
Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Liittokansleri Angela Merkel. / Flickr, Arno Mikkor
Saksalaisäänestäjät eivät ajatushautomo Bertelsmann Foundationin tutkimuksen mukaan aio jäädä kädet taskuissaan katselemaan maan hallituksen sisäistä riitelyä. Konservatiivien (CDU) politiikka on lähentynyt poliittista keskustaa, eikä vasemmistoa kosiskeleva tyyli miellytä kaikkia. Sosiaalidemokraattien (SPD) katovuodet alkoivat vuosituhannen alun työmarkkinauudistusten myötä. Eikä puolue ole tästä toipunut.
Kannatusta on valunut viime vuoden kesän pienpuolueisiin. Vaihtoehtopuolue (AfD), liberaalit (FDP), vasemmistopuolue Linke ja vihreät mittauttivat tuolloin kaikki alle 10 prosenttiyksikön kannatuksen. Nyt AfD:n lukemat ovat toisen kymmenen suuremmalla puolella. Se on myös muutamassa kyselyssä ohittanut itsensä SPD:n.
Toinen kannatusmuutoksesta on hyötynyt vihreät. Heidän kannatuksensa on vain inahduksen AfD:n ja SPD:n lukemista jäljessä. FDP ja Linke ovat nekin hieman parantaneet. Puolueiden kannatus pyörii kymmenen prosentin tuntumassa.
Bertelsmannin aiempaan vastaavaan tutkimukseen on huomattavissa selkeä trendi. Hieman alle kolmannes saksalaisista arvioi, etteivät he ole lämmenneet populisteille lainkaan. Pudotusta tähän ryhmään tuli peräti 4,2 prosenttiyksikköä. 36,8 prosenttia saksalaisista mieltyi jonkin verran populistipuolueiden sanomalle. Tämä ryhmä kasvoi kolmella prosenttiyksiköllä.
Populistien suoranaisia kannattajia oli huimat 30,4 prosenttia saksalaisista. Kasvua vuoden takaiseen tutkimukseen oli 1,2 prosenttiyksikköä. Kaiken lisäksi 13 prosenttia poliittisen keskitien kulkevaa saksalaista kertoi, etteivät he torjua suorilta AfD:n äänestämistä.
Ajatushautomon tutkimuksesta uutisoi saksalaismediassa muun muassa Deutsche Welle.
Kesällä 2015 Merkel oli avokätisillä lupauksillaan osaltaan masinoimassa maahanmuuttokriisiä. Tänä vuonna hän on koheltanut sisämaan politiikassa. Merkel ja sisäisen tiedustelun johtaja Hans-Georg Maassen tekivät tyystin erilaiset tulkinnat samasta Antifan videomateriaalista. Merkelin mukaan kyse oli ihmisjahdista, kun Maassenin mielestä videossa ei näkynyt järjestelmällisen ajojahdin merkkejä. Asiasta on nyt kiistelty viikkotolkulla.
SPD mitä ilmeisimmin halusi alleviivailla omalla penssellillään ajojahteja ja vaati Maassenin erottamista. SPD:lle kelpasi ensin Maassenin käytännössä saama ylennys. Sitten se ei kelvannutkaan. Yhden miehen työpaikan jatkuva järjestely söi Merkelin arvovaltaa.
Talouslehti Financial Timesin kolumnisti Wolfgang Münchau ei näe Saksan poliittisen keskustan nousua. Nykytrendin jatkuessa kaikki puolueet AfD:tä ja Linkeä lukuunottamatta pitäisi kaapia enemmistöhallituksen taakse. Se olisi Münchaun mukaan katastrofi.
Yksi asia näyttää hyvin ilmeiseltä. AfD on onnistunut nostamaan maahanmuuttopolitiikan suureksi puheenaiheeksi. CDU ja SPD lähtivät soitellen tähän sotaan, mikä ei ole saksalaisäänestäjien mieleen.
Bertelsmannin tutkimus on miettinyt myös niitä keinoja, joilla CDU ja SPD voisivat palauttaa entiset suuret ajat. Pelkästään huokeiden asuntojen määrää lisäämällä kannatus nousisi reippaasti.
Tiikeri harvoin pääsee raidoistaan. Vaikuttaa siltä, etteivät nämä puolueet kykene profiilin nostatukseen vanhojen johtajiensa avulla. Merkelin heivaaminen johdosta ei käy ainakaan vielä niin helposti. Ellei Merkel sitten päätä itse pistää pillejä pussiin ja nuotteja nippuun. Erospekulaatiot ovatkin jo eurooppalaisten lehtien valtavirtaa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
Lue lisää
Lue lisää