

Ökyrikkaat ”auttajat” siivosivat siirtolaiset pois nurkistaan ennätysvauhdilla. / LEHTIKUVA
Siirtolaisia lennätettiin ökyrikkaiden huvilasaarelle – vieraanvaraisuutta kesti 44 tuntia
Viime viikolla Floridan kuvernööri lennätti laittomasti maahan tulleita siirtolaisia rikkaiden liberaalien suosimalle huvilasaarelle. Pakolaiset toivotettiin tervetulleiksi, mutta vieraanvaraisuutta kesti vain 44 tuntia, minkä jälkeen tulijat kuljetettiin poliisin saattamilla busseilla pois. Siirtolaisten kyydityksistä on tullut rajaseudun osavaltioiden keino yrittää saada huomiota laittoman maahanmuuton aiheuttamille ongelmille.
Viime keskiviikkona Yhdysvaltain ökyrikkaiden suosimalle Martha’s Vineyard -lomasaarella tupsahti yllättäen tilauslennolla viitisenkymmentä pääosin Venezuelasta lähtöisin olevaa siirtolaista, kertoo paikallislehti Cape Cod Times.
Saarelaiset järjestivät yllätysvieraille ruokaa ja hätämajoituksen kirkossa. Tulijat myös testattiin koronan varalta. Siirtolaisten auttamiseksi kerättiin lyhyessä ajassa peräti 175 000 dollarin rahapotti.
Kansalliskaarti kutsuttiin hätiin
Saarelaiset olivat siis valmiita auttamaan tulijoita avokätisesti, mutta joukosta kuului myös sellaisia mielipiteitä, että saarella ei ole resursseja ottaa siirtolaisia pysyvästi asumaan.
Niinhän siinä sitten kävi, että alle kahden vuorokauden päästä siirtolaiset lastattiin poliisin saattamiin busseihin, jotka kuljettivat heidät mantereella sijaitsevaan sotilastukikohtaan, jossa heille on järjestetty majoitus. Siirtolaisten muuttoa avustamassa oli 125 kansalliskaartin sotilasta.
Konservatiivinen keskusteluohjelman juontaja Sean Hannity luonnehti saarelaisten hätäistä toimintaa ”24 tunnin hyvesignalointihätätilaksi”, jonka jälkeen ei-toivotuista vieraista hankkiuduttiin kiireesti eroon.
Martha’s Vineyard -saarella on aiemmin ollut paljon ”pakolaiset tervetuloa” -tyyppisiä kylttejä teiden varsilla. Nyt konservatiivit vitsailevat, että mahtavatkohan saarelaiset pistää kylttinsä piiloon.
”He rikastivat meidän elämäämme”
Venezuelalaissiirtolaisten vierailu rikkaiden huvilasaarella kesti siis kaikkiaan 44 tuntia. Kirkko ja seurakuntasali on jo siivottu vieraiden jäljiltä. Tiloja siivonnut vapaaehtoinen sanoo CNN:lle, että nyt paikka tuntuu tyhjältä.
Auttamisesta on kuitenkin tullut vapaaehtoisille auttajille hyvä mieli: ”He rikastivat meidän elämäämme. Me olemme onnellisia, kun saimme tilaisuuden auttaa heitä heidän matkallaan.”
Ökyrikkaiden liberaalien lomaparatiisi
Nelisensataa kilometriä New Yorkista länteen sijaitseva Martha’s Vineyard (”Martan viinitarha”) on jo nimestään lähtien hurmaava paikka, joka tunnetaan ökyrikkaiden huvilasaarena. Saarella on upeita uimarantoja ja kauniita vanhoja puutaloja.
Saarella asuu ympäri vuoden alle 20 000 ihmistä, mutta turistikaudella väkiluku saattaa nousta jopa 200 000 asukkaaseen. Siihen nähden kuulostaa erikoiselta, että viidellekymmenelle siirtolaiselle ei löytynyt sijaa kesäkauden jo päätyttyä.
Demokraattipresidenttien kartanoita
Monet raharikkaat ovat rakentaneet huvilansa Martha’s Vineyardille. Saaren rakennusten mediaanihinta on 794 900 dollaria.
Saari on ollut erityisesti demokraattipresidenttien suosiossa. Kennedy-suvulla oli siellä 65 miljoonan dollarin kartano. Ex-presidentti Barack Obama osti vaimonsa kanssa loma-asunnon saarelta 12 miljoonalla dollarilla. Myös Bill ja Hillary Clinton ovat viettäneet lomiaan saarella.
Vahva symboliarvo: ”Ei minun takapihalleni”
Martha’s Vineyard symboloi täydellisesti niitä rikkaita liberaaleja, jotka kannattavat rajatonta maahanmuuttoa ja pitävät siirtolaisia rikkautena, mutta eivät halua heitä omalle takapihalleen. Ei siis ihme, että Floridan kuvernööri Ron DeSantis päätti lähettää siirtolaisryhmän juuri sinne.
Kuvernööri DeSantis sanoo tehneensä lupauksen, että hän aikoo kuljettaa laittomasti maahan tulleita siirtolaisia eteenpäin niihin ”edistyksellisiin” osavaltioihin, jotka kannattavat vapaata maahanmuuttoa. DeSantis on saanut Floridan osavaltioilta 12 miljoonan dollarin määrärahan tähän tarkoitukseen, ja hän aikoo käyttää jokaisen sentin hyvin.
Taakanjakoa kyydityksillä
DeSantisin lisäksi myös Texasin kuvernööri Greg Abbott ja Arizonan kuvernööri Doug Ducey ovat harrastaneet laittomien siirtolaisten kyyditsemistä liberaalien hallitsemiin osavaltioihin. Tavoitteena on saada laajempaa huomiota niille ongelmille, joita laiton maahantulo aiheuttaa Meksikon rajalla oleville osavaltioille.
Kyydityskampanjan aloittaja on Texasin kuvernööri Greg Abbott, joka on tarjonnut jo tuhansille laittomasti Texasiin tulleille ilmaisen bussikyydin pääkaupunki Washingtoniin. Viime aikoina hän on lisännyt myös New Yorkin ja Chicagon matkakohteiden listalle. Ilmaisista kyydeistä kiitolliset siirtolaiset ovat antaneet hänelle lempinimen ”El Transportador” (”kyyditsijä”).
Abbottin siirtolaisbussien päätepysäkit pääkaupungissa ovat sijainneet mahdollisimman julkisilla paikoilla, kuten suurten sanomalehtitalojen edessä tai varapresidentti Kamala Harrisin virka-asunnon portilla. Viime viikonloppuna Abbott lähetti taas pari bussilastillista laittomasti maahan tulleita siirtolaisia Kamala Harrisin virka-asunnolle.
– Me lähetämme siirtolaisilla hänen takapihalleen saadaksemme Bidenin hallinnon hoitamaan velvollisuutensa ja turvaamaan rajan, Texasin kuvernööri Abbott selitti toimintaansa.
Demokraatit: ”Kidnappausta, ihmissalakuljetusta”
Varapresidentti Kamala Harris pitää Abbottin toimintaa vastuuttomana. Demokraattien ex-presidenttiehdokas Hillary Clinton vertaa toimintaa jopa ihmissalakuljetukseen. Myös istuva presidentti Joe Biden tuomitsee siirtolaisten kuljettamisen osavaltiosta toiseen.
– Republikaanit tekevät politiikka ihmisillä, käyttävät heitä välineinä. Se, mitä he tekevät on yksinkertaisesti väärin. Se on epäamerikkalaista ja holtitonta, presidentti Biden kommentoi.
Todellisuudessa Bidenin hallinto on jo pitkään lennättänyt laittomasti maahan tulleita siirtolaisia pohjoisempiin osavaltioihin. Yön pimeydessä tehtyjä siirtolaislentoja on yritetty salailla.
Yhdysvalloissa tuntuu siis vallitsevan kaksoisstandardi, jonka mukaan siirtolaisten siirtäminen osavaltiosta toiseen on hyvä asia, kun liittovaltion viranomaiset tekevät sitä, mutta paha asia ja suorastaan kidnappausta tai ihmissalakuljetusta, jos osavaltioiden viranomaiset tekevät niin.
Vaalitemppu ja keskustelunaloitus
Floridan kuvernööri Ron DeSantisin päätös lennättää siirtolaisia rikkaiden huvilasaarelle oli tietenkin vaalitemppu, mutta se oli myös tärkeä keskustelunaloitus, joka onnistui herättämään huomiota maailmanlaajuisesti. Jopa Suomen media uutisoi asiasta.
Toivottavasti keskustelu rajavalvonnasta ja laittomasta maahanmuutosta pääsee vihdoin käyntiin Yhdysvalloissa. Tai ehkä Ron DeSantis joutuu lähettämään vielä muutaman koneellisen siirtolaisia Martha’s Vineyardille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Arizona Doug Ducey Greg Abbott Sean Hannity Martha's Vineyard Florida Ron DeSantis Hyvesignalointi Texas Washington Joe Biden Venezuela Kamala Harris Laiton maahantulo maahanmuuttajat Bill Clinton Hillary Clinton Siirtolaisuus Yhdysvallat Barack Obama
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Biden demonisoi Trumpin kannattajia ”ääriaineksiksi” ja ”vihanlietsojiksi” – vaati samaan hengenvetoon kansallista yhtenäisyyttä

Amerikassa ei kyykytetä enää pelkästään köyhiä – nyt on keskituloisten vuoro

Inflaatio kurittaa amerikkalaisia, bensan hinta ennätyskorkealla – Biden kehottaa kansaa sähköauto-ostoksille

Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex: Laiton maahantulo lähes tuplaantunut EU:n ulkorajoilla alkuvuonna

Hallitus esittää laittomasti maassa olevien terveydenhuoltoa lakiin – ”Sen kun vain lampsii erikoissairaanhoidon päivystykseen”

Pitääkö ulkomaalaisen laiton oleskelu Suomessa palkita oleskeluluvalla? – Perussuomalaisilta täystyrmäys: ”Ratkaisu ei ole tehdä laittomasta laillista vaan edistää lakien noudattamista”

Trumpin muurin paluu – kaaos jatkuu USA:n etelärajalla

Somevaikuttaja sai seitsemän kuukautta vankeutta Hillary Clintoniin liittyvästä meemistä

Budjettisotaa Amerikan malliin: Liikenneministerin vuosipalkaksi esitettiin yhtä dollaria
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












