
Vihriälä: Sote-uudistus kallis ja sekava
Ylen Ykkösaamun haastattelemat Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ja Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Pasi Holm pitävät hallituksen sote-uudistusta onnettomana.
Suomi on virallisesti taantumassa, eivätkä hallituksen suunnitelmat näytä auttavan. Vihriälä arvioi kuluvan vuoden talouskehityksen huonoksi.
– Kasvu on tänä vuonna nollan pinnassa, mutta jos Euroopan tilanne vakiintuu ja kuluttajien luottamus kasvaa, niin loppuvuodesta saattaa olla odotettavissa vähän parempaa.
PTT:n toimitusjohtaja säestää virkaveljeään.
– Vuonna 2014-2015 olemme sellaisessa tilanteessa, että olemme siirtyneet hitaamman kasvun aikaan kuin mihin on totuttu aiemmin 2000-luvulla. Syinä ovat Euroopan ja Suomenkin velkaantuminen ja ikääntymisongelmat.
Säästöt heikentävät talouskasvua
Hallitus ja myös oppositiopuolueet ovat varautumassa ainakin satojen miljoonien, ellei peräti 500 miljoonan euron säästöihin. Etlan Vihriälä näkee hallituksen toimissa lyhytnäköisyyttä.
– Kokoluokka on suunnilleen tuo, jos hallitus pyrkii taittamaan valtion velan kasvun, mutta 500- 1 000 miljoonaakaan ei riitä siihen, että valtion talouden alijäämä rajoittuisi yhteen prosenttiin, Vihriälä huomauttaa.
– Näitä aiottuja säästöjä ei tulisi tässä tilanteessa tehdä, koska ne heikentävät talouskasvua ja lisäävät työttömyyttä. Nyt on pidättäydyttävä välittömistä säästöistä.
Holmin mielestä hallitusohjelmassa on pysyttävä luovuutta käyttäen ja suurta linjaa noudattaen.
– Sote-uudistuksella kasvatettiin kuntauudistusta pykälää isommaksi. Tuntuu siltä, että se on niin iso möhkäle, ettei sitä saada haltuun. Minun mielestäni kuntauudistus on keskeinen, Holm alleviivaa.
Vihriälän mielestä sote-uudistuksessa on moni asia pahasti pielessä.
– Sote-uudistuksesta on tulossa hyvin himmelimäinen ja epäselvä. Se on osittain jopa olemassa olevia rakenteita heikentävä. Se on kallis ja sekava. Tällä uudistusesityksellä ei millään pystytä toteuttamaan niitä tehokkuushyötyjä, joita tavoitellaan. Tämä vaatii uuden asennon ottamista, valmistelun jatkamista ja päätöksen lykkäämistä esimerkiksi vuodella.
Kunta- ja sote-uudistuksia ei saa sekoittaa
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja ja eduskunnan sosiaalivaliokunnan jäsen Hanna Mäntylä on Holmin ja Vihriälän kanssa samoilla linjoilla, mutta tykittää vielä tarkemmin:
– Uudistus ei tuo edelleenkään mitään selkoa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen tulevaisuudessa, päinvastoin. Loppupäätelmät, joissa kyseenalaistetaan jo koko uudistuksen mielekkyys, ei ole mikään yllätys. Uskon, että omien alojensa asiantuntijoilla oli täysin aiheesta sanottavansa hallituksen sanelemiin ehtoihin. Työryhmä oli täynnä alansa huippuja ja tässä on poliittisen ohjauksen “sutta ja sekundaa” lopputulos, josta vastuu on hallituksella, Mäntylä muistuttaa.
Poliittiset linjaukset ja kuntauudistuksen pönkittäminen kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannuksella ei saisi olla lähtökohta uudistukselle. Hallituksen keskittämispolitiikka ajaa alas niin kunnat kuin sosiaali- ja terveydenhuollonkin.
– Palvelurakenneselvitystä on tehty hallituksen kuntauudistuksen ehdoilla, ja tästäkin näkee, ettei kumpikaan ole menossa oikeaan suuntaan, Mäntylä huomauttaa.
– Jatkoaikaa ja aikalisää tarvitaan, ja selvitysryhmälle on annettava mahdollisuus tehdä työnsä rauhassa ilman, että hallitus sanelee osan lopputuloksesta kuntauudistuksen toteuttamista silmällä pitäen. Kuntauudistusta ja sote-uudistusta ei saisi sekoittaa keskenään.
Hallitus linjaa säästötoimia maaliskuussa. Sekä kunta- sekä sote-uudistus kuumentavat poliittista keskustelua sitä mukaa mitä korkeammalle kevään aurinko nousee.
Teksti: Seppo Huhta
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää