

Brittikoomikko Rowan Atkinson: Sananvapaus on toiseksi tärkein asia elämässä
Tunnettu brittikoomikko pitää sananvapautta elämän toiseksi tärkeimpänä asiana. Hän kuvailee brittiläisen yhteiskunnan henkistä tilaa "uutena suvaitsemattomuutena", jossa kaikki toisinajattelijat yritetään vaientaa rangaistuksen uhalla. Britannian viimeaikaisten tapahtumien myötä Atkinsonin puhe on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Monia eri hahmoja näytellyt Rowan Atkinson tunnetaan Suomessa ehkä parhaiten Mr. Beanin roolista. Vuonna 2012 hän käynnisti kampanjan Englannin rikoslain muuttamiseksi sananvapausystävällisempään suuntaan.
Kampanja onnistui saamaan aikaan muutoksia lainsäädäntöön. Atkinsonin yli kymmenen vuotta sitten pitämä puhe sananvapauden merkityksestä on nyt erittäin ajankohtainen.
Atkinson kertoo, että hänen lähtökohtansa on se, että sananvapaus on elämän toiseksi tärkein asia. Tärkeintä on saada ruokaa suuhunsa ja kolmanneksi tärkeintä on saada katto päänsä päälle, mutta kakkossijalle Rowan Atkinson asettaa oikeuden ilmaista itseään vapaasti.
– Minä itse olen saanut nauttia ilmaisunvapaudesta tässä maassa koko urani ajan, Atkinson kertoo.
– Minua tuskin tullaan koskaan pidättämään sananvapauteni käyttämisestä, koska minulla on etuoikeus olla valtavan tunnettu henkilö.
– Niinpä en olekaan huolissani itsestäni vaan minua vähemmän kuuluisien ihmisten sananvapaudesta.
Atkinson mainitsee esimerkkinä tapauksen, jossa Oxfordin yliopiston opiskelija sanoi poliisihevosta ”homoksi” ja joutui putkaan epäiltynä homofobisesta vihapuheesta. Toisessa tapauksessa teinipoika pidätettiin, koska hän oli kutsunut skientologiaa ”kultiksi”.
Molemmissa tapauksissa syytteistä luovuttiin myöhemmin, mutta se ei Atkinsonin mielestä ole todiste siitä, että laki toimii, vaan siitä, että poliisi ja syyttäjä pelästyivät naurunalaiseksi joutumista. Läheskään kaikki vastaavat tapaukset eivät saa niin suurta julkisuutta, että se pelastaisi oikeuteen joutumiselta.
– Kielenkäyttöä tai käytöstä, joka on pelkästään loukkaavaa ei pitäisi kriminalisoida.
Atkinsonin mielestä liian monet asiat voidaan tulkita ”loukkaaviksi”. Aiheellinen kritiikki, sarkasmi tai jopa pelkästään oman mielipiteensä sanominen voidaan jonkun mielestä kokea loukkaavana.
Rowan Atkinson on huolissaan siitä, että Britanniasta on tullut erittäin autoritaarinen ja kontrollihaluinen yhteiskunta, jossa kaikki toisinajattelijat halutaan vaientaa. Hän kutsuu tätä ”uudeksi suvaitsemattomuudeksi”.
– Sananvapauden rajoittamisesta voi tulla työkalu, jolla kriitikot hiljennetään ja vähemmistöjä syrjitään.
– Vahvin ase vihaista puhetta vastaan ei ole vaientaminen vaan keskusteleminen.
– Jos me haluamme kestävän yhteiskunnan, meidän on kestettävä myös keskustelua. Ja siihen on sisällyttävä oikeus loukata.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Mr Bean Rowan Atkinson autoritaarinen yhteiskunta ilmaisunvapaus homofobia Totalitarismi Vihapuhe Sananvapaus Britannia
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää