

LEHTIKUVA
Biden demonisoi Trumpin kannattajia ”ääriaineksiksi” ja ”vihanlietsojiksi” – vaati samaan hengenvetoon kansallista yhtenäisyyttä
Yhdysvaltain istuva presidentti piti torstai-iltana hämmentävän puheen, jossa hän ensin leimasi aiemman presidentin kannattajat uhaksi demokratialle ja koko kansakunnalle ja sen jälkeen vaati kansallista yhtenäisyyttä. Monet pitävät Joe Bidenin puhetta pikemminkin kansakuntaa jakavana.
Presidentti Joe Biden piti torstai-iltana puheen Philadelphiassa samassa rakennuksessa, jossa vuonna 1776 allekirjoitettiin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus ja hieman myöhemmin myös perustuslaki. Bidenin mukaan Yhdysvaltain perustuslaki on nyt vaarassa.
Bidenin puheen taustana oli tulipunainen tiiliseinä ja kaksi asennossa seisovaa merijalkaväen sotilasta, joten tunnelma oli hyvin dramaattinen.
Viime vuosina Biden on puhuessaan usein kärsinyt sanojen sekaantumisista ja ajatuskatkoksista, mutta tällä kertaa sellaisia ei ollut, vaan presidentti puhui erittäin sujuvasti ja vakuuttavasti.
”Demokratia hyökkäyksen kohteena”
Presidentti Biden viittasi puheessaan toistuvasti Yhdysvaltain kansaan, jota ”vapauden pyhä soihtu” johdattaa. Mutta nyt demokratia on hyökkäyksen kohteena, koska ”maassamme tapahtuu tällä hetkellä liikaa sellaisia asioita, jotka eivät ole normaaleja”.
Tämä on asia, josta amerikkalaiset puoluekannasta riippumatta voinevat olla yhtä mieltä. Ero on vain siinä, kenen toimintaa pitää epänormaalina. Bidenin mielestä vaara tulee Donald Trumpin kannattajien suunnalta.
– Donald Trump ja MAGA-republikaanit edustavat ekstremismiä, joka uhkaa tasavaltamme perustaa, Biden sanoi.
Presidentti korosti kuitenkin, että aivan kaikki republikaanit eivät ole MAGA-republikaaneja, extremistejä tai rasisteja. Kaikkiaan 74 miljoonaa amerikkalaista äänesti Donald Trumpia vuoden 2020 vaaleissa. Lehdistölle jäi epäselväksi, kuinka suurta osaa heistä Biden pitää ”ekstremisteinä” tai ”puolifasisteina”.
”Pitelivät tikaria kansakunnan kurkulla”
Bidenin mukaan MAGA-republikaanit eivät kunnioita perustuslakia, eivät usko oikeusvaltioon eivätkä hyväksy kansan tahtoa. Biden syytti Trumpin kannattajia jopa ”vaalien varastamisesta”, koska he ”ovat kieltäytyneet hyväksymästä vapaiden vaalien tulosta”.
Bidenin mielestä Trumpin kannattajat ovat valehtelijoita, lietsovat poliittisen väkivallan liekkejä ja muodostavat uhan tämän maan sielulle. Erityisen närkästynyt Biden on Capitolin valtaajille, jotka ”pitelivät tikaria kansakunnan kurkulla” ja kehtaavat vielä sen jälkeenkin kutsua itseään patriooteiksi.
Kaiken kaikkiaan Bidenin puhe oli melkoista demonisointia ja vihanlietsontaa Trumpin kannattajia kohtaan. Trumpilaisten sanottiin muodostavan ”selvän ja välittömän uhan” (”clear and present danger”) kansakunnalle. Taka-ajatuksena tietenkin on, että valtiolla on oikeus ryhtyä erityistoimiin tällaisen ”selvän ja välittömän uhan” torjumiseksi.
Biden: Amerikka on tienhaarassa
Presidentti Bidenin mukaan Amerikka on tienhaarassa, joka määrää tulevaisuuden suunnan. Hänen mielestään republikaanit pyrkivät viemään maata taaksepäin. Hän puolestaan haluaa viedä maata eteenpäin ja pyytää koko kansakuntaa yhdistymään demokratian puolustamisen taakse.
– Amerikassa ei ole sijaa poliittiselle väkivallalle, presidentti Biden korosti.
Puheesta ei käynyt selväksi, ovatko myös väkivaltaiset Black Lives Matter -mielenosoitukset tai Antifan toiminta sellaista poliittista väkivaltaa, jolle ei Bidenin Amerikassa ole sijaa.
Lupasi yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista
Puheensa loppupuolella Biden lupasi yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista. Hänen johdollaan Yhdysvallat olisi jatkossakin ”vapauden majakka”, jolle mikään ei olisi mahdotonta.
Biden lupasi, että hänen johtamansa Amerikka loisi miljoonia uusia työpaikkoja, rakentaisi teitä ja muita infrastruktuuriprojekteja, harjoittaisi kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, pelastaisi maailman ilmastonmuutokselta ja jopa parantaisi syövän.
Republikaani: ”Julisti meidän kaikki valtion vihollisiksi”
Republikaanien kansanedustaja Marjorie Taylor Greene – joka varmasti edustaa juuri niitä MAGA-republikaaneja, joihin Biden viittasi – reagoi puheeseen toteamalla Twitterissä, että ”Joe Biden julisti juuri äsken meidät kaikki valtion vihollisiksi”.
– Biden on vaara meille kaikille. Hänet on asetettava virkarikossyytteeseen, Marjorie Taylor Green jatkoi.
”Eniten kansakuntaa jakava puhe ikinä”
Trumpin presidenttikaudella Valkoisen talon lehdistösihteerinä toiminut Kayleigh McEnany arvioi Bidenin puhetta sanoen, että kyseessä on kaikkein eniten kansakuntaa jakava presidentin puhe, jonka hän on ikinä kuullut.
– Seisten helvettiä muistuttavan, punaisen taustan edessä Biden kutsui puolikasta kansasta ”vaarallisiksi” ja ”selviksi ja välittömiksi uhiksi”.
– Sen jälkeen hän sanoo, että ”demokratian polttoaine on empatia – halu nähdä toiset kanssaihmisinä eikä vihollisina”, McEnany kirjoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Marjorie Taylor Greene Kayleigh McEnany MAGA Joe Biden Republikaanit Antifa Black Lives Matter Donald Trump Yhdysvallat Perustuslaki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


USA myi öljyä varmuusvarastoistaan Kiinaan – ostajalla yhteyksiä presidentin poikaan

Hunter Bidenin uudet huumevideot julkisuuteen – ongelma on kuitenkin paljon isompi

Amerikassa ei kyykytetä enää pelkästään köyhiä – nyt on keskituloisten vuoro

Valkoisen talon ex-lääkäri: ”Bidenin kognitiiviset kyvyt heikentyneet – uhka kansalliselle turvallisuudelle”

Inflaatio kurittaa amerikkalaisia, bensan hinta ennätyskorkealla – Biden kehottaa kansaa sähköauto-ostoksille

Bidenin kannatus laskee – USA on ”jakautunut, hukassa ja menossa alamäkeen”

Siirtolaisia lennätettiin ökyrikkaiden huvilasaarelle – vieraanvaraisuutta kesti 44 tuntia

Talous ratkaissee Yhdysvaltain välivaalit republikaanien eduksi

Waukeshan jouluparaatin sekaan ajanut tuomittiin elinkautiseen kuudesta taposta
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













