

Wikipedia, Gage Skidmore
Presidentinvaalit ovella, sensuuri kiihtyy – Joe Bidenin pojan kytköksiä paljastanut maan neljänneksi suurin lehti estettiin Facebookista ja Twitteristä
Sosiaalisen median jättiyhtiöt Facebook ja Twitter ovat yrittäneet estää sanomalehti New York Postia jakamasta paljastusjuttua demokraattipuolueen presidenttiehdokas Joe Bidenin perheen liikekytköksistä vaalien alla. Lehti oli saanut haltuunsa Bidenin pojan Hunterin sähköposteja, jotka kytkevät presidenttiehdokkaan perheen epämääräisiin liikesuhteisiin Ukrainassa ja Kiinassa. Biden on kieltäytynyt vastaamasta asiaa koskeviin kysymyksiin ja luonnehtinut tätä “lokakampanjaksi”.
Yhdysvaltalaislehti New York Postin paljastusjuttujen sarja demokraattien presidenttiehdokkaan Joe Bidenin pojasta Hunter Bidenista ja tämän liikekytköksistä Ukrainassa ja Kiinassa sai aikaan täyden paniikin sosiaalisen median jättiyhtiöiden Facebookin ja Twitterin päämajoissa.
Somejätit päättivät alkaa sensuroimaan Postin Bidenia koskevaa uutisointia, kun maan presidentinvaaleihin on aikaa enää alle kolme viikkoa. New York Postin Twitter-tili tili jäädytettiin ensin kokonaan. Kyseessä on Yhdysvaltain neljänneksi suurin sanomalehti.
Esimerkiksi Twitterin käyttäjät saivat vain mystisen virheilmoituksen yrittäessään jakaa linkkejä Bidenin perheen liikesuhteita käsitteleviin paljastusjuttuihin. Twitter myös jäädytti mm. Valkoisen talon lehdistösihteerin Kayleigh McEnanyn tilin, kun tämä yritti jakaa Bidenia koskevia paljastustietoja.
Myös Facebookista kerrottiin, että New York Postin juttujen näkyvyyttä painetaan alas yhtiön toimesta. Asiaa kommentoi Facebookin tiedottaja Andy Stone. Stone, joka työskenteli aikaisemmin Bidenin demokraattipuolueessa, vakuutti että kyseisen Bidenille haitallisen jutun näkyvyyden rajoittaminen on vain “standarditoimenpide”.
Tällä hetkellä ainakin Twitterin toimitusjohtaja Jack Dorsey on saanut haasteen tulla Yhdysvaltain senaatin oikeusvaliokunnan kuultavaksi tapauksen johdosta. Sosiaalisen median alustoilla katsotaan olevan merkittävää vaikutusvaltaa vaalien lopputuloksen kannalta ja ne ovatkin joutuneet entistä tarkemman suurennuslasin alle, erityisesti vuoden 2016 presidentinvaalien jälkeen.
Mutta mitä niin tulenarkaa New York Post siis paljasti, ettei sitä saisi edes sosiaalisessa mediassa jakaa? Katsotaan tarkemmin.
Sähköpostit paljastavat: Bidenin perheellä kytköksiä ukrainalaiseen energiayhtiöön, Hunter Biden hyödynsi isänsä asemaa varapresidenttinä
New York Post kertoi saaneensa haltuunsa kannettavan tietokoneen, joka sisälsi Hunter Bidenille kuuluvia sähköposteja ja muita tiedostoja.
Ensimmäiset artikkelit aiheesta julkaistiin 14. päivä lokakuuta.
Lehden haltuunsa saamat sähköpostit paljastavat mm. kuinka Hunter Biden neuvotteli itselleen suurempia palkkioita ukrainalaisesta Burisma Holdings -maakaasuyhtiöstä käyttäen hyväkseen yhteyksiä isäänsä, joka oli tuolloin Yhdysvaltain varapresidentti.
Myöhemmin vanhempi Biden mm. painosti Ukrainaa irtisanomaan syyttäjä Viktor Shokinin, joka tutki korruptiosyytöksiä Burisma Holdingsissa. Biden uhkasi Ukrainaa tuolloin Yhdysvaltain merkittävien lainatakauksien perumisella, ellei Shokinia irtisanota. Samaan aikaan Bidenin poika Hunter istui Burisma Holdingsin johtokunnassa.
Sähköpostit paljastavat myös, kuinka Hunter järjesti Burisman johtokunnan jäsenelle tapaamisen varapresidenttinä toimineen isänsä kanssa vuonna 2015. Aikaisemmin Joe Biden on sanonut, ettei ole koskaan puhunut poikansa kanssa tämän ulkomaisista liiketoimista.
Bideneista on myös valokuva, jossa he ovat yhdessä golffaamassa toisenkin Burisman johtokunnan jäsenen kanssa Yhdysvaltain itärannikon ökyalue Hamptonsissa.
“Tämä on lokakampanja”, kampanjakiertueelta tavoitettu Biden kommentoi New York Postin uutisointia, kieltäytyen sanomasta asiasta enempää.
Bideneillä diilejä myös Kiinaan? – “Tämä kiinnostaa minua ja perhettäni…”
Vuonna 2017 Hunter pyrki sähköpostien mukaan solmimaan myös rahakkaan diilin suuren kiinalaisen energia-alan yhtiön kanssa. Hunterin lähettämien sähköpostien mukaan sopimukset olivat kiinnostavia “minulle ja perheelleni”.
Hunterille luvataan sähköposteissa 10 miljoonaa dollaria vuodessa. Sähköpostien mukaan pelkästään Hunterin esittelyt ovat tämän summan arvoisia.
Yhdessä viesteistä suunnitellaan mm. uuden holdingyhtiön perustamista, jossa “H” (ilmeisesti Hunter) saisi 20 prosentin osuuden ja “H”:n kautta “big guy” (iso kaveri) saisi lisäksi 10 prosentin osuuden. “Big guyta” ei ole kyetty varmuudella identifioimaan.
New York Postin väitteiden mukaan Hunterin neuvottelukumppani Ye Jianmingilla olisi lisäksi kytköksiä Kiinan sotilastiedusteluun. Jianming pidätettiin Kiinassa vuonna 2018, syytettynä lahjonnasta. Oikeudenkäynnit ja pidätykset maassa ovat usein luonteeltaan myös poliittisia.
Bidenin vastaehdokas, istuva presidentti Donald Trump sanoi uusin paljastuksiin viitaten, että jos Biden voittaisi vaalit, Kiina “omistaisi” Yhdysvallat.
Someyhtiöiden selitykset sensuurista eivät vakuuta
Toisin kuin someyhtiöt ovat väittäneet, sanomalehtien sensurointi vaalien alla ei ole niiltäkään aivan standarditoimenpide. Näyttää siltä, että yhtiöt painavat nyt sormeaan vaa’alle merkittävästi saadakseen varmasti itselleen mieluisan vaalituloksen.
Esimerkiksi Twitter on väittänyt, että sensuuripäätöksen taustalla olisi yhtiön uusi toimintalinja hakkeroitujen sisältöjen suhteen. Nopeakin tarkastelu kuitenkin osoittaa, ettei Twitter tosiasiassa noudata mitään tällaista linjaa, vaan on useissa tapauksissa sallinut uutisoinnin, joka käsittelee myös mahdollisesti alunperin laittomin keinoin saatuja tietoja.
Someyhtiöiden sympatiat ja läheiset kytkökset demokraattipuoluetta kohtaan eivät ole mikään salaisuus. Mikä tekee niiden asemasta hankalamman on kuitenkin niiden lainsäädännöllinen erityisasema – erityisesti vuoden 1996 Communications Decency Actin artikla 230 – joka voi olla uhattuna, jos yhtiöt hyväksikäyttävät asemaansa julkaisualustoina ja ryhtyvät editoimaan julkaistuja viestejä.
Aivan pyyteetöntä ei välttämättä ole New York Postinkaan toiminta. Lehden omistaa australialaissyntyinen mediamoguli Rupert Murdoch, joka tunnetaan vahvasta osallistumisestaan kannattamiensa poliitikkojen tueksi. Murdochin omistamat lehdet auttoivat esimerkiksi Margaret Thatcheria ja Tony Blairia Ison-Britannian vaaleissa. Sittemmin Murdoch oli perustamassa republikaanien pää-äänenkannattajakanavaa Fox Newsia Yhdysvalloissa.
Toisaalta, jos juttu on totta, onko sillä mitään väliä, miksi se julkaistaan? Paljastukset Bideneista ovat selkeästi uutisarvoisia ja uutisten sensurointi taas vahvasti länsimaisten perusarvojen vastaista.
Vasemmistomedia on pommittanut Donald Trumpia monenkirjavilla paljastusjutuilla tämän politiikkaan noususta lähtien, eivätkä someyhtiöt ole olleet huolissaan paljastusten oikeellisuudesta.
Sensurointipäätös nostatti massiivisen somedebatin. Pilapiirtäjä Ben Garrisonin näkemys aiheesta:
https://twitter.com/RealJamesWoods/status/1316808374164451328
Verkossa jaettiin myös vilkkaasti vanhaa, sensuroinnin ikonisoivaa Stalinin aikaista valokuvaparia nykyaikaan sovitettuna.
https://twitter.com/RealJamesWoods/status/1316886203266859008
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- NY Post Jack Dorsey Kayleigh McEnany Ye Jianming Burisma Holdings Viktor Shokin Hunter Biden Joe Biden Rupert Murdoch Vaalivaikuttaminen Facebook Presidentinvaalit Donald Trump Sensuuri Twitter Kiina Ukraina Yhdysvallat korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho arvioi yön väittelyä: ”Bidenilla menivät jatkuvasti pasmat sekaisin peilin edessä harjoiteltujen virkkeidensä kanssa, kun Trump höpötti tauotta korvaan”

Yle ja HS tekivät elokapinan mielenosoituksesta pääuutisen – professorit marssitettiin puolustelemaan laittomuuksia ja keskeisen liikenneväylän katkaisua

Somejätit vauhkoina: Vapauden airueen Facebook-tiliä rajoitettiin

Euroopan komissio haluaa uudistaa sosiaalisen median säännöt: Poliitikot päättäisivät sopivista sisällöistä – ”antidiskriminaatio-organisaatiot” valvomaan sisältöjä

Iranilainen ihmisoikeusaktiivi ja journalisti: Miksi Facebook ja Twitter toimivat diktatuurin hyväksi?

Pystyykö Biden pitämään kiinni lupauksistaan, kuten edeltäjänsä?

Elon Musk herättää kauhua haluamalla ostaa Twitterin lisätäkseen sananvapautta

USA myi öljyä varmuusvarastoistaan Kiinaan – ostajalla yhteyksiä presidentin poikaan

Hunter Bidenin uudet huumevideot julkisuuteen – ongelma on kuitenkin paljon isompi
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













