

LEHTIKUVA
Hunter Bidenin uudet huumevideot julkisuuteen – ongelma on kuitenkin paljon isompi
Yhdysvaltain presidentin pojan läppäriltä on löytynyt uusia, huumehuuruisia videoita. Samaan aikaan nuoremman Bidenin liiketoimet Ukrainassa ja Kiinassa ovat tutkinnassa. Isä-Biden on toistuvasti kieltänyt tietäneensä poikansa bisneksistä mitään, mutta uusien todisteiden valossa tämä ei pidä paikkaansa.
Vuonna 2020 Yhdysvaltain presidentinvaalien alla julkisuuteen tuli huumehuuruisia videoita, joissa Joe Bidenin poika, Hunter Biden, esiintyi vähissä pukeissa vähäpukeisten naisten seurassa. Videoiden kerrottiin olevan peräisin Hunter Bidenin MacBook-läppäristä, joka oli unohtunut tietokonekorjaamoon Delawaressa. Myös lasku oli jäänyt maksamatta.
Läppäristä löytyi myös vakavampaa aineistoa, kuten sähköpostiviestejä, joiden mukaan Hunter Biden olisi järjestänyt vuonna 2015 ukrainalaisen Burisma-yhtiön edustajalle tapaamisen isänsä kanssa, joka oli tuolloin varapresidenttinä. New York Post -lehti kirjoitti presidentinvaalien alla aiheesta paljastusjutun.
Vaaliväittelyssä Donald Trumpin kanssa Joe Biden väitti läppäriltä löytyneitä tietoja Venäjän misinformaatioksi. Myöhemmin on kuitenkin todistettu, että sähköpostiviestit ovat aitoja.
Somejätit reagoivat paljastuksiin yrittämällä estää niiden leviämisen somessa. Twitter meni sensuurissaan kaikkein pidemmälle jäädyttäen New York Post -lehden Twitter-tilin 16 päiväksi ja estämällä ihmisiä linkittämästä paljastusjuttuihin. Facebook puolestaan ilmoitti rajoittavansa Hunter Bideniin liittyvien juttujen näkyvyyttä alustallaan.
Uudet videot: huumeita, prostituoituja ja paljastuksia
Äskettäin julkisuuteen tulleet videot ja tiedot ovat peräisin Hunter Bidenin tietokoneen levyltä löytyneestä iPhone-puhelimen varmuuskopiosta, jonka salasanasuojaus on nyt murrettu. Twitter pyrkii jälleen sensuroimaan vuotoja ja demokraattipuolen valtamedian vaikenee paljastuksista.
– En ymmärrä, miksi valtamedia ei ole uutisoinut Hunter Bidenin läppäristä. Jos kyseessä olisi Donald Trumpin poika, näitä videoita näytettäisiin uutisissa jatkuvalla syötöllä, toteaa vaihtoehtomedian toimittaja Katie Daviscourt.
Onko huumerahat hankittu korruptiolla?
Hunter Bidenin itsensä tallentamat, nolot sekoiluvideot eivät juurikaan ole aiheuttaneet mainehaittaa hänelle itselleen tai presidentti Bidenille. Todellinen ongelma on kuitenkin paljon suurempi kuin yhden yksilön huume- ja seksiriippuvuus.
Pohjimmiltaan kyse on siitä, onko Hunter Biden hankkinut huumeisiin ja prostituoituihin käyttämänsä valtavat rahasummat keinoilla, jotka ovat olleet Yhdysvaltain kansallisten etujen vastaisia. Ja missä määrin isä-Biden on ollut tietoinen poikansa liiketoimista ulkomaalaisten tahojen kanssa.
”Luulen, että olet selvillä vesillä”
Joe Biden on vuosien varrella aina väittänyt, että ei tiedä yhtään mitään poikansa ulkomaisista liiketoimista eikä ole ikinä keskustellut liikeasioista poikansa kanssa. Uusimmassa vuodossa paljastunut materiaali kertoo kuitenkin toista.
Puhelimen varmuuskopiosta löytyi ääniviesti, jonka Joe Biden jätti pojalleen liittyen lehtiartikkeliin, joka koski Hunterin yhteyksiä kiinalaisen energiayhtiön CEFC:n johtajaan. Viesti osoittaa, että isä-Biden oli perillä poikansa liiketoimista.
– Minun mielestäni se artikkeli oli hyvä. Luulen, että olet selvillä vesillä, isä-Biden sanoi pojalleen.
Toimiko poika isänsä viestinviejänä ulkomailla?
Hunter Bidenin tietokoneelta löytyneen kalenterin mukaan hän on vuosina 2008-2016 tavannut isänsä ainakin 30 kertaa muutaman päivän sisällä palattuaan ulkomaanmatkalta esimerkiksi Venäjältä tai Kiinasta. Tapaamiset ovat tapahtuneet joko Valkoisessa talossa tai varapresidentin virka-asunnolla.
Nämä aamiais- ja lounastapaamiset herättävät kysymyksen, onko Hunter Biden toiminut viestinvälittäjänä isänsä ja ulkomaisten tahojen välillä, kirjoittaa New York Post. Ne murentavat myös Joe Bidenin väitettä, että hän ei ole tiennyt mitään poikansa hämäristä ulkomaandiileistä.
Hunter todistamaan, jos republikaanit voittavat vaalit
Republikaanien kongressiedustaja Elise Stefanik pitää näitä uusia paljastuksia lisätodisteina korruptiosta. Hän on luvannut haastaa Hunter Bidenin todistamaan kongressin tutkintakomitean eteen, mikäli republikaanit voittavat marraskuun vaalit ja saavat kongressissa enemmistön.
– Ei mene päivääkään ilman uutta paljastusta siitä, miten syvästi Joe Biden on ollut sekaantunut poikansa Hunter Bidenin korruptoituneisiin liiketoimiin ulkomailla, Elise Stefanik sanoi New York Post -lehdelle.
Ukrainalaisen energiayhtiön hallituksessa
Vuonna 2020 Hunter Bidenin tietokoneelta löytyi 22 000 asiantuntijoiden aidoksi varmistamaa sähköpostiviestiä, jotka on lähetetty vuosien 2009 ja 2019 välillä. Joe Biden oli Barack Obaman varapresidenttinä 2009-2017. Samalla ajanjaksolla Hunter Biden toimi ukrainalaisten ja kiinalaisten yritysten konsulttina isolla rahalla.
Obama nimitti varapresidentti Bidenin Ukrainan asioista vastaavaksi edustajakseen alkuvuodesta 2014. Pian sen jälkeen hänen poikansa Hunter otettiin ukrainalaisen energiayhtiö Burisman hallituksen jäseneksi 50 000 dollarin kuukausikorvausta vastaan. Hunter lähti Burisman hallituksesta huhtikuussa 2019, kun hänen isänsä julkisti presidenttiehdokkuutensa.
Energiayhtiö Burisman omistaa välikäsien kautta ukrainalainen oligarkki Mykola Zlochevsky, joka toimi myös Ukrainan luonnonvaroista vastaavana ministerinä vuosina 2010-2012. Burismaan liittyvistä korruptioepäilyistä kirjoittanut Guardian-lehden toimittaja ihmettelee, miksi oligarkki olisi ottanut yhtiönsä hallitukseen aivan tavallisen amerikkalaisen yritysjuristin, jolla ei ole aiempaa kokemusta Ukrainasta.
Kovat konsulttipalkkiot Kiinasta
On aivan selvää, että Hunter Bidenin konsulttisopimukset sekä Ukrainassa että Kiinassa perustuivat siihen, että hän pystyi järjestämään ulkomaisille liikemiehille yhteyksiä isäänsä.
Kiinalaiselta CEFC-energiayhtiöltä Bidenit saivat vuosien 2017-18 aikana kaikkiaan lähes viiden miljoonan dollarin palkkion. How American Elites Get Rich Helping China Win –kirjan kirjoittanut tutkiva toimittaja Peter Schweizer sanoo, että kiinalaisen rahan virtaaminen Bidenin suvulle on vaikuttanut Yhdysvaltain Kiinan politiikkaan siten, että Joe Bidenin presidenttikaudella maa on jatkuvasti pienin askelin antanut periksi Kiinalle.
Hunterilla vaikutusvaltaa isäänsä
Uusimpaan vuotoon sisältyy vuonna 2018 nauhoitettu keskustelu, jossa Hunter Biden kehuu ystävälleen, että hänen isänsä jumaloi häntä ja on valmis tarttumaan mihin tahansa Hunterin ehdottamaan aiheeseen.
– Jos minä sanon, että jokin aihe on minulle tärkeä, hän löytää kyllä keinot ottaa sen osaksi omaa politiikkaansa, Hunter sanoo.
– Minun isäni kunnioittaa minua enemmän kuin ketään muuta maailmassa.
Isän ja pojan keskinäinen arvostus on molemminpuolista. Hunter Biden tuntuu myös olevan valmis käyttämään vaikutusvaltaansa poliittisiin tarkoituksiin.
Raha-asiat tutkinnassa
Hunter Bidenin ulkomaisia liiketoimia koskeva oikeusministeriön tutkinta alkoi jo vuonna 2018. Tämän vuoden keväällä tutkinta on saanut uutta vauhtia ja uusia todistajia, kertoo CNN.
Poika-Bideniin kohdistuvat tutkinnat koskevat muun muassa rahanpesu- ja veronkiertoepäilyjä. Pankit ovat tehneet hänen saamiinsa tilisiirtoihin liittyen 150 rahanpesuepäilyilmoitusta.
Toistaiseksi Hunter Bidenia ei ole tuomittu tai edes asetettu syytteeseen mistään rikoksista, ei edes huumerikoksista. Hän on kuitenkin joutunut maksamaan parin miljoonan dollarin veromätkyt saamistaan konsulttipalkkioista. Hunter Biden kiistää syyllistyneensä mihinkään väärinkäytöksiin.
Presidentti Joe Biden ei ole tutkittavana poikansa liiketoimien yhteydessä. Väitteistä huolimatta ei ole löytynyt mitään näyttöä siitä, että Joe Biden olisi saanut henkilökohtaista hyötyä poikansa liiketoimista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Peter Schweizer Mykola Zlochevsky Elise Stefanik CEFC Katie Daviscourt Burisma oligarkit Hunter Biden Joe Biden Facebook Donald Trump Sensuuri Twitter Kiina Ukraina Yhdysvallat Barack Obama korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Liikekumppani vahvistaa: Joe Biden oli mukana poikansa Kiina-diileissä

Vaalit ovella, Bobulinski-kohu kiihtyy: Bidenin perheen Kiina-suhteet päivänvaloon, Pulizer-voittajaa vaadittiin poistamaan jutustaan Biden-kritiikki – irtisanoutui

Nauhoitukset paljastavat median äärimmäisen härskit toimintatavat Yhdysvalloissa – megauutisia kätkenyt CNN toimi vaalien alla kuin Bidenin kampanjaorganisaatio

USA myi öljyä varmuusvarastoistaan Kiinaan – ostajalla yhteyksiä presidentin poikaan

Biden demonisoi Trumpin kannattajia ”ääriaineksiksi” ja ”vihanlietsojiksi” – vaati samaan hengenvetoon kansallista yhtenäisyyttä

Talous ratkaissee Yhdysvaltain välivaalit republikaanien eduksi

Presidentti Biden välttelee toimittajien kysymyksiä – samalla kun Bidenin suvun oudoista liiketoimista tipahtelee uusia tietoja

USA:n terveysministeriö kehottaa työntekijöitään jäämään etätöihin Kaliforniassa – virastotalolle on vaarallista tulla huumeongelman takia

Edustajainhuoneen puhemies äänestettiin ulos – historiallinen tapaus USA:ssa
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Loppu ilmaisille lounaille Britanniassa: Turvapaikanhakijat joutuvat pulittamaan takaisin ”kansan osoittaman anteliaisuuden”
Britannian sisäministeriö suunnittelee uudistusta, jonka mukaan tilapäisen turvapaikan saaneet joutuisivat maksamaan takaisin majoitus- ja elinkustannuksensa, jahka ovat päässeet työn syrjään kiinni. Muutoin pysyvä oleskelulupa jää maahantulijalta haaveeksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











