
Vilhelm Junnila kuvattuna perustuslakivaliokunnassa. Arkistokuvaa.
Vilhelm Junnila: Israelin Iran-iskun päätavoite on estää Irania saamasta ydinasetta, mutta se asettaa Yhdysvallat hyvin kiusalliseen tilanteeseen
Israel iski aamuyöllä voimakkaasti Iranin ydinlaitoksiin. Lähi-idän tilanteeseen syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps,) kommentoi iskua Suomen Uutisille.
Mitä Israel iskulla tavoittelee?
Junnila: Yhdysvallat on julkisesti viestinyt Israelin iskujen olleen ennenaikaisia kesken olleiden ydinohjelmaneuvotteluiden vuoksi. Neuvotteluiden oli tarkoitus edetä YK:n turvallisuusneuvostoon syyskuussa ja valmistua lokakuuhun mennessä. Neuvotteluissa ei oltu kuitenkaan edetty suunnitellulla tavalla, joka ei ole Israelin näkökulmasta hyväksyttävää, sillä Iranin julkilausuttuna tavoitteena on edelleen Israelin tuhoaminen. Iran on käynyt jatkuvaa proxy-sotaa Israelia vastaan tukemalla muun muassa Hamasia, Hutheja, Hizbollahia ja Nujabaa. Siksi Israelin päätavoite on estää Irania saamasta ydinasetta.
Israelin hallinnolle voi olla hyödyllistä myös siirtää huomiota Gazasta Iraniin. Aikaikkuna tämänkaltaisiin operaatioihin on nopeasti umpeutumassa, sillä Yhdysvaltojen kärsivällisyys on koetuksella. On muistettava, että Iran on kuitenkin merkittävin lähde kaikille turvallisuusuhille joita Israeliin kohdistuu.
Iskut ydinlaitoksiin ovat hyvin harvinaisia. Miksi näin nyt tapahtui, ja mitä siitä seuraa?
Junnila: Israel sen enempää kuin muutkaan länsivaltiot eivät ole missään vaiheessa hyväksyneet Iranin ydinohjelmaa. Viimeksi Israel iski muun muassa Natanzin ydinlaitokseen heinäkuussa 2020. Kyseisessä kohteessa ovat Iranin merkittävimmät uraanin rikastustoiminnot. Yöllä siihen iskettiin vielä suuremmalla voimalla.
Aiemmin vuonna 2011 Stuxnet-virus saastutti ydinlaitoksen ohjelmistot ja aiheutti merkittävää haittaa Iranin tavoitteille. Iran on silti jatkanut kehitystyötä ja uraanin väkevöintiä IAEA:n ja turvallisuusneuvoston aiemman valvonnan ja päätösten vastaisesti.
Ydintutkijoiden lisäksi Israel likvidoi ainakin islamilaisen vallankumouskaartin komentaja Hossein Salamin ja armeijan esikuntapäällikkö Mohammad Bagherin. Lisäksi ballististen ohjusten laukaisualustoja, tuotantolaitoksia ja tutkia tuhottiin. Tämä hidastaa Iranin mahdollisuuksia reagoida iskuun ja antaa Israelille sekä sen liittolaisille aikaa valmistautua.
Todennäköisesti Israel koki Iranin ydin(ase)ohjelman olleen niin pitkällä, että sen oli välttämätöntä reagoida nyt. Lisäksi Iranin ballististen ohjusten tuotantokapasiteetti alkoi olla huolestuttavalla tasolla. Iskut kuitenkin asettavat sekä Yhdysvaltojen, että Iranin hyvin kiusalliseen tilanteeseen. Iranilaisten tulisi vastata iskuun, mutta samalla välttää Yhdysvaltojen osallisuus. Ajatollah Khomenein on helppo kommentoida asiaa, mutta poliittisella hallinnolla on huomattavasti vähemmän liikkumavaraa. Kansalaiset kokevat iskujen merkityksen eksistentiaalisena, mutta voimakas vastareaktio voisi vaarantaa koko Lähi-idän mutkikkaan kokonaistilanteen.
Yhdysvallat haluaa kaikin keinoin välttää konfliktin laajenemisen. Se reagoi jo etukäteen evakuoimalla tukikohtiaan ja kansalaisiaan. Hallinto ei ole missään nimessä tyytyväinen, että Israel toimii näin omavaltaisesti, vaikka tarkoitusperät hyväksytään niin demokraateissa kuin republikaaneissa.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.
Uusimmat

Pikkupakettien tullivapaus loppuu EU:ssa

Purra Brysselissä: ”Venäjä saa rahansa vain lopettamalla sodan”
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää












