

LEHTIKUVA
Biden romuttaa Trumpin aikaansaannoksia – sekä muuri että deregulaatio saavat kaatua
Yksi Trumpin kauden tärkeimmistä tavoitteista oli deregulaatio eli turhan sääntelyn purkaminen. Nyt hänen seuraajansa on kovaa vauhtia kaatamassa kaikkia Trumpin aikaansaannoksia. Asiantuntijat pelkäävät, että Bidenin kausi tuo valtavasti lisää sääntelyä yrityksille ja kotitalouksille.
Perustuslain mukaan Yhdysvaltain presidentillä on oikeus antaa sitovia toimintaohjeita liittovaltion viranomaisille, ja presidentti Joe Biden on käyttänyt ahkerasti tätä valtaoikeuttaan. Hän allekirjoitti heti ensimmäisenä virkapäivänään parikymmentä presidentin asetusta, joista monet oli tarkoitettu kumoamaan jokin Donald Trumpin omalla kaudellaan antama presidentin asetus.
Yhdysvaltain historian dosentti Markku Ruotsila kertoi Suomen Uutisille, että Biden on tehnyt uuden ennätyksen presidentin asetusten antamisessa ensimmäisen vallassaoloviikkonsa aikana.
Monet Bidenin allekirjoittamista asetuksista ovat saaneet paljon mediahuomiota osakseen, kuten hänen Trumpia näpäyttääkseen antama määräys, että muurin rakentaminen Meksikon vastaiselle rajalle on lopetettava. Tärkein Bidenin antamista määräyksistä on kuitenkin saattanut mennä useimmilta ohi, kirjoittaa Issues & Insights -politiikkablogin toimitus.
Jätetäänkö sääntelyn kustannukset jatkossa huomioimatta?
Kyseessä on ”säännösten tarkastelun modernisointia” koskeva presidentin asetus. Politiikkablogin kirjoittajat ovat huolissaan siitä, että Bidenin määräämät muutokset saattavat lisätä liike-elämää koskevan sääntelyn määrää räjähdysmäisesti. Bidenin asetus nimittäin poistaa käytöstä säännösten kustannustehokkuuden arvioinnin.
Aiemmin kustannustehokkuuden arviointi on jarruttanut turhaa sääntelyä: jos sääntelyn aiheuttamat kustannukset on arvioitu suuremmiksi kuin siitä saatava hyöty, säännöstä ei ole pantu toimeen. Mutta nyt presidentti Biden haluaa, että erityisesti koronaviruksen, rasismin ja ilmastonmuutoksen vastaista taistelua koskevat säännökset pannaan toimeen pikaisesti.
Oikeistolainen asiantuntija pelkääkin, että Bidenin määräyksen johdosta kustannustehokkuuden arviointi jää kokonaan tekemättä, kun sääntelyn hyötyjä ei edes pyritä mittaamaan ja sääntelyn kustannukset unohdetaan tyystin. Eettiset arvot nousevat siis tärkeämmiksi kuin kustannustehokkuus.
Vasemmistolaiset puolestaan tervehtivät Bidenin määräystä ilolla, koska he haluavat tiukempaa sääntelyä ajaakseen kaikkia hyviä asioita, kuten vähentääkseen eriarvoistumista, torjuakseen ilmastonmuutosta ja parantaakseen kansanterveyttä.
Trumpin kaudella keskivertoperheelle 3 100 dollarin säästöt
Trumpin kauden keskeisimpiä tavoitteita oli deregulaatio eli turhan sääntelyn poistaminen. Pitkän uran liike-elämässä tehnyt Trump ymmärsi, että liiallinen sääntely aiheuttaa yrityksille valtavat kustannukset. Yksi Trumpin ensimmäisistä virkatoimista olikin määrätä, että viranomaisten on purettava kaksi vanhaa säännöstä jokaista käyttöön ottamaan uutta säännöstä kohti.
Niinpä Trumpin kaudella liittovaltion sääntelyä purettiin oikein urakalla. Asiantuntija-arvion mukaan turhan sääntelyn purkaminen tuotti tavalliselle amerikkalaiselle perheelle yli kolmen tuhannen dollarin säästöt vuodessa.
Arvion mukaan erilaiset säännökset aiheuttavat Yhdysvaltain kotitalouksille jopa 1,9 biljoonan dollarin ylimääräiset kustannukset joka vuosi. Summa on suurempi kuin Kanadan koko bruttokansantuote.
Nyt kriitikot pelkäävät, että Biden antaa tiukan valtiollisen sääntelyn kannattajille vapaat kädet asettaa kaiken kattavia sääntöjä yrityksille ja kotitalouksille, tuli se miten kalliiksi tahansa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- deregulaatio presidentin asetukset Joe Biden Markku Ruotsila Meksikon muuri Sääntely Donald Trump Sääntelyn purkaminen Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ei ole uutinen, että Suomi-media ylisti pidäkkeettä Joe Bidenin virkaanastujaispuhetta, mutta miksi Biden syyttelee ja vihjailee, jos tarkoitus on yhdistää kansakuntaa?

Yhdysvaltain väistyvä ulkoministeri kritisoi uiguurien kansanmurhaa – Kiina asetti maahantulokiellon

Pystyykö Biden pitämään kiinni lupauksistaan, kuten edeltäjänsä?

Vaalit ovella, Bobulinski-kohu kiihtyy: Bidenin perheen Kiina-suhteet päivänvaloon, Pulizer-voittajaa vaadittiin poistamaan jutustaan Biden-kritiikki – irtisanoutui

Media julisti Joe Bidenin Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi – Trump ei vieläkään luovuta

Kysely: 62% amerikkalaisista ei uskalla enää kertoa poliittisia mielipiteitään – akateemiset erittäin huolissaan poliittisten näkemystensä paljastumisesta

Bloomberg: EU myöntämässä Trumpilla olleen syyt irtautua Maailman kauppajärjestö WTO:sta Kiinan protektionismin vuoksi

Presidentti Biden: Kiinan toimissa uiguureja kohtaan on kyse ”erilaisista kulttuurillisista normeista”

Yhdysvaltain demokraateille alkaa valjeta presidentti Bidenin maahanmuuttopolitiikan vaikutukset – sopeutus iskee
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














