

Amerikkalaiset haluavat halvempaa polttoainetta hinnalla millä hyvänsä. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Amerikkalaisille energiaomavaraisuus – vaikka fossiilisilla – on tärkeämpi kuin taistelu ilmastonmuutosta vastaan
USA on monin tavoin jakautunut valtio, mutta siitä huolimatta amerikkalaisten enemmistö pitää energiaomavaisuutta ensisijaisen tärkeänä. He ovat jopa valmiita unohtamaan ilmastonmuutoksen hetkeksi ja lisäämään kotimaisten fossiilisten polttoaineiden tuotantoa, jotta riippuvuus tuontiöljystä vähenisi.
Maaliskuun alussa tehdyn IBD/TIPP-kyselytutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa (63 prosenttia) amerikkalaisista kannattaa energiaomavaraisuuden takaamista poraamalla kotimaisia fossiilisia polttoaineita, vaikka se merkitsisi ilmastotavoitteista tinkimistä. Vain kahdeksan prosenttia oli vahvasti tätä vastaan.
Energiaomavaraisuuden kannatus oli suurinta republikaaneiksi tai yleisesti konservatiiveiksi itsensä kokevien keskuudessa, mutta jopa liberaalien keskuudessa energiaomavaraisuutta pidettiin täpärästi tärkeämpänä asiana kuin ilmastonmuutoksen vastaista taistoa.
Fossiilisten tuotanto vähentynyt Bidenin kaudella
Taustalla on se, että presidentti Joe Bidenin poliittiset päätökset ovat vähentäneet investointeja kotimaiseen öljyntuotantoon ja lisänneet Yhdysvaltojen riippuvuutta tuontiöljystä. Kotimaista öljyä on tuotettu vähemmän kuin Donald Trumpin presidenttikaudella.
Yhtenä presidenttikautensa ensimmäisistä toimista Biden peruutti Trumpin antaman luvan Keystone XL -öljyputken nelosvaiheen rakentamiseen. Keystone XL on öljyputki, joka kulkee Kanadan öljyalueilta Texasiin. Sen nelosvaihe olisi ollut Montanan kautta kulkeva oikoreitti, joka olisi mahdollistanut Montanan öljykenttien tuotteiden kuljettamisen samassa putkessa.
Öljyputki sisäpolitiikan kiistakapulana
Keystone-öljyputken jatkopätkä nousi kuitenkin kokoaan suuremmaksi kiistakapulaksi Yhdysvaltain sisäpolitiikassa. Siitä tuli ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun symboli, ja mukaan protesteihin vedettiin putken kulkureitillä asuvat alkuperäiskansat.
Presidentti Barack Obama keskeytti putken nelosvaiheen rakentamisen vuonna 2015. Trump antoi 2017 energiayhtiölle luvan jatkaa putken rakentamista. Biden peruutti Trumpin antaman luvan heti tammikuussa 2021 valtaan päästyään. Monien mielestä Biden antoi tällä teolla väärän signaalin USA:n öljyteollisuudelle.
Venäläisen öljyn tuonti nyt kielletty
Presidentti Biden kielsi venäläisen öljyn, maakaasun ja hiilen maahantuonnin 8. maaliskuuta antamallaan presidentin määräyksellä. Sitä ennen Yhdysvallat oli tuonut maahan lähes 700 000 tynnyriä (barrel = 159 litraa) venäläisiä öljytuotteita päivässä. Tämän hetkisellä sadan dollarin tynnyrihinnalla Venäjän menettämät öljyn vientitulot ovat siis 70 miljoona dollaria päivässä.
Bensiinin pumppuhinta Yhdysvalloissa on noussut viimeisen vuoden aikana 38 prosenttia. Tämä kirpaisee halpaan bensaan tottuneita amerikkalaisia ja vaikuttaa osaltaan maata riivaavaan inflaatioon.
Kotimainen öljy ei tunnu kelpaavan
Bidenin hallinto etsii venäläiselle öljylle korvaajaa Arabiemiraateista, Saudi-Arabiasta ja jopa Venezuelasta, johon Trumpin hallinto kohdisti talouspakotteita presidentti Nicolás Maduron itsevaltaisen hallinnon takia. Kaukomaiden öljy siis kelpaisi, mutta kotimainen ei tunnu kelpaavan.
Tippinsights-blogin toimituskunta epäilee, että Biden ja demokraatit syrjivät kotimaista öljyntuotantoa poliittista syistä. Kirjoittajien mielestä nyt olisi aika unohtaa ilmastonmuutoshuolet hetkeksi ja keskittyä energiaomavaraisuuden varmistamiseen kotimaisen öljyporauksen kautta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Keystone XL öljyntuotanto energiaomavaraisuus vihreä siirtymä Nicolas Maduro Joe Biden ilmastotavoitteet Venezuela Saudi-Arabia Ilmastonmuutos Donald Trump Fossiiliset polttoaineet Kanada Yhdysvallat Venäjä Barack Obama
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vasemmistolainen politiikka tekee tuhoaan – Halla-aho: ”Olemme hyvää vauhtia menossa kohti sitä amerikkalaista järjestelmää, jota mielellämme kauhistelemme ja paheksumme”

Hirsi Ali: Energian hinta on lähitulevaisuudessa maailman tärkein asia

Purra: Hallitus ei peruuta senttiäkään ilmastotoimista – jakeluvelvoitteen nosto ja liikenteen päästökauppa edelleen listalla

Sota riehuu Ukrainassa, hallitus pelastelee ilmastoa

Onko Venäjä rahoittanut ilmastoaktivisteja vähentääkseen lännen energiaomavaraisuutta?

Amerikassa ei kyykytetä enää pelkästään köyhiä – nyt on keskituloisten vuoro

Hinnat nousevat – polttoaineköyhyys uhkaa lapsiperheitä Britanniassa

Donald Trump läksytti Saksaa energiariippuvuudesta Venäjään – Helsingin Sanomat väitti perään Trumpin olevan Euroopalle suurempi ongelma kuin Venäjä
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














