Yksinhuoltaja Iina tulee toimeen vähällä: ”Köyhyys ei ole oma valinta”

Lapsiperheiden köyhyys on lisääntymässä. Helsinkiläisen Iinan nelihenkiselle perheelle jää elämiseen 800 euroa kuukaudessa.

Syyt vähävaraisuuteemme eivät ole sellaisia, mihin voisimme itse vaikuttaa, yksinhuoltaja Iina, 37, sanoo ja ottaa kolmevuotiaan tyttärensä syliin.

Perheeseen kuuluu neljä lasta, joista kolme asuu vielä kotona. Heistä jokainen on omalla tavallaan erityinen, ja siksi Iina jäi kolme vuotta sitten lastensa omaishoitajaksi.

– Tietenkin tekisin töitä, jos se vain olisi mahdollista.

Tiliotteiden lähettäminen nöyryyttävää

Tänään ruokalistalla on wokkia, Iina sanoo ja pistää lieden päälle.

– Vähävaraisuus ei tarkoita sitä, että elämän pitäisi olla kurjaa, hän toteaa samalla.

Iina sanoo, että hän ei halua tehdä köyhyydestä päättymätöntä suota.

– Olisi älytöntä ajatella, että köyhän ihmisen pitäisi käyttäytyä jotenkin nöyristelevästi. Jotkut taas ajattelevat, että köyhyys olisi yhteiskunnan syytä.

Iina ei ajattele niin. Muutama vuosi sitten perhe meinasi menettää kotinsa, koska vaikeuksien takia elämänhallinta oli hankalaa.

– Jouduin kilpirauhasten poistoleikkaukseen ja samaan aikaan taistelin oikeudenkäynnissä lasten isän kanssa. Kaikki ajatukset menivät ongelmien selvittämiseen. Uuvuin täysin, Iina kertoo.

– Nöyryyttävintä köyhyydessä on se, että joutuu joka kuukausi lähettämään tiliotteet jonkun toisen arvioitavaksi. Siis että tuntematon ihminen päättää, mitkä menot ovat olleet aiheellisia ja mitkä eivät.

– Rahanpuute ei tee onnettomaksi, vaan se, kun en osannut käyttää vähäistä rahamäärää oikein.

Yhteiskunnan tuki korvaamatonta

Ennen ajatukset pyörivät siinä, miten laskut maksetaan. Niin on edelleenkin, mutta stressi ei ole niin raastavaa. Nykyään Iina tekee excel-taulukoita, joihin hän merkkaa esimerkiksi kuukausittaisen budjetin. Perheen ruokailu pyörii myös kuuden viikon listalla.

– Ilman järjestelmällisyyttä olisimme tosi syvällä suossa.

Yhteiskunnan tuki on ollut myös korvaamatonta, mutta apu ei ole tullut pyytämättä. Iina uskoo, että elämä olisi huomattavasti vaikeampaa, jos hänellä ei olisi tietynlaisia luonteenpiirteitä.

– Olen tiedonjanoinen ja hahmotan helposti kokonaisuuksia. Kukaan ei kerro automaattisesti mitä kaikkea tukea on saatavilla, ja siksi masentuneena ja väsyneenä avun saaminen on vaikeampaa,
Iina sanoo ja jatkaa:

– Silti täytyy sanoa, että on hienoa asua Suomessa. Ajatella, että diabeetikon insuliinin litrahinta on 2 850–4 800 euroa, mutta meille kuukauden satsi maksaa yhdeksän euroa. Kela korvaa loput.
Koko perheen kuukausittaisiin lääkkeisiin menisi noin 300 euroa, mutta toimeentulotukiasiakkuuden takia Helsingin kaupunki maksaa ne.

”Haluan itsekin auttaa”

Lastensairaalan ja koulujen sijainnin takia perhe asuu nykyään Helsingin keskustassa. Vuokra on juuri ja juuri sen suuruinen, että sosiaalivirasto hyväksyy sen. Iina istuu tietokoneensa kanssa olohuoneen sohvalle ja osoittaa ruutua.

– Tässä on viime kuukauden budjetti, hän sanoo ja näyttää excel-taulukkoa.

Perheen tulot koostuvat toimeentulo-, omaishoitaja-, asumis-, elatus- ja vammaistuesta sekä lapsilisästä. Yhteensä he saavat noin 2 700 euroa kuussa. Kuluttajatutkimuskeskuksen mukaan jo pelkästään kahden lapsen yksinhuoltajan pitäisi saada 2 840 euroa kohtuullisen elämän saavuttamiseksi (2013).

– Mielestäni ihminen ei oikeasti tarvitse paljon onnelliseen elämään. Minulle tärkeintä on perhe, ja se, että saan itse tehdä vapaaehtoistyötä. Sitä paitsi meillä on kuitenkin katto pään päällä.

Iina sanoo, että vaikka he joutuvat tinkimään lähes kaikesta, hän haluaa itsekin auttaa muita.

– On ihmisiä, joilla menee vieläkin huonommin kuin meillä. Autan, koska meitäkin on autettu niin paljon.

Köyhyys yleisintä yksinhuoltajaperheissä

Lapsiköyhyysaste tarkoittaa suhteellisen köyhyysrajan alapuolella olevissa kotitalouksissa asuvien alle 18-vuotiaiden osuutta kaikista alaikäisistä. Suhteellinen köyhyysraja tarkoittaa sitä, että tulot ovat alle 60 prosenttia keskimääräisestä tulotasosta eli niin sanotusta mediaanitulosta.

Perheen köyhyysrajaan vaikuttaa perheen koko ja lasten ikä. Vuonna 2007 kahden alle 14-vuotiaan lapsen ja kahden aikuisen muodostaman perheen köyhyysraja oli 2 943 euroa kuukaudessa ja yksinhuoltajan ja kahden alle 14-vuotiaan lapsen perheen 1 743 euroa.

Lapsiköyhyys on yleisintä perheissä, joissa on vain yksi huoltaja. Nykyään joka neljäs suomalainen yksinhuoltajaperhe on pienituloinen. Vuonna 2008 kaikista suomalaisista lapsiperheistä noin 20 prosenttia oli yhden huoltajan perheitä. Valtaosa pienituloisista yksinhuoltajista on naisia: joka kolmas köyhyysrajan alittava lapsi elää yksinhuoltajaäidin perheessä.

Yksinhuoltajaperheiden muita yleisempi pienituloisuus liittyy sekä työttömyyteen että tulonsiirtojen tason heikkenemiseen. Yksinhuoltajien osallistuminen työhön on ollut muita lapsiperheitä selkeästi vähäisempää koko laman ajan. Yksinhuoltajien työttömyys on muita lapsiperheitä yleisempää, eikä työllistyminen ole aina ongelmatonta.

Kun hoitovastuuta lapsista ei voi jakaa toisen vanhemman kanssa, voivat esimerkiksi työmatkat tai epäsäännöllinen työaika olla este yksinhuoltajan työhön osallistumiselle. Kahden vanhemman perheessä vanhemmat voivat keskenään jakaa vastuuta koti- ja ansiotyöstä. Yleensä perheen isän panos työmarkkinoilla kasvaa samaan aikaan, kun perheen äiti panostaa kodin- ja lastenhoitoon. Yksinhuoltajalle tällainen vastuun hajauttaminen ei ole mahdollista. (Lähde: THL)

Avun pyytäminen hankalaa

Köyhyyttä on montaa erilaista. Joillekin voi olla vaikea ymmärtää, että kesä aktiviteetit voivat olla kiinni uimapuvun hankinnasta, Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila toteaa.

Köyhyys voi olla myös lyhytaikaista tai se voi kestää vuosia. Usein erityisesti lyhytkestoinen rahanpuute yllättää, eikä avun pyytäminen ole helppoa.

– Vähävaraisuutta hävetään ja ehkä ajatellaan, että taustasyyt köyhyyteen eivät ole tarpeeksi painavat.

Hostila painottaa, että Hope ry jakaa avustusta huolimatta köyhyyteen johtaneista syistä.

– Meille ei ole oleellista, mistä perheen köyhyys johtuu. Joskus voi olla kyse pelkästään vanhempien arjenhallinnan ongelmista. Ajattelemme, että lapsen ei tarvitse siitä kärsiä.

Hope ry jakaa vähävaraisille ja kriisin kohdanneille perheiden lapsille tavaralahjoituksia sekä avustusta harrastuksiin ja vapaa-ajan elämyksiin. Perustarpeiden hankkiminen voi olla isokin rasite, kun rahaa ei ole.

– Asiakkaat sanovat, että apu on ollut konkreettinen, mutta myös henkinenkin helpotus.
Kyllä se auttaa, kun vanhemmat tietävät, että saavat vaikkapa lasten talvivaatteet meiltä, Hostila toteaa.

Artikkeli on julkaistu Perussuomalainen-lehden Naiset-liitteessä 2016.