

Dilbert-sarjakuvahahmon isä vaihtaa Hillary Clintonin Trumppiin – “Näiden syiden takia käänsin kelkkani”
Dilbert-sarjakuvahahmon piirtäjänä tunnettu Scott Adams kertoo blogissaan suosittelevansa jatkossa Donald Trumpin äänestämistä Yhdysvaltain tulevissa presidentinvaaleissa. Hän on aikaisemmin suositellut Hillary Clintonia.
Työpaikan byrokratian ja pöljien pomojen typeristä päätöksistä loputtomasti hupia ammentaneen Dilbert-sarjakuvan isä Scott Adams listaa syitä kelkkansa kääntämiseen:
”1. Asiat, joita en tiedä. En osaa sanoa, mikä olisi paras tapa ISIS:in kukistamiseksi. En myöskään tiedä, miten kauppasopimuksista neuvotellaan. En tunne verotuksen yksityiskohtia. En tiedä näistä asioista tarpeeksi voidakseni esittää niihin ratkaisua. Saatat itse luulla, että sinä tiedät, mutta tämä ei pidä paikkaansa. En tunne näitä asioita, enkä kykene valitsemaan presidenttiä näillä perusteilla.
Mutta sen verran ymmärrän, etten kannata hallituksen harjoittamaa varkautta.
2. Omaisuuden haltuunotto. Clinton on esittänyt uutta kiinteistöveroa, joka iskisi erittäin rajusti varakkaisiin. Miksi valtion pitäisi voida ottaa omaisuuteni noin vain? Olen oman onneni seppä, ja tehnyt seitsenpäiväisiä työviikkoja iät ja ajat. En halua luovuttaa omaisuudestani 75 prosenttia pois.
3. Bileet vai muistotilaisuus? Näyttää siltä, että Trumpin kannattajat suunnittelevat vaali-illaksi maapallon suurimpia kemuja. Clintonin kannattajat näyttävät valmistautuvan hautajaisiin. Haluan osallistua tilaisuuteen, jossa ei itketä eikä suunnitella muuttoa Kanadaan.
4. Clintonin terveydentila: Vaikka ei Trumpinkaan kunto aina hääppöiseltä näytä, Clintonin sairauskohtauksen jälkeen julkaistut haastattelut eivät ole varsinaisesti haihduttaneet epäilyksiä tämän terveysongelmista.
5. ”Rytmitä ja johda”: Moni kokee Trumpin ulostulot äärimmäisinä ja pitää miestä vaarallisena tämän takia. Suostuttelualan ammattilaisena ymmärrän, että kyse on erityisestä tekniikasta, jota kutsutaan nimellä pacing and leading (suom: rytmittäminen ja johtaminen). Trump esittää rajuja mielipiteitä, synkronoi itsensä yleisön kanssa samaan mielentilaan ja esiintyy kukkulan kuninkaana. Koska hän on tämän jälkeen yleisön silmissä bad-ass, he antavat hänen johtaa. Mielipiteiden pehmentäminen myöhemmin ei haittaa, koska ihmiset luottavat häneen. Kun tajuaa tämän tekniikan, Trump ei enää vaikuta pelottavalta.
Trumpia on moitittu siitä, että hän on hyvissä väleissä Putinin kanssa. Mielestäni Putinia solvaava Clinton on paljon vaarallisempi Yhdysvalloille kuin Trump.
6. Suostuttelu. Talous on psykologiaa. Jos luotat siihen, että asiat sujuvat tulevaisuudessa hyvin, teet investointipäätöksiä. Niiden päätösten vuoksi asiat sujuvat tulevaisuudessa. Logiikka pätee, jos kaikki muutkin toimivat samalla tavalla. Tästä lähtökohdasta katsottuna paras mahdollinen presidentti on sellainen, joka kykenee hallitsemaan ihmisten psykologiaa ja odotuksia. Tällaisille ihmisille on rumia pilkkanimiä, kuten käärmeöljykauppias tai huijari. Mutta yksi lysti, suostuttelusta on silti kyse, ja siinä Trump on paras.”
Adamsin mukaan johtajien ei tarvitse olla selvillä kaikista pienistä yksityiskohdista.
– Avustajat ovat tätä varten. Minä itse en ymmärrä Trumpin tai Clintonin vaaliteemojen vaikutuksia, mutta eivät ymmärrä äänestäjätkään. Mutta jos suuri osa varallisuudestani yritetään ottaa minulta pois, ymmärrän sen. Ymmärrän senkin, onko ehdokas terve vai ei. Niin ymmärrät sinäkin, hän toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomalaismedian inhokit: Trump ja Reagan

Trump – amerikkalaisuuden karikatyyri

Kompastuuko Hillary Clinton kannattajakuntaansa tai vastustajan kannattajien halveksuntaan?
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”
Demarimeppi, entinen SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on saanut Iltalehdessä osakseen kovaa kritiikkiä 16 vuotta sitten vuonna 2009 eduskunnan täysistunnossa pitämästään puheenvuorosta Nord Stream -keskustelussa samaan aikaan eduskunnassa toimineilta silloisilta kansanedustajilta. Kaasuputkea lobanneen Heinäluoman sarkastiset heitot ”suikkahattuisista, punatähtisistä ja harmaapukuisista” miehistä tämän päivän kontekstissa tuskin hymyilyttävät enää demareitakaan.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Vihreä kupla puhkesi – akkuvalmistaja Northvolt konkurssiin
Eräs Ruotsin taloushistorian suurimmista epäonnistumisista varmistui keskiviikkona, kun akkuvalmistaja Northvolt jätti konkurssihakemuksen Tukholman käräjäoikeudelle. Tuhannet menettävät työnsä ja vihreä siirtymä kokee pahan kolauksen. Konkurssin maksajiksi joutuvat käytännössä kaikki ruotsalaiset, sillä hankkeeseen sijoitetut eläke- ja verorahat katoavat kankkulan kaivoon.

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen sai tänään eduskunnan luottamuksen äänin 94–53. Vihreät esitti viime viikolla Rantaselle epäluottamusta vasemmistoliiton kannattamana. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tyytyväinen, että Rantanen sai eduskunnan luottamuksen. Hän muistuttaa, että kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä useassa maassa samalla, kun media vaikenee asiasta.

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”
Historioitsija ja dosentti Ari Helo antaa tanakkaa kritiikkiä lukion historian oppikirjalle Opus 6 HI6, jonka sisällössä Helo osoittaa olevan selkeitä historiallisen ajattelun puutteita. Kirjassa esimerkiksi länsimainen monikulttuurisuuskäsitys jää tunnistamatta ja historiaa kirjoitetaan eurosokeasti, eli eurooppalaisten näkökulmaa suljetaan pois.

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”
Jyväskylän yliopistosta kantautuu huolestuttavia uutisia. Hiljattain Ylen julkaiseman uutisen perusteella yliopistossa ollaan valmistelemassa tiettyihin koulutusohjelmiin omaa hakuväylää Suomea toisena kielenä opiskeleville. Perussuomalaisten opiskelijajärjestö pitää kannanotossaan suunniteltua positiivista syrjintää korkeakoulujen yhteishaussa älyvapaana toimintana.

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla
Saksan tuleva kristillisdemokraattien ja demarien mustapunahallitus haluaa ottaa satoja miljardeja euroja uutta velkaa romukuntoisen armeijan kohentamiseen ja antaakseen oman panoksensa Euroopan puolustamiseen. Rahalla ei saa kuitenkaan kaikkea. Vaikka yhä useampi saksalainen pelkää Putinia, niin enemmistö ei ole valmis puolustamaan ase kädessä kotimaataan.

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa
Kevään kuntavaaleissa SDP:n listoilla on ainakin neljä ay-järjestön istuvaa tai entistä puheenjohtajaa. Teollisuusliiton puheenjohtaja, sekä viime talven poliittisten lakkojen ”ruuvin kiristäjänä” tunnettu Riku Aalto asettuu ehdolle Vantaalla. Myös monet SAK:laisten liittojen rivijäsenet ovat asettuneet ehdolle demarien tai vasemmistoliiton listoilta.