

LEHTIKUVA
Iranilainen ihmisoikeusaktiivi ja journalisti: Miksi Facebook ja Twitter toimivat diktatuurin hyväksi?
Iranilainen toimittaja ja naisten oikeuksien puolustaja Masih Alinejad kysyy Washington Postissa julkaistussa kirjoituksessaan, miksi Twitter ja Facebook sulkivat Trumpin tilit, mutta antavat Iranin johtajan Ali Khameneinin ja maan johdon tilien pysyä auki.
Masih Alinejad työskentelee tuottajana Voice of America’s Persian -mediassa sekä kirjeenvaihtajana Radio Fardassa.
– Yhdysvaltojen kongressiin 6.1.2021 tapahtuneen hyökkäyksen jäljiltä Twitter ja Facebook keskeyttivät presidentti Donald Trumpin tilien käytön. Sulkua somejätit perustelivat väkivaltaan yllyttämisen riskillä, Alinejad kirjoittaa.
Useat iranilaiset ihmisoikeusaktiivit miettivät, miksi Twitter ja muut sosiaalisen median organisaatiot eivät toimi islamilaisen tasavallan korkeinta johtajaa ajatollaa Ali Khameneita ja muita hallituksen virkamiehiä vastaan. Khamenei on kieltänyt 83 miljoonaa iranilaista käyttämästä Twitteriä, vaikka hän itse ja hänen liittolaisensa hyödyntävät voimallisesti somea levittääkseen valheitaan. Khameinin ja Iranin johdon twiiteissä ei ole näkynyt varoitusvinjettejä valheista.
Alinejad kiteyttää oivallisesti, että sosiaalisen median toimintaedellytykset ovat voimakkaasti kallistuneet diktatuurin hyväksi. Khameneinin Israelin tuhoamiseen kehoittaneet twiitit eivät olleet Twitterin mukaan yhteisönormien vastaisia.
Twitterin toimitusjohtaja selitteli
2020 lokakuussa pidetyssä kuulemistilaisuudessa Twitterin toimitusjohtaja Jack Dorsey sanoi, että Khameneinin antisemitistiset twiitit ja hänen kehotuksensa Israelin hävittämiseksi eivät rikkoneet yrityksen sääntöjä, koska ne voitiin katsoa “moittimiseksi”, sillä Khameneinin suulliset hyökkäykset eivät kohdistuneet hänen omiin kansalaisiinsa.
Alinejadin mukaan tämä on lyhytnäköistä ja väärin. Monille tavallisille iranilaisille Khameneinin sanat eivät ole vaarattomia, vaan niillä on todellisia hengenvaarallisia seurauksia. Silmiinpistävin esimerkki on marraskuussa 2019 alkanut protestiaalto, jolloin hallinto sulki internetin käytön kolmen viikon ajaksi. Monet aktivistit ja toimittajat ryhtyivät tuolloin vaikeuksista huolimatta henkensä uhalla selvittämään, mitä Iranissa tapahtuu maanlaajuisen tiedonkatkoksen keskellä.
Järkyttävää puhetta naisista
Aikana, jolloin tavalliset iranilaiset eivät päässeet verkkoon, Khamenei ja monet muut hallinnon virkamiehet olivat ainoat, jotka käyttivät Twitter-alustaa. Kun hallitus tappoi julmasti omia kansalaisiaan kaduilla, Khamenei ja muut virkamiehet käyttivät Twitteriä harhaanjohtamalla muuta maailmaa.
Reutersin mukaan yli 1 500 mielenosoittajaa kuoli hallinnon käsissä.
– On surkuhupaisaa, että kun aktivistit julkaisevat videoita puolisotilaallisten joukkojen julmista teoista tai moraalipoliisin väkivaltaisesta käyttäytymisestä, Twitter ja Facebook sulkevat ne tai kiinnittävät niihin varoitusvinjettejä. Mutta, jos islamilainen tasavalta käyttää väkivaltaa omaan väestöönsä, Twitter estää minua osoittamasta sitä, Alinejad kirjoittaa.
– On järkyttävää, mitä Khamenei on lausunut naisista. Kun #MeToo-liike sai voimistui maailmanlaajuisesti, Khamenei väitti, että lännessä olevia naisia raiskattiin ja ahdisteltiin seksuaalisesti, koska he eivät käyttäneet hijabia. Samaan aikaan, jos joku nainen tekee valituksen raiskauksesta Iranissa, häntä syytetään siitä, ettei hän ole käyttänyt kunnollista ”islamilaista” pukua.
Khamenei käyttää rutiininomaisesti Twitter-tiliään hijab-sääntöjen toimeenpanemiseksi, eikä Twitter välitä.
Somejättien kannettava vastuunsa
Khamenei twiittaa neljällä kielellä: persiaksi, arabiaksi, englanniksi ja espanjaksi. Twitter tekee silmiinpistävän huonoa työtä näiden tilien valvonnassa. Khamenei on myös levittänyt vaarallista väärää tietoa koronasta.
Viimeksi hän varoitti iranilaisia välttämään länsimaisia rokotteita. Vasta painostuksen jälkeen Twitter poisti yhden tällaisen viestin englanninkieliseltä tililtään, mutta se antoi Khameneinin lähettää saman viestin persiaksi. Samaan aikaan tilit, jotka edistävät samanlaisia salaliittoteorioita Yhdysvalloissa tai Euroopassa, keskeytetään, kielletään tai niillä on varoitusvinjetit.
– Nyt on aika alkaa rajoittaa autoritääristen johtajien sosiaaliseen mediaan pääsyä, jotka kannattavat toisinajattelijoihin kohdistuvaa väkivaltaa. On aika, että Jack Dorsey, Mark Zuckerberg ottavat vastuun. Meidän on saatettava kaikki diktaattorit vastuuseen, Alinejad päättää kirjoituksensa.
HELI-MARIA WIIK
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Masih Alinejad Auli Khamenei somejätit Jack Dorsey antisemistismi mielivalta Mark Zuckerberg bannaaminen Internet Facebook Iran Washington Post Twitter Sananvapaus Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Eristämisestä sosiaalisessa mediassa ei seuraa mitään hyvää

Euroopan komissio haluaa uudistaa sosiaalisen median säännöt: Poliitikot päättäisivät sopivista sisällöistä – ”antidiskriminaatio-organisaatiot” valvomaan sisältöjä

Somejätit vauhkoina: Vapauden airueen Facebook-tiliä rajoitettiin

Presidentinvaalit ovella, sensuuri kiihtyy – Joe Bidenin pojan kytköksiä paljastanut maan neljänneksi suurin lehti estettiin Facebookista ja Twitteristä

Perussuomalaiset: Hallitus pahentaa turvallisuusuhkaa, jonka islamismi aiheuttaa

Purra: Rikoslain kiihotuspykälällä kavennetaan sananvapautta – vihapuhepolitiikan juuret ovat Neuvostoliitossa

Purra: Viihteellinen hijab-päivä on loukkaus moneen suuntaan

Vallin ja Immonen: Sananvapauden toteuduttava somessa – demokratia on turvattava

Epäilty hyökkääjä Coloradon kauppakeskukseen ei ollutkaan valkoinen mies, vaan muslimi – moraalisaarnat katkesivat Twitterissä
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











