Tagi: Barack Obama

LEHTIKUVA

Yhdysvaltain etelärajalla nähtiin maaliskuun alkajaisiksi kahden presidenttiehdokkaan kilpalaulantaa, kun sekä Joe Biden että Donald Trump vierailivat rajalla samana päivänä, tosin yli viiden sadan kilometrin päässä toisistaan. Ehdokkaiden rajavierailut olivat monin tavoin toistensa vastakohtia, kuten heidän maahanmuuttopoliittiset näkemyksensäkin ovat. Trump puhui rajalla invaasiosta ja jopa sodasta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Toimittajien mielestä presidentti Biden yrittää vältellä median hankalia kysymyksiä kieltäytymällä lehdistötilaisuuksista ja haastatteluista. Irlannin valtiovierailulla jopa lasten kysymykset osoittautuivat Yhdysvaltain presidentille liian vaikeiksi. Samaan aikaan julkisuuteen tihkuu uusia tietoja Bidenin suvun oudoista liiketoimista Ukrainassa ja Kiinassa.  Lue lisää >

SU

Woke on kulttuurillinen ilmiö, jonka vaikutuksesta kertoo esimerkiksi se, että kysymykset kuten voiko mies synnyttää tai onko Afrikan tähti -lautapeli rasismia ovat tänä päivänä osa yhteiskunnallista keskustelua, vaikka vielä 1990-luvulla ei moisia järjettömyyksiä juurikaan olisi pohdittu. Suomen Perusta -ajatuspajan uudessa artikkelimuotoisessa WOKE-kirjassa kirjoittajat pohtivat ja purkavat auki woke-ilmiötä sekä sitä, mihin se pyrkii.  Lue lisää >

Sosiaalisessa mediassa on tällä viikolla kommentoitu runsaasti woke-ilmiötä, joka nousi puheenaiheeksi erityisesti Helsingin Sanomien julkaiseman leikkimielisen testin ”Kuinka woke olet” jälkimainingeissa. Kirjoittelu on sujunut pitkälti filosofi Ludwig Wittgensteinin hengessä ”mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”. Tiedostavat sosiaalisen median kommentaattorit pyrkivät kiistämään woken olemassaolon. Luettuasi tämän jutun saat tietää miksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Viime viikolla Floridan kuvernööri lennätti laittomasti maahan tulleita siirtolaisia rikkaiden liberaalien suosimalle huvilasaarelle. Pakolaiset toivotettiin tervetulleiksi, mutta vieraanvaraisuutta kesti vain 44 tuntia, minkä jälkeen tulijat kuljetettiin poliisin saattamilla busseilla pois. Siirtolaisten kyydityksistä on tullut rajaseudun osavaltioiden keino yrittää saada huomiota laittoman maahanmuuton aiheuttamille ongelmille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Yhdysvaltain presidentti on vaikuttanut poissaolevalta ja herättänyt huomiota Ukrainassa käytävää sotaa koskevilla möläytyksillään, joita Valkoisen talon henkilökunta on joutunut jälkikäteen oikaisemaan. Kahden aiemman presidentin henkilääkärinä palvellut sotilaslääkäri on sitä mieltä, että presidentin henkinen terveydentila voi muodostaa vaaran kansalliselle turvallisuudelle.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

USA on monin tavoin jakautunut valtio, mutta siitä huolimatta amerikkalaisten enemmistö pitää energiaomavaisuutta ensisijaisen tärkeänä. He ovat jopa valmiita unohtamaan ilmastonmuutoksen hetkeksi ja lisäämään kotimaisten fossiilisten polttoaineiden tuotantoa, jotta riippuvuus tuontiöljystä vähenisi.  Lue lisää >