

LEHTIKUVA
Somevaikuttaja sai seitsemän kuukautta vankeutta Hillary Clintoniin liittyvästä meemistä
Somevaikuttaja sai Yhdysvalloissa seitsemän kuukauden ehdottoman vankeustuomion nettimeemistä, jossa kehotettiin äänestämään Hillary Clintonia tekstiviestillä. Trumpista levitettiin samoissa vaaleissa aivan vastaavia meemejä, mutta niistä ei ole tuomittu ketään.
Meemitehtailija ja nettitrolli Douglass Mackey tuomittiin keskiviikkona seitsemän kuukauden ehdottomaan vankeuteen vuoden 2016 presidentinvaalien alla Twitterissä julkaistusta meemistä, jossa kehotettiin ihmisiä jäämään kotiin ja äänestämään Hillary Clintonia tekstiviestillä. Tuolloin Donald Trump voitti vaalit, mutta tuskin tämän nettimeemin ansiosta.
Tuomittiin vaalirikoksesta
Douglass Mackey, joka käytti Twitterissä käyttäjätunnusta “TheRickyVaughn” todettiin syylliseksi jo maaliskuussa, mutta varsinainen tuomio langetettiin vasta nyt. Hänet tuomittiin vaalirikoksesta, koska hänen katsottiin yrittäneen estää muiden oikeutta äänestää vaaleissa.
Nimimerkillä Ricky Vaughn oli Twitterissä noin 58 000 seuraajaa ja MIT-korkeakoulun medialaboratorion listauksessa häntä pidettiin 107:nneksi tärkeimpänä somevaikuttajana vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Oikeuden mukaan hän toimi salaliitossa eräiden muiden netin käyttäjien kanssa jakaessaan valheellisia viestejä, joiden mukaan Hillary Clintonia voisi äänestää tekstiviestillä tai somessa.
”Vältä vaalijonot. Äänestä kotoa.”
Yhdessä Mackeyn jakamista meemeistä oli teksti ”Vältä vaalijonot. Äänestä kotoa.” Äänestäjää kehotettiin lähettämään tekstiviesti ”Hillary” numeroon 59925. Kuvan alareunassa oli pienellä präntillä lisätietoja: ”Äänestäjän on oltava vähintään 18 vuotias. Yksi ääni per henkilö. Äänestäjän on oltava USA:n laillinen kansalainen.” Lisäksi väitettiin, että tämän mainoksen on maksanut Hillary Clintonin vaalikampanja.
Kuvassa oli musta naishenkilö. Toisessa vastaavassa meemikuvassa tekstit oli kirjoitettu espanjaksi. Oikeus toi tuomiossaan erikseen esille sen, että Mackey oli twiiteissään korostanut mustien äänestysvilkkauden vähentämisen tärkeyttä.
Ainakin 4 900 tekstiviestiä
Syyttäjän mukaan ainakin 4 900 eri puhelinnumeroa yritti lähettää tekstiviestin ”Hillary” meemissä annettuun numeroon vaalipäivänä tai sitä ennen. On mahdotonta tietää, kuinka moni tekstiviestin lähettäjä teki sen ihan piruuttaan ja kuinka moni meni oikeasti lankaan tyhmyyttään tai tietämättömyyttään.
Oikeus ilmeisesti piti kuitenkin todennäköisenä, että suuri määrä äänestäjiä erehtyi oikeasti luulemaan, että presidentinvaaleissa voi äänestää tekstiviestillä, joten heidän mahdollisuuttaan käyttää äänioikeuttaan rikottiin. Mackey sai siksi tuomion vaalirikoksesta.
Trump-meemeistä ei syytteitä
Douglass Mackey puolustautui oikeudessa sillä, että aivan vastaavia tekstiviestiäänestystä mainostavia meemejä tehtiin myös Donald Trumpista. Niistä ei kuitenkaan ole nostettu syytettä.
Hillary Clintonista on levitetty myös paljon ilkeämpiä meemejä, joissa muun muassa vihjaillaan hänen sekaantuneen eri ihmisten kuolemiin ja ”itsemurhiin”. Näistä ”Killary”-meemeistä ei ole kuitenkaan nostettu syytteitä, koska ne mahtuvat Yhdysvaltojen laajan sananvapauskäsityksen piiriin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ricky Vaughn Douglass Mackey meemit trollaus USA:n presidentinvaalit Vaalivaikuttaminen Hillary Clinton Donald Trump Twitter Demokratia Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Siirtolaisia lennätettiin ökyrikkaiden huvilasaarelle – vieraanvaraisuutta kesti 44 tuntia

Häh? Elon Muskin sananvapausintoilun väitetään uhkaavan sananvapautta

Hallitusohjelmassa vahvat kirjaukset sananvapaudesta ja suomalaisuudesta – ”Woketus on peruttu”

Oikeusteko-palkittu valtakunnansyyttäjä Toiviainen jahtaa vain ”inhokkejaan” – totesi demarikansanedustaja al-Taeen syyllistyneen vihapuheeseen, mutta ei nostanut syytettä

”Vaalidenialistin” nousu puhemieheksi on osoitus Trumpin voimasta
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää