Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Antikainen selvitti Elokapinan kesäkuun kolmipäiväisen mielenosoituksen kustannukset: Hintalappu veronmaksajille lähes 260 000 euroa

22.08.2025 |18:19

Perussomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pyysi Poliisihallitukselta selvitystä Elokapinan mielenosoitusten aiheuttamista kustannuksista. Helsingin kesäkuun 2025 mielenosoitus maksoi lähes 260 000 euroa.

Poliisi arvioi kesäkuussa 2025 Helsingissä järjestetyn Elokapinan mielenosoituksen kustannuksia omakustannehintoihin perustuen. Pelkästään neljän mielenosoituspäivän aikana poliisin työaikaa ja kalustoa oli sidottu niin paljon, että kokonaiskulut nousivat vähintään 259 637 euroon.

– Esimerkiksi poliisin kenttähenkilöstö käytti yhteensä 2 038 työtuntia, jonka kustannukset olivat 167 116 euroa. Partioautojen arvioitu käyttökustannus oli 30 570 euroa. Yhteensä kenttätoiminnan kulut olivat Poliisihallituksen laskelmien mukaan karkeasti arvioituina 197 686 euroa. Poliisin tutkintahenkilöstö käytti 635,5 työtuntia, jonka kustannukset olivat 52 111 euroa. Esitutkinnan päättämiseen ja jatkokäsittelyyn kului noin 120 tuntia, minkä kustannukset olivat vähintään 9 840 euroa. Yhteensä tutkintatoiminnan kulut olivat karkeasti arvioituina 61 951 euroa, Sanna Antikainen kertoo.

Valtavasti tehtäviä eri puolella Suomea

Vastauksesta käy ilmi, että viimeisten viiden vuoden aikana liikkeen häiriöistä on aiheutunut yli 220 poliisitehtävää eri puolilla maata.

– Elokapinan toistuvat laittomat tempaukset sitovat valtavat määrät poliisivoimia, kuormittavat viranomaisia ja tulevat veronmaksajille kalliiksi, Antikainen sanoo.

Poliisihallituksen selvityksen mukaan hätäkeskustietojärjestelmästä löytyi 16.6.2021–16.6.2025 väliseltä ajalta yhteensä 224 tehtäväilmoitusta, joissa oli maininta ”Elokapina”. Ilmoituksista valtaosa vaati poliisin toimenpiteitä ja usein useiden partioiden sitomista useiksi tunneiksi. Isoimmissa mielenosoituksissa kenttätoimintaan on osallistunut yli sata poliisia kerralla.

Kaikkea muuta kuin harmittomia tempauksia

Vuonna 2021 16.6. alkaen Elokapina aiheutti 59 tehtäväilmoitusta, joista 51 johti poliisin toimiin. Vuonna 2022 ilmoituksia tehtiin yhteensä 48, vuonna 2023 27, vuonna 2024 63 ja vuonna 2025 (16.6. asti) 27 tehtäväilmoitusta.

– Elokapinan mielenosoitukset ovat kaikkea muuta kuin harmittomia tempauksia. Ne vaarantavat yleisen järjestyksen ja turvallisuuden, tukkivat liikenteen ja tulevat tavalliselle suomalaiselle kalliiksi. Jokainen poliisipartio, joka seisoo Elokapinan mielenosoittajia vartioimassa, on pois oikeiden rikosten torjunnasta ja kansalaisten turvallisuuden takaamisesta, Antikainen sanoo.

– Poliisin mukaan täysin tarkkoja kustannuksia ei voida laskea. Yksittäisten pienempien mielenosoitusten hoitaminen kuuluu poliisin perustehtäviin. Todellinen hinta veronmaksajille on siis huomattavasti suurempi.

Veronmaksajien piikki on täynnä

– On täysin kohtuutonta, että veronmaksajat joutuvat maksamaan laskun pienen, äänekkään ja piittaamattoman ryhmän laittomista tempauksista. Tämä pelleily on saatava loppumaan, ja lainsäädäntöä on tiukennettava niin, ettei järjestäytynyt häiriön aiheuttaminen ole enää mahdollista veronmaksajien kustannuksella, Antikainen painottaa.

– Poliisihallituksen selvitys osoittaa kiistatta, että Elokapinan toimet kuormittavat viranomaisia ja tulevat kalliiksi koko yhteiskunnalle. Tilanne on kestämätön. Veronmaksajan piikki ei ole pohjaton. Suomalaiset ansaitsevat turvallisuutta, eivät jatkuvia häiriöitä ja piittaamattomuutta.

PS ARKISTO

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Antikainen: Elokapina tulee lakkauttaa

27.03.2025 |15:26

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
6.
Suomen uutiset logo

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”

18.08.2025 |14:51
7.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
8.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19
10.
Suomen uutiset logo

Uutuuskirja: Jussi Halla-aho kertoo nyt ne syyt, miksi hän luopui perussuomalaisten puheenjohtajuudesta vuonna 2021

20.08.2025 |10:44

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää