

Spencer Platt
Yllättävä tutkimustulos – Trumpin kannattajat ovatkin varakkaita ja koulutettuja
ANALYYSI | Donald Trump on modernin ajan eniten mielipiteitä jakava presidenttiehdokas Yhdysvalloissa. Useiden mielipidetiedustelujen mukaan Hillary Clinton voittaisi Trumpin lähes kaikissa osavaltioissa ja tulisi valituksi presidentiksi selvällä valitsijamiesten erolla, mutta toisaalta Trump on yllättänyt kerta toisensa jälkeen. Mistä galluppien ja äänestystulosten ero johtuu? Ketkä Trumpia äänestävät?
CBS-uutiskanavalla julkaistiin 6.5.2016 Toimittaja Will Rahnin analyysi, jonka johtopäätös oli että mielipidetiedusteluissa ja valtamediassa edelleen aliarvioidaan sekä Donald Trumpin kannatuksen vahvuus että Trumpin kannattajien älykkyys ja ymmärrys yhteiskunnallisista asioista.
Kevään esivaaleissa arviot Trumpin kannatuksesta ovat menneet säännönmukaisesti pieleen. Vain muutama päivä ennen New Yorkin osavaltion esivaaleja Trumpille ennustettiin 53 % äänisaaliista ja tulos oli 60 %. Samoin Pennsylvaniassa, Marylandissa ja Indianassa mielipidetiedustelujen tulokset ylittyivät varsinaisissa vaaleissa 10 %:lla. Vaikuttaa siltä, että huomattava osa Trumpin äänestäjistä ei uskalla kertoa todellista äänestyskäyttäytymistään mielipidetiedustelun kyselyissä, julkisilla paikoilla vielä harvempi.
Mielipidetiedusteluja tekevä Morning Consulting teki mielenkiintoisen havainnon. Kun mielipidetiedustelu tehtiin puhelimitse, niin Trump sai 10 % alhaisemmat kannatusluvut kuin anonyymisti Internetissä tehtävissä kyselyissä. Vielä suurempi ero oli korkeakoulututkinnon suorittaneiden keskuudessa.
Miksi juuri korkeakoulutetut ihmiset kieltävät olevansa Trumpin kannattajia? Johtuisiko siitä, että amerikkalaisessa mediassa Trump on leimattu rasistiksi ja naisvihaajaksi, sekä hänen äänestämisensä siksi moraalisesti tuomittavaksi. Julkisissa viroissa toimivat Trumpin kannattajat ovat kertoneet että heidän syrjimisestään on tullut hyväksyttyä käyttäytymistä.
Pitkin kevättä on Suomen Yleisradiossa ja Helsingin Sanomissa kummasteltu Trumpin suosiota. Trumpia on esitetty mahdollisimman huonoista kuvakulmista ja hänen kannattajiensa on arvioitu olevan Jari Tervon (YLE blogi 28.9.2015) suomalaisista käyttämää termiä lainatakseni ”huonosti koulutettua, epäterveellisesti syövää ja kulttuuria inhoavaa valkoista roskaväkeä”. Onko asiasta tilastollista näyttöä?
Äänestäjien tulo- ja koulutustasoa tutkittiin Edison Researchin toimesta kevään esivaalien aikana 23:ssa osavaltioissa. Näiden osavaltioiden kaikista kansalaisista keskimäärin 29 % on suorittanut vähintään alemman korkeakoulututkinnon, mutta Trumpin kannattajista peräti 44 %. Samoissa osavaltioissa kaikkien kotitalouksien tulot olivat keskimäärin 56 000 dollaria. Trumpia äänestäneiden kotitalouksien tulot sen sijaan olivat keskimäärin 72 000 dollaria. Ei siis kovinkaan köyhää, saati kouluttamatonta porukkaa. Vertailun vuoksi mainittakoon että Hillary Clintonia, samoin kuin Bernie Sandersia, demokraattien esivaaleissa äänestäneiden kotitalouksien tulot olivat keskimäärin 61 000 dollaria. Keskimäärin suurituloisimmat äänestäjät olivat silti kaikissa osavaltioissa republikaanien John Kasichilla, 91 000 dollaria per kotitalous.
Trumpin, kuten muidenkaan esivaaliehdokkaiden, kannattajien ajatusmaailmaa ei voi yleistää. Usea tuntemani keskiluokkainen amerikkalainen on todennut muistavansa hyvin kuinka Barack Obama lupasi 8 vuotta sitten kauniilla puheillaan parantaa keskiluokan asemaa. Silti tuloerot ovat kasvaneet entisestään, ja keskiluokan asema – ainakin verotaakalla ja palkkatasolla mitattuna – on huonompi kuin koskaan ennen toisen maailmansodan jälkeen, ”miksi siis Trump ei saisi vuorollaan yrittää”?
Ehkä yllämainittu esimerkki amerikkalaisen keskivertoäänestäjän mielipiteestä kertoo olennaisen syyn siihen, miksi Trump voittanee republikaanien esivaalit.
Matti Hukari
Kirjoittaja toimii yhteiskuntavastuuseen ja kestävään kehitykseen liittyvissä asiantuntijatehtävissä. Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ovat henkilökohtaisia.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Supertiistai lähestyy, sättiminen kiihtyy – “Tiedättekö, mitä sanotaan miehistä, joilla on pienet kädet?”

Hillary Clinton: “En halua maksaa Donald Trumpin lasten korkeakoulutusta”

Donald Trump historialliseen vaalivoittoon

Republikaaneissa viriää Donald Trumpin vastainen oppositio – “Äänestäisin mieluummin Stalinia”

Dilbert-sarjakuvahahmon isä vaihtaa Hillary Clintonin Trumppiin – “Näiden syiden takia käänsin kelkkani”

Hukari: Keskusteltiinko Suomen mediassa lainkaan Yhdysvaltain vaalien olennaisimmista asioista?
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.