanien jäsenet eivät ole rikollisia.

Jussi Halla-aho: Kehitysavun tehtävä on ollut ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa
Länsimainen ja suomalainen ihminen kantaa ilmeisen ikuista syyllisyyden taakkaa. Ainakin wokeväen mielestä. Olemme syyllisiä siihen, mitä samanväriset ihmiset ovat tehneet missä päin maailmaa hyvänsä aikakauteen katsomatta. Jussi Halla-ahon mielestä tämä on ”vähän kummallista ajattelua”.

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle
Nato teki Haagin huippukokouksessaan päätöksen, että rajaturvallisuuteen liittyvät kulut voidaan jatkossa laskea mukaan jäsenmaiden viiden prosentin puolustusmenotavoitteeseen. Tämä on suuri helpotus niille Nato-maille, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa tai joihin muuten kohdistuu paljon laitonta maahantuloa. Myös kumivenepakolaisten kanssa ongelmissa oleva Britannia iloitsee uudesta linjauksesta.

SU-Show #16: Suomessa on sananvapaus, mutta islamin arvostelija joutuu usein yhä vaientamisyritysten kohteeksi – onko suomalaisista tullut kulttuurisesti alistettu kansa?
Suomen Uutiset Show'n studiossa on tarjolla tällä kertaa suoraa puhetta sananvapauden todellisesta tilasta, kulttuurisesta alistamisesta sekä syistä ilmiön taustalla. Ajankohtaista aihetta pöyhivät Yhdysvaltojen historian ja kirkkohistorian dosentti, professori ja tutkija Markku Ruotsila sekä kansanedustaja Kaisa Garedew.

Suomen Akatemia teki sen taas! 750 000 euron jättipotin kuittasi tällä kertaa kynsisalonkitutkimus: feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimusta
Suomen Akatemian myöntämä yli 750 000 euron rahoitus Helsingin yliopiston tutkimukselle "Intiimi manikyyri: femininisoitu työ, (itse-)hoiva ja rodullistetut kohtaamiset kynsistudioissa" on hämmentänyt sosiaalisessa mediassa. Keskustelijat ovat ilmaisseet epäuskoaan julkista rahankäyttöä ja tiedepolitiikkaa kohtaan. Päivystävät kriitikoiden kriitikot kuten ekonomisti Heikki Pursiainen puolestaan piikittelivät muita keskustelijoita kuten Wille Rydmania jopa henkilökohtaisuuksiin asti. Pursiainen puhui kohututkimuksesta ylistävämpään sävyyn. Suomen Akatemian erikoiset rahoituspäätökset hämmentävät ihmisiä vuodesta toiseen. Ilmiö liittyy laajempaan keskusteluun tieteen politisoitumisesta ja tiederahoituksen kanavoitumisesta ideologisesti värittyneisiin hankkeisiin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää