Nyt se alkoi: Perussuomalaisten kannatus lähti reippaaseen nousuun – Sdp ja Keskusta sukeltavat yhä syvemmälle

07.09.2017 |09:20

Perussuomalaiset nousivat Taloustutkimuksen Ylelle tekemässä kannatusmittauksessa uudestaan yli kymmenen prosentin puolueeksi. Edellisen kerran kymmenen prosentin paremmalla puolella puolue kävi maaliskuussa, kun Timo Soini oli ilmoittanut väistyvänsä ja Jussi Halla-aho ilmoittanut pyrkivänsä puolueen johtoon.

Kysely on ensimmäinen, joka on tehty Turun terrori-iskun jälkeen. Kannatus nousi elokuun mittauksesta puolellatoista prosenttiyksiköllä 10,3 prosenttiin. Sama huippu koettiin maaliskuussa. Sitä ennen kannatus oli yli kymmenen prosentin ennen syksyn 2015 turvapaikanhakijavyöryä: elokuussa 2015 vielä 15,0 prosenttia, syyskuussa 10,7 prosenttia ja lokakuussa enää 9,8 prosenttia.

Puolueesta loikanneiden Sinisten kannatus näyttää neljän mittauksen perusteella vakiintuneen runsaaseen prosenttiin. Tällä kertaa Sinisten kannatukseksi tuli 1,4 prosenttia. Neljän mittauksen keskiarvo on 1,5 prosenttia.

Vihreät vahvistivat asemiaan johtavana punavihreänä puolueena. Uusi ennätys on 17,8 prosenttia 0,2 prosenttiyksikön nousulla. Sdp menetti 0,3 prosenttiyksikköä ja putosi 15,6 prosenttiin. Kaikkien aikojen heikoimpaan mittaustulokseen on matkaa enää 1,2 prosenttiyksikköä. Elokuussa 2015 demarikannatus kävi 14,4 prosentin kuopassa.

kokoomus on edelleen kannatukseltaan suurin puolue. Se piti elokuun mittauksen lukeman 20,8 prosenttia. Pääministeri Sipilän kriisi sen sijaan syvenee. Keskustan kannatus putosi 16,2 prosenttiin, mikä on huonoin tulos sitten syksyn 2012.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää