– Lapsuuden varjelemisen ja lasten turvallisuuden parantamisen pitää olla ykkössijalla. Perussuomalaiset ovat ajaneet näitä tiukennuksia lainsäädäntöön johdonmukaisesti, Pekka Aittakumpu sanoo.
Hän muistuttaa, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ilmiönä piiloutuu herkästi.
– Sen vuoksi aiheesta pitää puhua, uhrien tulee saada apua ja rikoksesta pitää seurata tuntuva rangaistus. Viestin pitää olla selvä: emme hyväksy minkäänlaista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa.
Törkeistä tapauksista kovemmat rangaistukset
Aittakumpu pitää tärkeänä, että hallituksen esityksen myötä lapsipornon hallussapitoa voidaan arvioida törkeänä tekona silloin, kun kyse on esimerkiksi hyvin nuorta lasta esittävästä tai lapseen kohdistuvaa väkivaltaa sisältävästä materiaalista.
EU:n minimi enimmäisrangaistuksille lasta seksuaalisesti esittävän kuvan hallussapidosta on yksi vuosi, mutta nyt oikeusministeri Leena Meren valmistelemassa lakimuutoksessa enimmäisrangaistus törkeissä tapauksissa nousee neljään vuoteen.
Hallituksen esityksessä säädetään rangaistavaksi myös raakaa väkivaltaa sisältävän materiaalin hallussapito.
– Esimerkiksi verkossa leviää kuvia ja videoita, joissa näkyy väkivaltaa ihmisiä ja eläimiä kohtaan, Aittakumpu sanoo.
– On täysin oikein, että myös tällaisten kuvien hallussapito kriminalisoidaan. Näillä kuvilla ei ole mitään sananvapauden tai taiteen suojaa – kyse on puhtaasta väkivaltamässäilystä, joka vahingoittaa sekä uhreja että katsojia.
Suomi ei saa olla turvapaikka pedofiileille
Aittakumpu toteaa, että väkivaltakuvauksen hallussapitoa ei ole säädetty rangaistavaksi muissa Pohjoismaissa, ja Euroopassakin rangaistussäännös on poikkeuksellinen. Pääsääntöisesti raakaa väkivaltaa esittävän kuvamateriaalin levittäminen on rangaistavaa, mutta hallussapito ei.
Aittakumpu sanoo, että uudistukset vähentävät kuvamateriaalin kysyntää ja tarjontaa ja sitä kautta ehkäisevät uusien rikosten syntymistä.
– Suomi ei saa olla turvapaikka pedofiileille eikä väkivallan ihannoijille. Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta tällainen rikollisuus kitketään pois ja jotta rikoksista seuraa rangaistus.