

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Monikulttuurisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.
Valelääkärinä toiminut lääketieteen opiskelija hoiti yhteensä 24 potilasta. Tunnukset veljelleen luovuttanut lääkäri myönsi toimineensa väärin ja kertoi katuvansa menettelyään. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.
Medipulssi Oy teki luvattomasta toiminnasta ilmoituksen Valviralle eli nykyiselle Lupa- ja valvontavirastolle (LVV). Yritys teki myös poliisille rikosilmoituksen.
Tunnukset veljelleen luovuttanut lääkäri kiisti LVV:lle antamassaan selvityksessä, että hän olisi syyllistynyt rikokseen.
Medipulssi Oy:n sisäisessä selvityksessä havaittiin, että lääkäri näytti kirjausten perusteella olleen samaan aikaan kahdessa paikassa. Lääkärin veljen epäillään ottaneen vastaan potilaita Medipulssissa elo–syyskuussa 2024 ja hoitaneen yhteensä 24 potilasta ilman ajanvarausta tai lääkäriaseman laskutusta, vaikka potilastiedot kirjattiin järjestelmään.
Lääkäri myönsi antaneensa veljen tehdä ”yksinkertaisia lääkärille kuuluvia toimenpiteitä”, kuten poikien ympärileikkauksia. Epäselvyydet koskivat myös Vantaan ja Keravan hyvinvointialuetta, jossa lääkäri hoiti kuoleman toteamisia vuonna 2024. Medipulssin lääkäri myönsi veljen käyneen toteamassa kuolemia siellä kuutena päivänä elo–syyskuussa, vaikka hän itse laskutti toimenpiteet oman yrityksensä kautta väittäen tehneensä ne itse.
Medipulssi on somalitaustaisen Mahba Mohamedin perustama yritys. Yrityksen kotisivulla kerrotaan, että hoitopalveluja saa muun muassa arabian, somalin, pashton, darin, hindin ja urdun kielillä.
Kaksi poliisilaitosta tutkii asiaa
Itä-Uudenmaan poliisi tutkii useita mahdollisia rikosepäilyjä. Tutkinnassa rikosnimikkeinä ovat törkeä petos, törkeä väärennys, luottamusaseman väärinkäyttö, avunanto luvattoman terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamiseen ja virkavelvollisuuden rikkominen.
Itä-Uudenmaan poliisin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lasse Lagerbohm toteaa Suomen Uutisille:
– Asian esitutkinta on kesken, enkä vielä tässä vaiheessa ota kantaa mahdollisiin teonkuvauksiin tai kuulusteluiden sisältöihin. Pyrimme siihen, että esitutkinta valmistuu tänä vuonna.
Helsingin poliisin rikostarkastaja ja tutkinnanjohtaja Markus Metsänen kertoo, että poliisille on tehty loppuvuodesta 2024 tutkintapyyntö koskien epäiltyä luvatonta lääkäritoiminnan harjoittamista Helsingissä ja että asiaa tutkitaan luvattomana terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisena, rekisterimerkintärikoksena, tietosuojarikoksena ja petoksena.
Asiasta on käynnistetty esitutkinta, eikä poliisi kerro asiasta tässä vaiheessa enempää.
Lääkärien laaja toimivalta haaste omavalvonnalle
Medipulssi Oy:n vastuulääkärin mukaan Medipulssi Oy:llä tarkastetaan kaikkien ammatinharjoittajien ja työntekijöiden pätevyydet ja ammatinharjoittamisoikeuteen liittyvät seikat ennen työn aloittamista.
– Haluamme painottaa, että tässä tapauksessa ei ole ollut kyse siitä, että Medipulssille olisi otettu epäpätevä henkilö työskentelemään, vaan siitä, että yrityksessä toiminut lääkäri ja hänen lähipiiriinsä kuuluva henkilö ovat toimineet vilpillisesti. Henkilö on tullut sisään omilla avaimillaan lääkäriaseman ollessa kiinni, vastuulääkäri kertoo Suomen Uutisille.
Hän sanoo, että tilanne, jossa vastuullisessa asemassa toimiva lääkäri väärinkäyttää asemaansa, on erittäin valitettava ja useimmiten vaikeasti ennakoitavissa.
– Suomessa on ollut useita valelääkäritapauksia, joissa tapaukset ovat herättäneet lähinnä kovan myötätunnon aallon työnantajia tai silloisia yhtiökumppaneita kohtaan, kun nämä ovat tulleet huijatuiksi. Kyse ei ollut silloinkaan omavalvonnan pettämisestä. Koska lääkäreillä on monesti laaja toimivalta, on kyseisen kaltaisiin tilanteisiin vaikea puuttua omavalvonnan avulla, mutta onneksi johto tässä tapauksessa on ollut valppaana, tunnistanut väärinkäytön itse ja puuttunut tilanteeseen välittömästi sen vaatimalla vakavuudella. Kyseinen lääkäri on myös työskennellyt muille suomalaisille valtakunnallisille terveysjäteille, hän sanoo.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Markus Metsänen Lasse Lagerbohm Medipulssi lupa- ja valvontavirasto hyvinvointialueet valelääkäri poikien ympärileikkaukset Valvira Väärinkäytökset Helsingin Sanomat Poliisi Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Naisen tai tytön sukuelinten silpominen ja sen valmistelu vihdoin laittomaksi – Elomaa: ”Tämä asia ei olisi edennyt näin ripeästi ilman perussuomalaista oikeusministeriä”

Miksi lapsiuhritutkimus ei kysy kunniaväkivallasta tai sukupuolirasismista?

Ruotsissa jopa 50 000 ympärileikattua naista – ongelma paljastuu usein vasta synnytyssalissa

Omalääkärimallille tulossa lisärahoitus – Purra: ”Kaikki voittavat tässä”
Omalääkärimallille on järjestynyt hallituksessa 40 miljoonan euron lisärahoitus. - Omalääkärimallin edistyminen tarkoittaa parhaimmillaan parempaa hoitoa, paremmalla tuottavuudella ja vähemmällä rahalla, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo.
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Elon Musk piti normaalien ihmisten puolta talouslehden haastattelussa: ”Teitä toimittajia vihataan paljon enemmän kuin te tajuatte”
Arvostetun talouslehden päätoimittaja kävi haastattelemassa Elon Muskia. Keskustelun lomassa toimittaja ei malttanut olla kritisoimatta Muskin mielipiteitä maailman menosta, mutta joutui nolatuksi kerran jos toisenkin.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










