Artikkeli kuva

SU

Aurinkoinen sää sai väen viikonloppuna liikkeelle PS-tapahtumiin – Purra haastatteli ehdokkaita Kirkkonummella

10.03.2025 |10:01

Kuten perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi viestipalvelu X:ssä, perussuomalaisilla oli jälleen loistavia tapahtumia ympäri maata. Purra kiersi Uudellamaalla Järvenpään, Keravan, Tikkurilan, Inkoon ja Siuntion kautta kotikulmilleen Kirkkonummelle. Siellä muutama kirkkonummelainen lähivaaliehdokas pääsi puheenjohtajan "tenttiin".

Ensimmäisenä Riikka Purra tapasi Piia Aallonharjan, jonka vaaliteemana on “turvallinen ja viihtyisä Kirkkonummi”. Aallonharja nosti vaalien tärkeimmäksi teemaksi talouden.

– Meillä on Kirkkonummelle nyt tulossa talouden tasapainotusohjelma eli ns. kestävän kasvun ohjelma. Kirkkonummella on tosi paljon isoja investointeja, kouluja ja päiväkoteja. Sitä varten meidän täytyy pitää huolta siitä, että meidän taloutemme on kunnossa. Nyt täytyy vähän tasapainottaa ja katsoa, että meidän rahamme riittävät tulevaisuudessakin. Myös kunnassa pitää kyetä priorisoimaan. Me emme halua korottaa veroja.

– Kokonaisveroaste ei saa nousta. Ei kuntavero, ei kiinteistövero eikä sinne myöskään tule ujuttaa hulevesimaksua. Jos näin tehdään, niin meidän kokonaisveroasteemme muuttuu niin korkeaksi, että me edesautetaan sillä, että hyvät veronmaksajat menevät muihin kehyskuntiin, missä se on edullisempaa tai jopa Espooseen, sanoo puolestaan Anneli Granström.

Kirkkonummi houkuttelee hyvillä kouluilla ja asuinalueilla

Kolmantena Purra löysi Nina Niemisen.

– Minä ajan tässä meidän lasten ja nuorten asioita. Minulle he ovat lähellä sydäntä. Koulumaailma on se mikä minulle on tärkeää. Lasten pitää saada olla turvassa ja heidän pitää saada oppia.

Tämä on yksi Kirkkonummen ehdoton houkutustekijä, sanoo Purra.

– Meillä on hyviä kouluja, hyviä asuinalueita ja hyviä päiväkoteja. Meillä on turvallista ja me haluamme houkutella myös Espoosta ja Helsingistä ja pääkaupunkiseudulta niitä ihmisiä, jotka erityisesti haluavat lapsilleen hyviä ympäristöjä.

Arttu Lankinen ottaa myös esille turvallisuuden.

– Etusijalla on tietysti Kirkkonummen turvallisuus. Kaikilla tulee olla turvallista liikkua myös iltaisin.

– Toinen tärkeä asia ei ole ehkä iso ongelma Kirkkonummella, mutta kaikki mikä liittyy kunnallisiin hankintoihin kilpailutuksiin, mihin käytetään julkista rahaa – niin tällaisiin haluan paneutua.

Takkeja ei varasteta päältä

Jani Kähkönen jatkoi samalla linjalla.

– Kirkkonummi on edelleen turvallinen paikka lapsiperheille ja me aiotaan myös pitää se sellaisena, kuten Arttu tässä totesi. Se on meidän ykkösprioriteettimme ja nimenomaan se, että lapset ja nuoret voi iltaisin harrastaa ja kulkea ilman että takit varastetaan päältä. Se on meille tärkeintä.

Tuomo Loiviola on ehdokkaana myös liikkumis- ja liikuntamahdollisuuksien takia.

– Komppaan näitä edellisiä, että kyllä turvallinen liikkuminen ja sitten keskustassa liikkuminen. Sinne pitäisi saada sujuvuutta ja turvallisuuden takia alikulkuja. Haluan myös, että lapsilla olisi turvalliset ja hyvät liikuntamahdollisuudet. Kaikilla olisi mahdollisuus osallistua liikuntaan, myös vähävaraisemmille ja muualta tulleille annettaisiin mahdollisuus.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää