

projectveritas.com
Nauhoitukset paljastavat median äärimmäisen härskit toimintatavat Yhdysvalloissa – megauutisia kätkenyt CNN toimi vaalien alla kuin Bidenin kampanjaorganisaatio
Yhdysvalloissa mediajärjestö Project Veritasin julkaisemat nauhoitukset televisiokanava CNN:n sisäisistä kokouksista presidentinvaalien ajalta paljastavat, kuinka media yrittää vaikuttaa vaaleihin uutisoinnillaan. Nauhoitusten perusteella median vaalivaikuttamispeli Yhdysvalloissa on jo todella härskiä, eikä sillä ole enää juuri mitään tekemistä puolueettoman ja itsenäisen journalismin kanssa. Nauhoituksissa kuullaan mm. CNN:n toimitusjohtajan Jeff Zuckerin edesottamuksista.
Yhdysvalloissa mediajärjestö Project Veritas on alkanut julkaista nauhoituksia televisiokanava CNN:n sisäisistä kokouksista presidentinvaalien aikana. Nauhoituksissa kuullaan mm. CNN:n toimitusjohtajaa Jeff Zuckeria, yhtiön muuta johtoporrasta sekä toimittajia kun he suunnittelevat kanavan päivän uutisia.
Nauhat paljastavat, kuinka uutisia Yhdysvalloissa todella tehdään. Puolueettoman journalismin kanssa sillä on enää hyvin vähän tekemistä. Pikemminkin CNN:n kokousnauhat Yhdysvaltain presidentinvaalien ajalta kuulostavat siltä, kuin ne olisi nauhoitettu suoraan demokraattien Joe Bidenin kampanjatoimistolta.
Toimittajia mm. ohjeistetaan siitä mitä uutisia uutisoida ja mistä vaieta. CNN strategioi siitä kuinka auttaa parhaiten Bidenia voittamaan ja konsultoi suosimiaan poliitikkoja siitä, mistä uutisoida. Bidenille ikävät uutiset haudataan tai kuitataan venäläiseksi disinformaatioksi.
Nauhoilla kuullaan hämmentävän vähän mitään varsinaiseen journalistiseen työhön tai sen prosesseihin liittyvää, kuten sitä onko uutinen totta tai ei. Poliittista puolueettomuutta ei nauhoilla edes teeskennellä.
Seuraavassa nostoja:
Ikävät uutiset Bideneista haudattiin – “Tietenkään emme seuraa New York Postia Hunter Biden -uutisessa…”
Kun yhdysvaltalaislehti New York Post teki paljastusjuttujen sarjan presidenttiehdokas Joe Bidenin perheen liikesuhteista, CNN päätti että asiasta ei pidä uutisoida.
Postin uutiset paljastivat mm. kuinka Bidenin poika Hunter Biden hyötyi rahallisesti isänsä asemasta varapresidenttinä liiketoimissaan Ukrainassa ja Kiinassa.
Esimerkiksi sähköpostien ja Yhdysvaltain senaatin komitean raportin mukaan miljoonia dollareita rahaa kanavoitiin Kiinasta “BD-perheelle” syksyllä 2017. Hunter Biden istui myös ukrainalaisen Burisma-energiayhtiön hallituksessa samaan aikaan, kun Joe Biden Yhdysvaltain varapresidenttinä painosti Ukrainaa irtisanomaan syyttäjän, joka tutki Burisman korruptiota.
Joe Biden nähtiin myös golfaamassa Burisman johtokunnan jäsenien kanssa ja sähköpostit paljastavat, kuinka Hunter järjesti tapaamisia energiayhtiön johtokunnan ja varapresidentin välillä. Tapaamiset eivät olleet Bidenin virallisissa aikatauluissa ja Biden myös kiisti tienneensä mitään poikansa Hunterin liiketoimista, kunnes kärähti.
Lopulta Hunterin tietokone päätyi osaksi liittovaltion poliisin FBI:n rahanpesututkintaa vuonna 2019, kunnes New York Post sai sen käsiinsä.
“Tietenkään emme seuraa nyt New York Post -juttua Hunter Bidenista”, kommentoi asiaa nauhoilla CNN:n politiikan toimituksen johtaja David Chalian.
CNN:n varatoimitusjohtaja David Vigilante taas on nauhoilla huolissaan, että muut toimittajat ovat kuitenkin uskaltaneet tarttua uutiseen:
“Mitä ihmettä Maggie Haberman (New York Timesin toimittaja) ja Jake Sherman (Politicon toimittaja) oikein tekevät jakaessaan tätä juttua?” Vigilanten kuullaan ihmettelevän.
Toimitusjohtaja Zucker menee kuitenkin pisimmälle, ja alkaa hahmotella miten kanavan pitää käsitellä New York Postin lähteenä toiminutta New Yorkin ex-pormestari Rudy Giuliania, joka antoi lehdelle kopion Hunter Bidenin tietokoneen kovalevyistä:
“Giuliani – Yhdysvaltain pormestarista hyödylliseksi idiootiksi”, Zucker hahmottelee otsikoita. Zucker syyttää Giuliania myös perättömästi ”venäläisestä disinformaatiosta”.
CNN:n lisäksi myös sosiaalisen median yhtiöt kuten Facebook ja Twitter pitivät huolen siitä, että uutinen Bideneista ei päätyisi äänestäjien tietoon. Demokraattien, CNN:n ja sosiaalisen median yhtiöiden yhteispeli näyttäisi toimineen, sillä suuri osa Bidenin äänestäjistä ei koskaan ehtinyt kuulla uutista ennen vaaleja.
CNN taktikoi myös vaa’ankieliosavaltioissa: “Kuubalaiset aikovat äänestää Trumpia ja se on kauhistuttavaa”
Nauhoilla kuullaan myös, kuinka CNN:n sisällä rakennettiin tarkempia osavaltiokohtaisiakin vaalitaktiikoita Bidenin kampanjan hyväksi.
Esimerkiksi toinen CNN:n varapresidenteistä, Cynthia Hudson kuvailee yhdessä palaverissa kuinka kauhuissaan hän on siitä, että maahanmuuttajakuubalaiset aikovatkin äänestää Donald Trumpia Floridassa.
Latinotaustaisista äänestäjistä erityisesti Floridassa asuvat kuubanamerikkalaiset pitivät Trumpista, joka lupasi vastustaa Joe Bidenin “sosialismia”. Monet Floridassa asuvat kuubalaiset perheet joutuivat pakenemaan Fidel Castron kommunistihallintoa kotimaastaan.
“Kukaan ei torju sitä kunnolla Floridassa ja kuubalaiset aikovat äänestää Trumpia ja se on kauhistuttavaa”, Hudson kertoo huolestuneena. Hudson kuitenkin uskoo, että on olemassa tapoja torjua narratiivia, jonka mukaan Biden olisi sosialisti.
Nauhoitusta kuunnellessa onkin vaikea äkkiseltään sanoa, onko kyseessä uutispalaveri vai Bidenin kampanjan viestintäpalaveri.
Hudson myös kertoi uskovansa, että kuubanamerikkalaiset ovat ihmisiä, jotka pitävät kiusaajista. Vaaleissa väärin äänestävät etniset vähemmistöt eivät saaneetkaan CNN:n sisältä suurta ymmärrystä. Trump voitti lopulta Floridassa, aivan kuten CNN:n sisällä oltiin pelättykin.
CNN konsultoi suosimiaan poliitikkoja siitä, kuinka paljon näkyvyyttä antaa presidentin kommenteille
Vaalien jälkeen mediayhtiöt Yhdysvalloissa ovatkin jatkaneet viestinnällistä tehtäväänsä esimerkiksi katkaisemalla lähetyksen presidentti Trumpin puheesta, koska eivät pitäneet puheen sisällöstä.
Myös CNN:n sisällä pohdittiin vaalien jälkeen tarkasti, tulisiko maan presidentillä olla mediassa julkaisualustaa. CNN:n menettely asiassa on varsin erikoinen: he konsultoivat suoraan demokraattipuolueen poliitikkoja sekä niitä republikaanipoliitikoita, jotka olivat onnitelleet Bidenia.
Nauhoilla kuultu CNN:n erikoiskirjeenvaihtaja Jamie Cangel kertoo keskusteluistaan näiden poliitikkojen kanssa ja poliitikoilta tulevasta viestistä:
”Uutisorganisaatioiden täytyy olla hyvin varovaisia ja hyvin vastuullisia että ne eivät anna Trumpille liikaa julkaisualustaa siitä että hän ei ole myöntänyt tappiota, koska he tuntevat että vallanvaihto voi mennä eteenpäin.”
Cangel ohjeistaa myös tarkempia viestinnän nyansseja suoraan poliitikoilta. Esimerkiksi väitteitä siitä, että Trump ei hävittyään poistuisi, ei saisi liioitella:
”He eivät halua meidän liioittelevan sitä että Trump ei ole poistumassa.”
Poliitikkojen ohjeistukset näyttäisivät menevän CNN:n journalisteille suoraan jakeluun, eikä vastalauseita esitetä.
CNN uhkaa oikeustoimilla
CNN itse ei ole ollut Project Veritaksen toiminnasta erityisen mielissään, vaan on kertonut ottaneensa yhteyttä poliisiin sen jälkeen, kun Veritaksen päätoimittaja James O’Keefe lähetti CNN:n kokouksen livenä nettiin ja liittyi itsekin mukaan kokouksen keskusteluihin.
Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka Veritas tarkalleen ottaen pääsi osaksi CNN:n palavereja, tai kuinka nauhoitusten julkaisuja saatettaisiin tulkita mahdollisessa oikeudenkäynnissä.
Oikeistolaishenkinen Project Veritas on ottanut CNN:n kanssa yhteen ennenkin, eikä ilmeisesti aio perääntyä tälläkään kertaa. Järjestö itse kertoo tehtäväkseen paljastaa korruptiota ja puolueellisuutta sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Sen toimintamallina onkin usein ollut julkaista nauhoitteita sekä sisäpiiriläisten kertomuksia. Kriitikoidensa mukaan Veritas taas toimii itse puolueellisesti, editoi sisältöjään valikoiden ja levittää liioiteltuja salaliittoteorioita.
CNN-nauhoitukset ovat kuitenkin kokonaisuudessaan kuunneltavissa YouTubessa, jonne Veritas niitä paraikaa julkaisee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Cynthia Hudson David Vigilante David Chalian Jeff Zucker James O’Keefe Project Veritas Hunter Biden Joe Biden Rudy Giuliani Vaalivaikuttaminen Propaganda CNN Donald Trump Journalismi Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Eristämisestä sosiaalisessa mediassa ei seuraa mitään hyvää

Somejätit vauhkoina: Vapauden airueen Facebook-tiliä rajoitettiin

Pystyykö Biden pitämään kiinni lupauksistaan, kuten edeltäjänsä?

Biden romuttaa Trumpin aikaansaannoksia – sekä muuri että deregulaatio saavat kaatua

Informaatiosotaa? Kiina hyllytti BBC:n

Yhdysvaltain demokraateille alkaa valjeta presidentti Bidenin maahanmuuttopolitiikan vaikutukset – sopeutus iskee

CNN-pomo kertoi pyrkineensä vaikuttamaan presidentinvaaleihin tarkoitushakuisilla propagandauutisilla – kehuskelu tallentui salaa kuvatulle videolle

USA myi öljyä varmuusvarastoistaan Kiinaan – ostajalla yhteyksiä presidentin poikaan

Hunter Bidenin uudet huumevideot julkisuuteen – ongelma on kuitenkin paljon isompi
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää