On loppukesän yö. 27-vuotias Toni Huikkola ajaa moottoripyörällään Hämeenlinnan keskustassa. Hän on ollut kaverinsa luona viettämässä iltaa. Äkkiä matka katkeaa. Väistämisvelvollinen pakettiauto kääntyy Huikkolan eteen.
– En edelleenkään muista kolarista mitään, työkyvyttömyyseläkkeellä oleva Huikkola kertaa yksitoista vuotta sitten hänelle tapahtunutta onnettomuutta.
Kuntoutuminen on ollut haastavaa. Kolarin jälkeen Huikkolan omia tuntemuksia ei otettu juuri huomioon.
– Neurologi vähätteli pientä aivoverenvuotoani ja sanoi, ettei siitä jäisi pysyvää haittaa. Jouduin itse hakeutumaan hoitoon, kun muisti ja “pää” eivät vaan toimineet kuten aiemmin, hän kertoo.
Joulukuussa 2002 Huikkola pääsi ensimmäisiin neuropsykologisiin testeihin.
– Niissä todettiin, että sekä muistissani että keskittymiskyvyssäni oli alentumaa. Jatkoin elämääni hyväksyen diagnoosin, hän muistelee.
Jälkikäteen Huikkola toteaa, että kymmenen vuoden takainen tietämys aivovammoista ei ollut samalla tasolla kuin nyt.
Kymmenen vuotta vamman diagnosointia
Koko reilun kymmenen vuoden ajan vakuutusyhtiö Lähivakuutus yritti erinäisin keinoin vältellä Huikkolan tapaturman korvausvastuuta.
– Yksi Lähivakuutuksen peruste oli potkunyrkkeilyharrastukseni, joka oli yhtiön mukaan syy oireitteni pahentumiseen, hän sanoo.
Vakuutusyhtiön mukaan Huikkolan vireystilanmuutokset – jotka vaihtuvat niin selkeinä jaksoina – eivät olisi olleet syy-yhteydessä kolariin.
– Sain diagnoosiksi elimellisen kaksisuuntaisen mielialahäiriön, Huikkola puistelee päätään.
Onnettomuudesta oli kulunut kahdeksan vuotta, kun Huikkola pääsi traumaattisen aivovaurion saaneiden kuntoutuskurssille Käpylän kuntoutuskeskus Synapsiaan Helsinkiin.
– Vasta siellä tajusin aivovamman laajuuden ja aloin ymmärtää siihen liittyviä oireita.
Taistelu elämästä ja eläkkeestä
Kuntoutuksen jälkeen koettelemukset jatkuivat perhepiirissä. Huikkola erosi pitkäaikaisesta kumppanistaan.
– Eron syy oli aivovammani, hän sanoo totisena.
2011 keväällä, puolen vuoden yksinolon jälkeen Huikkolan voimat eivät riittäneet enää arjen pyörittämiseen. Lisäksi Lähivakuutuksen hylkykirjeet masensivat häntä. Elämä oli lähellä katketa. Toistamiseen.
– Eräänä iltana söin lääkekaapistaan kaikki kolmiolääkkeet: reilut 100 pilleriä. Jouduin kolmeksi päiväksi teho-osastolle, hän avautuu.
Tammikuussa 2012 Huikkola sai vihdoin päätöksen työkyvyttömyydestään Lähivakuutukselta.
– Eläkkeen saamiseksi tarvittiin vielä yksi todiste: liikennevahinkolautakunnan päätös, jonka suosituksesta
Lähivakuutus myönsi minulle täyden eläkkeen, hän tarkentaa ja sanoo, ettei todennäköisesti olisi saanut vieläkään myönteistä eläkepäätöstä ilman asianajajansa Vesa Laukkasen oikeusapua.
Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 16/2013 -lehdessä.
