Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Antikainen: Suomalaisella veronmaksajalla on oikeus vaatia, että koulutus vahvistaa suomen kielen osaamista

13.01.2026 |12:10

Englannin kieli valtaa hiljalleen alaa suomalaisessa koulutuksessa. Aamulehti uutisoi äskettäin, että Tampereelle ollaan perustamassa täysin englanninkielistä lukiolinjaa, jonne suomalaisen peruskoulun käyneitä ei edes oteta. Tällainen uudistus on omiaan nakertamaan suomen kielen asemaa, kansanedustaja Sanna Antikainen katsoo.

Kansanedustaja Sanna Antikainen herättelee koko kansaa puolustamaan suomen kielen asemaa.

– Meidän on itse arvostettava poikkeuksellista äidinkieltämme, jonka taitajia maapallolla on suurin piirtein vain 0,06 prosenttia. Kukaan muu ei puolusta Suomea ja suomen kieltä kuin suomalaiset. Se tarkoittaa sitä, että käytämme suomea, osaamme suomea ja erityisesti, että vaadimme suomen kielen osaamista.

Myös RKP:n kannattaisi herätä asiassa, Antikainen katsoo.

Englanti pyrkii valtaamaan alaa koulutuksessa

Englannin kieli valtaa alaa suomalaisessa koulutuksessa. Aamulehti uutisoi äskettäin, että Tampereelle ollaan perustamassa täysin englanninkielistä lukiolinjaa, jonne suomalaisen peruskoulun käyneitä ei edes oteta.

Tällainen uudistus on omiaan nakertamaan suomen kielen asemaa, Antikainen katsoo.

– Kun kerran tehdään ”poikkeus” englanniksi, seuraava poikkeus tulee jo helpommin. Lopulta tämä johtaa siihen, että meillä on maa, jossa kaikki ”osaavat englantia”, mutta kukaan ei enää vaadi suomen kielen osaamista.

Hallitusohjelmassa on kirjaus englanninkielisestä ylioppilastutkinnosta, mutta kirjauksessa mainitaan myös tiukat kriteerit sekä se, ettei tämä uhkaa kansalliskielistä koulutusta.

– Se, että esimerkiksi Suomessa käydyn yläasteen jälkeen ulkomaalaisen perheen lapsi voisi hakeutua englanninkieliseen lukiokoulutukseen, ei ole millään lailla tiukka kriteeri. Tiukka kriteeri olisi esimerkiksi se, että tähän nimenomaiseen englanninkieliseen lukiokoulutukseen pääsisivät hakeutumaan esimerkiksi vain sellaiset, joilla ei ole lainkaan taustalla suomalaista peruskoulupohjaa tai vanhemman työkomennuksen takia heidän oleskelunsa maassa olisi rajattu, Antikainen sanoo.

Suomen kieli on jo uhanalainen

Antikainen kehottaa tarkastelemaan tilannetta myös veronmaksajan näkökulmasta. Jos koulutus rahoitetaan yhteisistä rahoista, peruslähtökohtana tulee olla, että se vahvistaa suomen kieltä ja yhteiskuntaan kiinnittymistä, ei ohita niitä.

– Kun suomalainen veronmaksaja maksaa koulutuksen, on veronmaksajalla täysi oikeus vaatia, että koulutus vähintään vahvistaa suomen kielen osaamista, joka itsessään kiinnittää ihmisen suomalaiseen yhteiskuntaan. Kannattaa muistaa, että nimenomaisesti nuoret oppivat aikuisia helpommin uuden kielen, mutta nyt tässä heille ei edes anneta parhaita mahdollisuuksia oppia suomea. Kieltä oppii parhaiten altistumalla sille jokapäiväisessä elämässä.

Yleisesti suomalaisten tulisi ymmärtää, että syntyperäiset suomalaiset – siis suomen kielen puhujat – ovat maailman mittakaavassa uhanalainen ihmisryhmä, jonka lukumäärä vain pienenee, Antikainen huomauttaa.

– Jos syntyperäisten suomalaisten syntyvyys ei parane, meitä on 2070-luvulle tultaessa enää vain noin kolme miljoonaa. Suomen kieleen tulisi siis suhtautua tämän kehityksen vaatimalla vakavuudella: suomen kieli on uhanalainen.

Myös RKP:n kannattaisi jo herätä tilanteeseen

Perussuomalaiset käynnisti äskettäin Suomeksi, kiitos -kielikampanjan, joka nostaa esiin suomen kielen aseman.

– Perussuomalaiset haluaa herättää ihmiset huomaamaan muutoksen, joka maassamme on meneillään. Meidän on itse arvostettava poikkeuksellista äidinkieltämme, koska kukaan muu ei puolusta Suomea ja suomen kieltä kuin suomalaiset.

– Se tarkoittaa sitä, että käytämme suomea, osaamme suomea ja erityisesti, että vaadimme suomen kielen osaamista. Myös RKP:n kannattaisi herätä, koska englannin kielen jatkuva yleistyminen uhkaa myös ruotsin kielen asemaa Suomessa. Suomen kannattaisi ottaa mallia Virosta, jossa kielitaitovaatimukset ovat täsmällisempiä, selkeämpiä, vaativampia ja niitä myös valvotaan sakon uhalla. Suomen malli painottaa vain yksilön oikeuksia ja joustavuutta, ja lain kirjaukset ovat monitulkintaisempia, Antikainen sanoo.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Seppänen ja Strandman: Suomen kieltä on puolustettava – ”Kansainvälisyys ei edellytä suomen kielen syrjäyttämistä”

13.01.2026 |09:20

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Tapahtuuko Suomessa sama kuin Minnesotassa?

07.01.2026 |10:40
5.
Suomen uutiset logo

Bergbom tyrmää Fröbelin palikat -kohun: ”Nyt tämä lapsellinen kaikesta loukkaantuminen sekä uhriutuminen saa luvan riittää”

07.01.2026 |16:07
10.
Suomen uutiset logo

Minneapolisin tapausta tutkitaan kotimaisena terrorismina – Ministeri: ”Poliisi ampui itsepuolustukseksi”

08.01.2026 |19:10

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää